WSOY, 2011
Léon l'Africain, 1986
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Sivuja: 442
Kansi: Anna Makkonen
Ranska, Libanon, Aikamme kertojia -sarja
Libanonissa syntyneen, mutta vuosikymmeniä Ranskassa asuneen Amin Maaloufin esikoisteos Leo Afrikkalainen on muistelmamuotoon kirjoitettu runsas seikkailukertomus. Joku ehkä ihmettelee luonnehdintaani, mutta päähenkilö Hasan al-Wassan/Johannes Leo Africanuksen elämäntarina on niin tapahtumarikasta, että lukiessakin meni pää pyörälle. Minua vaivasi myös aluksi, kuten Mariakin kirjoitti omassa arviossaan, että koska teos liikkuu ajallisesti, paikallisesti ja historiallisesti niin laajalla alalla, omasta elinpiiristäni hyvin etäällä, että ennen lukemista pelkäsin, että saako siihen tarpeeksi tarttumapintaa. Tämä piirre viehätti teoksessa, sillä sen runsaus pakotti lukemaan tarkkaavaisesti ja koin lukiessani suurta iloa, tuntui että kirja viihdytti ja sivisti samanaikaisesti. Mutta tämä yltäkylläisyys tapahtumissa ja henkilöhahmoissa myös etäännytti ja olin välillä ihan läkähtyä, kun en meinannut muistaa henkilöiden nimiä.
Minua viehätti, että luvut oli jaettu vuosien mukaan ja ne oli nimetty aina kulloisenkin tarinan mukaisesti, vaurauden vuosi, salajuonen vuosi, kaappauksen vuosi ja niin edelleen. Lukujen alussa oli myös merkitty vuosiluvut tarkkaan sekä gregoriaarisen että islamilaisen kalenterin mukaisesti. Vaikka teksti oli kirjoitettu muistelmina Leon pojalle, itse tarina etenee kronologisesti eteenpäin alkean vuodesta 1488 ja päättyen vuoteen 1527. Sen lisäksi pääluvut oli jaettu paikkakuntien mukaan, missä Leo kulloinkin pääasiallisesti vaikutti: Granadan kirja, Fésin kirja, Kairon kirja ja Rooman kirja. En väitä, että kirja olisi ollut sekava, mutta runsauden sarvesta oli ammennettu niin paljon aineksia teokseen, että kiitin tästä, että kiinnostavasta jaottelusta. Lisäksi siitä tuli mieleen uskonnolliset, pyhät kirjat, joten rakenne tuki näinkin aihetta.
"Missä sinä ikinä oletkin, haluavat jotkut aina tutkia mitä sinussa on pinnan alla ja miten rukoilet. Varo myötäämästä heidän odotuksiaan, poikani, varo taipumasta siihen mitä enin osa ajattelee! Ovat he sitten muslimeja, juutalaisia tai kristittyjä, on heidän otettava sinut sellaisena kuin olet tai menetettävä sinut."
Kirja on valitettavasti alati ajankohtainen. Uskonsotien (tai sotien ylipäänsä) järjettömyys näyttäytyy yksilötasolla jopa siinä, ettei päähenkilö aina itsekään tunnu tietävän kenen sulttaanin, hallitsijan, paavin tai auktoriteettihahmon nimeen hän eniten tukeutuisi. Hän tuntuu tulevan kaikkien kanssa toimeen, siksi hänet lähetetään ympäriinsä sopimaan kauppasuhteista, rauhasta ja selvittämään kiistoja. Hän on diplomaatti, hyvin kielitaitoinen ja sivistynyt mies. Rakkaudessa kiihkeä, ja teoksen romanttisuus toi hyvää vastapainoa tylsemmille "sotajutuille". Ihmissuhteet yhteiskunnan myllerryksissä ovat aina kiinnostavaa luettavaa.
Leo Afrikkalaisen suurimpia teemoja ovat juuri uskontojen ja erilaisten kulttuurien yhteentörmäys. Mitä tehdään idässä ja mitä lännessä, suvaitaanko toiseutta ja vierasta käytöstä. Kuka omistaa toisen ihmisen? Voiko orja olla joskus vapaampi kuin uskonnollisten dogmien alla elävä ihminen? Ei mitään pieniä kysymyksiä, mutta tässä teoksessa tuntuu olevan kaikkea. Rakkautta, sotaa, elämän viisauksia, seikkailua ja historiallisiin tapahtumiin nojaava pohja.
Suosittelen niille, jotka lisäävät mieluummin vähän enemmän kuin vähemmän mausteita.
