Kesäkuun lukusuunnitelmia

Minulla on kesäkuun loppupuolella yliopistourani viimeinen tentti – mikäli siis läpäisen sen. Gradusta puuttuu kymmenisen sivua, mutta siitä on kyllä tulossa minimimittaa pidempi, joten työtä on vielä jonkin verran jäljellä. Aikaa sen tekemiseen ei vain oikein taaskaan ole, mutta aion kyllä selättää sen siitä huolimatta.

Tenttiin minun pitää lukea 21 kirjaa, joista 20 on kaunokirjallista teosta ja yksi teoriakirja. Moni näistä kirjoista on vielä aikamoinen tiiliskivi, mutta taisin tilata, sillä tein tenttilistan ihan itse. Kotimaisen kirjallisuuden syventäviin opintoihin kuuluu tenttiä 40 kaunokirjaa ja teoriat päälle omaan graduun sopivista teoksista.

Toukokuussa tentin ekan satsin, lähinnä venäläistä kirjallisuutta ja Rosa Liksomin teokset. Kesäkuun kirjoina on paljon Finlandia-kirjoja, ehdokkaita ja voittajia. Sen lisäksi muutama venäläinen kirja, kotimainen teos, joka liittyy Venäjään, junamatkustamiseen tai muuten teemaltaan graduuni. Kuten kuvista näkyy, luettavaa on paljon. Näiden lisäksi kaksi teosta, joita minulla ei ole muuten kuin sähköisenä kirjana: JP Koskisen Ystäväni Rasputin ja Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni.

Aika kiireistä tulee, joten pitää nautiskella lukemisesta muutaman lukumaratonin verran, että ehdin lukea kaikki – osan olen onneksi näistä jo ehtinyt lukea aiemmin! – tenttiä varten.

Tällä hetkellä minulla on parikin toimitettavaa kirjaa kesken ja sen sata kässäriä, joten voin sanoa, että kesäkuusta tulee yksi vilkkaimmista lukukuukausista hetkeen. Toivottavasti ehdin blogin puolellekin kirjoista tunnelmoimaan. Minulla on vielä toukokuisten tenttikirjojen lukufiilikset kirjaamatta. Olin onnistunut kirjavalinnoissa, sillä huonoja ei tarvinnut tenttiä.  

Mitä mieltä olette näistä kirjoista? Minusta aika uskottavan päheä kattaus monipuolista ja hyvää kirjallisuutta.

Lukuretriitti ja graduloma mökillä

Saavuin eilen tänne Lappiin mökille rauhoittumaan, tekemään gradua ja viettämää lukuretriittiä. Kirjamessujen jälkeen kirja-alalla on hetken aikaa vähän hiljaisempaa ennen kuin alkaa kevään kirjojen tohina, joten nyt oli hyvä hetki myös freelancerin pitää vähän lomaa ja keskittyä pitkään roikkuneen gradun loppuunsaattamiseen. Minua ärsyttää katsoa tässä bloginikin etusivulla mainittua asiaa, "kirjoitan gradua", kun todellisuudessa en ole ehtinyt töiden ja Rivien välissä -kirjablogikirjan vuoksi puoleentoista vuoteen edes avata koko hemputin gradutiedostoa.

Olen onnellinen, että minulla on freelancerina kuitenkin niin paljon töitä, että ei ole ollut oikein aikaakaan keskittyä mihinkään muuhun. Olen onnellinen, että saimme Katjan kanssa tehtyä yhdessä kivan kirjan. Olen onnellinen monista projekteista, joissa olen saanut olla mukana, jotka ovat vieneet aikani. Olen myös onnellinen, että olen saanut vapaa-ajallakin lukea ja pitää tätä blogia suhteellisen pirteästi yllä.

Mutta haluan niin kovasti valmistua ja saada valmiiksi jotain, jonka aloitin kauan sitten. Joten erityisen onnellinen olen nyt siitä, että minulla on mahdollisuus tulla tänne mökille kirjoittamaan tekstiä rauhassa.

Olen toki opiskellut muutakin – pääaineenikin on ollut eri! – kuin kirjallisuutta, ja olen pitänyt opiskelusta. Erityisesti kirjallisuusopintojeni luennoista. Luultavasti päädyn lopulta tekemään kuten pikkusiskoni, joka sai keväällä toisen korkeakoulututkintonsa valmiiksi ja aloitti silti kokopäivätöiden lisäksi harrastuksenaan opinnot Avoimessa yliopistossa. Voisin siis kuvitella, että aina silloin tällöin opiskelisin jotain, vaikka nyt en olekaan hetkeen ehtinyt edes yliopistollepäin vilkaista.

Graduni käsittelee Rosa Liksomin Hytti nro 6 -romaania ja ironista neuvostonostalgiaa teoksessa. Olen aiemmin kirjoittanut blogiini esimerkiksi teoksen makumaailmasta ja maisemasta. Tarkoitus on parin seuraavan viikon aikana kirjoittaa lisää pieniä huomioita teoksesta tänne blogiini. Pysyypä samalla vireys yllä, kun luen kirjaa uudelleen ja palauttelen myös seminaarityön aikaisia kirjoituksia, lähdekirjoja mieleeni.

