Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus

 Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus
Tammi, 2012

The Good Man Jesus and the Scoundrel Christ, 2010
Suomennos: Helene Bützow

Kansi: Jarkko Hyppönen
Sivuja: 174
Lisäksi: 

Kurkkaa kahden miehen mielipide kirjasta. En kuitenkaan väitä, että toinen olisi rehti ja toinen kieromielinen. :)

Philip Pullman esittää teoksensa viimeisellä sivulla kysymyksen: "jos voisit palata ajassa taaksepäin ja pelastaa Jeesuksen hirvittävältä ristinkuolemalta, tekisitkö sen vai et? Ja jos sinusta tuntuu, että on parasta antaa hänen kuolla, etkö ole aivan samanlainen kuin Juudas?" Mielenkiintoinen kysymys, joka pitkähkön jälkikirjoituksen jälkeen jättää lukijan pohtimaan suhdettaan toteen ja myyttiin, kirjaan ja Jeesuksen kohtaloon.

Nimestäkin sen jo tietää, että raamatullisissa maisemissa Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus -kirjassa liikutaan. En oikeastaan osannut odottaa etukäteen, että kirja olisi näin uskollinen Uuden Testamentin tarinoille. Toisaalta se teki kirjasta myös jännittävän, kun valppaana sai seurata, että miten jokin kohta "oikeasti" meni ja mikä oli Kristuksen jälkipolville jättämä tulkinta tapahtuneesta. Kristus on Jeesuksen veli, se on koko kirjan juju, pieni kirjallinen pallottelu legendalla. Mitä jos Jeesuksella oli kaksoisveli, joku pieni ja heiveröinen, ihmetekoihin pystyväinen, kirjallisesti lahjakas... Mies, joka uskoi siihen, että Jeesuksen karisma ja elämänvaiheet tuli kirjoittaa ylös, mutta kulmia hioen, persoonaa ja tekoja pyöristellen. Että lopulta olisi hyvä maaperä, vankka pohja, minkä päälle kirkko ja seurakunta olisi mahdollinen rakentaa.

Muistan aika hyvin entuudestaan Jeesuksen elämänvaiheita, sillä ala-asteella ensimmäinen opettajani piirsi liitutaululle näitä tarinoita ja ne painuivat mieleeni sadunomaisesti. Kolmannella tai neljännellä luokalla kerroin innostuneena koulussa, kuinka olin oppinut Olipa kerran ihminen -tv-ohjelmasta ihmisen evoluutiosta. Opettaja nauratti sitten koko luokkaa sillä, että kuinka uskoin ihmisen polveutuvan apinasta. Hän esitti minulle kysymyksen, että miksei sitten Afrikassa kaiken aikaa synny puissa uusia ihmisiä, jos väittämäni olisi totta. Mitä siihen sitten osasin sanoa, kun en oikein itsekään ymmärtänyt erottaa näitä kahta asiaa toisistaan. Tapaus on jäänyt kuitenkin niin mieleeni, että se tuli näköjään sitten tämän kirjan kohdalla mieleeni ja blogiinikin kirjoitettua. Siitä pienestä kyläkouluista minulla ei ole muuta huonoa sanottavaa kuin juuri tuo uskonnollisuuden läpitunkeutuminen opetukseen. Raamatun luin melkein kokonaan kirjallisuuden opintojen tähden, sillä se on niin paljon vaikuttanut varsinkin länsimaiseen kirjallisuuteen, joten pohjateksti on hyvä tuntea. Se on lukuprojekti, josta olen tutkintovaatimuksille kiitollinen, sillä tuskin olisin muuten niin intensiivisesti viikottain sitä lukenut.

Takaisin kirjaan.

Pullmannin tarina on kiinnostavasti rakennettu (lyhyet teksitpätkät jotka myötäilevät tuttuja tarinoita) ja se on hyvin kirjoitettu (ja käännetty), mutta se ei vakuuttanut täysin. Minusta idea on mielenkiintoinen ja itse asiassa täyttää muutamia epäselviä kohtia, esimerkiksi sen, että kuka kirjasi muistiin Jeesuksen sanat ja mietteet hänen ollessaan 40 vuorokautta yksin erämaassa tai kun hän puhui Jumalalle Getsemanen puutarhassa vangitsemisyönään opetuslasten nukkuessa toisaalla. Jos hänen perässään kulki salaperäinen veli, jonka missio oli ikuistaa jälkipolville jotain ihmeellistä, niin täten myös epäuskottavat tarinat saavat selkiyttä. Ne on kirjattu alunperinkin mausteiden kera, jotta jälkipolville riittäisi ihmeteltävää.

Mutta Pullman sortuu itsekin tähän kikkailuun. Jos Kristuksen tarkoitus tarinassa on esittää se, kuinka maallinen Jeesus oikeasti oli, niin miksi heidän ollessaan lapsia Kristus itse osaa tehdä ihmetekoja, värjätä ajatuksella kankaita ja herättää hiekkalintuje henkiin. Joka tapauksessa joku osasi tehdä ihmeitä, joko Jeesus tai Kristus. Ilman näitä alkusivujen ihmetekoja olisi viesti ollut kirkkaampi. Odotin ehkä piruilevampaa otetta, mutta en missään nimessä pettynyt kirjaan. Eniten pidin kuitenkin jälkisanoista, vaikka Pullman pahoitteli, että hän kirjailijana antaa lukijalle nyt jonkin tulkintamallin, eikä hän yleensä haluaisi sotkeentua kirjan ja lukijan väliseen suhteeseen.

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat kerrata evankeliumin tarinoita, etsiä eroavaisuuksia ja hauskutella itseään entä jos -asetelmilla.