Näytetään tekstit, joissa on tunniste Utrio Kaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Utrio Kaari. Näytä kaikki tekstit

8.10.2011

Miten luet: Pitääkö fiktion olla faktaa?

Kuuntelin jonkin aikaa sitten radion kirjallisuuskeskustelua, jossa vanhempi rouva perusteli kirjavalintojaan ja suhdettaan lempikirjailijaansa Kaari Utrioon sillä, että hänen kirjoihinsa voi luottaa. Hän tiesi Utrion ottavan asioista tarkkaan selvää, joten lukijan ei tarvitse miettiä, että onko teksti totta vai ei.

Minua kummastutti tämä ajatus, sillä itse miellän uskottavankin tekstin silti aina fiktioksi. Henkilöt, tapahtumat ja heidän ajattelunsa on kuitenkin taiteilijan luomaa fiktiota, vaikka historialliset asiat olisi otettu selville ja kirjaan tehty paljon pohjatyötä. Ymmärrän silti kirjan sivistävän tarkoituksen ja nautin historiallisista tai yhteiskunnallisista kirjoista, joissa itsellänikin on varmuus siitä, että kirjoittaja on tutkinut asiaa, jotta tapahtumiin tulisi jonkin verran uskottavuutta. Silti fktio on fiktiota. Ja niin itse luen kaunokirjoja.

Jari Tervon uutuusromaani Layla on herättänyt kiivasta keskustelua uskottavuusongelmiensa takia. Lakimies Husein Muhammed moittii Tervoa siitä, että hän on mm. kirjoittanut päähenkilön nimen väärin ja sekoittaa muidenkin henkilöiden kurdinimiä. Naiset ovat saaneet miesten nimet jne. Toinen kurdilukija on ehtinyt Tervoa puolustamaan ja onhan kirjailijakin antanut asiasta haastattelun Uuden Suomen sivuille vastineeksi keskusteluun. Kyllähän virheet nimiasioissa ja muissa tiedoissa voivat heikentää teoksen lukumukavuutta ja uskottavuutta, mutta koska en ole teosta ehtinyt lukea ennen tätä keskustelua (enkä tosin vieläkään), niin en voi ottaa vahvasti kantaa suomalaisen lukijan kannalta. Tiedän kuitenkin, etten olisi kuitenkaan tunnistanut näitä virheitä, joita Hussein nosti esiin.

Miksi fiktion pitäisi olla faktaa? Tervo vastaa, että romaanissa todellisuus antaa periksi kaunokirjallisuudenlle. Fiktio vyöryttää faktan. Tällainen lähtökohta on lukiessa ollut itselleni helppo ja mukava tapa. Näin esimerkiksi absurdit, surrealistiset, groteskit, yliluonnolliset ja maagiset asiat on helpompi omaksua, koska teokselle ei lähtökohtaisesti aseta viivaa, jossa asiat menevät joko yli tai ali toden, jolloin kirja on auttamattomasti todellisuuden orja. Kirja on joko hyvä ja todentuntuinen tai huono ja epäuskottava. Ei.

Mutta pitääkö jonkun tietyn lajin olla uskottavampi kuin toisen? Onko joku kirjailija sellainen, johon luottaa kuin taikauskoinen jäniksenkäpälään? Onko puolestaan erityisen epäluotettavia kirjailijoita?


Kysymys kiinnostaa erityisesti oman lukemisen kannalta, sillä lukemisen tavat ja tottumukset kiinnostavat tämänkin kysymyksen ympärille. Huomaako sitä kuitenkin tipahtavan vähän kärryiltä silloin kun todellisuutta venytetään ja tiukemmin, haluaako sitä luottaa lukemaansa.