Mutta en aloita vielä, sillä olen aika väsynyt ja nautin ihan äärettömän paljon siitä, että saan viettää aikaa yksin mökillä. Fiilistelin eilen, kuinka mahtava on lukea takkatulen ääressä ja olla aivan yksin. Ei tarvitse puhua kenellekään. Ainoa virhe eilen sattui, sillä jostain syystä takkahuoneen pöydälle valitsemani tuikkualusta oli susihuono ja kolme tuikkua roihahti kunnon liekkeihin. Tukahdutustöissä meni liian pitkä aika, ja astia poltti puuhun pahan mustan jäljen. Kuinka noloa! Saan mökin käyttööni ja heti tuhoan sitä. Kaiken voi onneksi korvata, joten en enää anna sen pahoittaa mieltäni. Ja illalla katson tarkemmin kynttilöiden elämää ja alustoja.

Lukuretriitti kuulostaa myös hyvälle. Huomasin, että ensi viikonloppuna järjestetään todella kiinnostavan kuuloinen oikea lukuretriitti Pietarsaaressa. Joten olen oman lukulomani kanssa ajankohtainen, hauska idea hiljentyä kirjojen äärelle ja keskustella niistä muiden kanssa iltaisin. Minulle kuitenkin nyt kaikkein parasta on yksinolo. Messuviikonloppuna sai puhua niin paljon ja olla yltiösosiaalinen, mikään ei ole nyt parempaa kuin tunne, ettei kukaan voi vahingossakaan minua jututtaa.

Mukanani on ainakin 30 kirjaa ja lisäksi paljon sähkökirjoja päälle. Sähkökirjoissa on se hyvä puoli, että jos minun tekee mieli ehdottomasti lukea joku kirja (sillä rajoituksella, että se on myynnissä jossain), niin saan sen nopeasti laitteeseeni ilman että täytyy lähteä mökiltä minnekään.

Lukumaraton kiehtoo, mutta en ole vielä päättänyt, hyppäänkö siihen kelkkaan tänään. Mutta jos innostun, niin kahden maissa päivitän siitä tiedon blogiini, jos joku tällaisista menemisistäni on kiinnostunut. Mukanani on kyllä niin hyviä pienoisromaaneja, joten ennen lähtöäni valmistauduin kyllä siihen, että lähiaikoina maratoonataan. Kaikki kirjat ovat hyllystäni ja napattu puhtaasti koon ja sen hetkisen kiinnostavuuden mukaan. Eilen olin Rovaniemellä kirjastossa, mutta sieltä lainasin vain gradua varten lähdemateriaalia. Vähän nyt harmittaa, etten käynyt myös proosahyllyllä, mutta enköhän pärjää näillä varaamillani kirjoilla. Lukumaratoniin eivät sähkökirjat oikein sovi.

Nyt on vielä hetken valoista, joten kipaisen lenkille, ulkoilemaan ja hakemaan lisää puita kahta takkaa varten. Pitää myös tehdä lounas ennen maratonin alkua. Huomaan, että valmistaudun jo...

Neuvostoliitto-tori rautatieasemalla Hytti nro 6:n hengessä.

Vadim Nikolajevits

Osallistuin eilen Rosa Liksomin järjestämään hauskaan tapahtumaan Helsingin rautatieasemalla. Rosa oli nimennyt tapahtuman "Finlandia-vuoteni loppusiivoushappeningiksi", ja hän oli itse pukeutunut teoksen tärkeimmäksi sivuhenkilöksi, piinkovaksi vaunupalvelija Arisaksi. Myös muita kirjan sivuilta tuttuja hahmoja oli saapunut ohikulkijoiden ja paikalle varta vasten tulleiden riemuksi. Ostin paikan päältä myös muita Liksomin teoksia, mutta viehätyin erityisesti ideasta ja rekvisiitasta. Liksom oli tomera "esiintyjä", ja häntä monet tulivatkin tapaamaan. Rosan haastattelun voi kuunnella Helsingin Sanomien nettisivuilta.

Rosa Liksom

tunnelmaa

Olen aiemmin blogissani maininnutkin, että kirjoitan tällä hetkellä gradua Liksomin Hytti nro 6:n ironisesta neuvostonostalgiasta ja olen myös muutaman kerran teoksesta eri näkökulmista blogannut.

Tilaisuus kiinnosti minua myös tämän keskeneräisen graduni vuoksi, sillä en ole työkiireiden vuoksi ehtinyt paneutua kirjoittamiseen toukokuun jälkeen. Oli ihana tavata kirjailija ja kertoa hänelle, että olen kirjoittamassa gradua, sillä tavallaan sain siihen vähän uutta virtaakin. Koko ajan olen tiennyt, että saan graduni valmiiksi, mutta pidän myös töistä niin paljon, että aikaa gradulle ei ole vain löytynyt. Alkusyksy oli erityisen tiukka, sillä saimme valmiiksi myös hienon Unkarin nykykirjallisuutta käsittelevän kirjan Ristiallokoissa, johon olen myös itse kirjoittanut esseen. Sen lisäksi tein kustannustoimittajan töitä Avaimelle ja Siltalaan. Ensi keväänä ilmestyy puolestaan minun ja Katjan yhteispanostus eli Rivien välissä -niminen tietokirja kirjallisuusblogeista. Tässä ollaan siis kaiken aikaa vähän kirjainten virrassa ja rivien välissä.

Minulla on kuitenkin hyvä gradun aihe, ja tarkasteltava teos on hyvin mielenkiintoinen. Jaksan lukea sitä useita kertoja ja olen asettanut itselleni tavoitteeksi vielä tämän vuoden puolella edistää tutkimusta kymmenellä sivulla (viisikin riittää!). Rosan tapaaminen oli huikeaa, sillä hän kiinnostui tutkimuksestani ja kehotti minua lukemaan myös Kreisland, joka on kuulemma mahtava. :)

Yhteen kirjaan hän oli jättänyt minulle sitten tsemppaukset loppurutistukseen. Kirjan nimestä huolimatta kohtaaminen oli unohtumaton.

Rosa Liksom: Hytti nro 6 / Makuja

Mies lastasi laukustaan pöydälle mustaa leipää, purkkipiparjuurta, sipuli- ja tomaattilohkoja, majoneesia, purkkikalaa ja keitettyjä kananmunia, jotka hän kuori huolellisesti ja viilsi kahtia.

Rosa Liksom: Hytti nro 6
Wsoy, 2011
Sivuja: 187
Kansi: Martti Ruokonen
Lyhyesti: Pohdintoja ruuasta.

Hytti nro 6 on tulvillaan kohtauksia, jossa kuvataan, mitä henkilöt syövät tai juovat. Vadim Nikolajevitšin matkalaukku tuntuu olevan pohjaton, sillä pitkin matkaa hän nostaa esiin mitä erilaisempia ruokia, joista tarjoaa osan myös tytölle. Yltäkylläisyys ja loputtomat ruokavarannot korostuvan entisestään, sillä tytön muistoissa kuvataan, kuinka normaalisti arjessa on vaikea hankkia ruokatarvikkeita. Miehen laukku on taas koko ajan täynnä mitä erilaisimpia herkkuja.
                       
Kauppojen hyllyillä näkyy vain puute, ja ihmiset joutuvat usein hankkimaan tarvitsemansa vaihtokauppojen kautta: pullollisella kölninvettä saa vaihdossa kuusi kananmunaa ja Riian reissulta henkitoreissa Moskovaan kuljetetut kolme hillopurkkia mahdollistavat kolmen kuukauden baletti- ja konserttiliput samppanjoineen tytölle ja Mitjalle. Kaupoissa on niin vähän tuotteita, joten tyttö joutuu matkustamaan ympäri Moskovaa eri kulkuvälineillä löytääkseen Mitjan syntymäpäiviä varten ruokatarvikkeita:

He olivat aloittaneet ruuan hankkimisen jo marraskuussa ja ehtineet hankkia kaikenlaista, mutta Irina ei ollut tyytyväinen. Yhtenä aamuna he syöksyivät metsästämään elintarvikkeita jo aamukuudelta. He kiiruhtivat kuivassa pakkassäässä Jelisevin kauppaan, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Ei edes vesirinkilöitä. He hypähtivät vihaisina jäiseen ratikkaan ja ajoivat Bulevardille ja lumisten vaahteroiden ohi Bronnajalle hyväntuoksuiseen leipäkauppaan. Sieltä he saivat hyvän limpun. He nousivat johdinautoon, jossa oli niin kuuma että hiki virtasi, ja köröttelivät toiveikkaina Zatšatjevskin kujalle. Siellä oli yksi ruokakauppa, josta Irina oli joskus löytänyt pari purkkia laadukkaita sardiineja. Kaupasta ei löytynyt mitään, ei edes suolakurkkuja.
  
Runsas ruokasanasto ja tyypillisten venäläisten ruoka-aineisten toisteisuus toimivat teoksessa neuvostonostalgiaa tukevina motiiveina. Tukeudun tässä siihen yksinkertaiseen periaatteeseen, että toisto on yksi tekstin tehokeinoista, jolla korostetaan merkityksiä. Hytti nro 6:n ruoka-motiivit kiinnittävät teoksen tiettyyn paikkaan ja aikaan, ja ruuan, makujen ja hajujen kuvaus tuo vahvan tunnun elämänmenosta Neuvostoliitossa.                        

Toistuvalla ruokamotiivilla on siis useita tehtäviä: se kiinnittää teoksen Neuvostoliittoon, se vahvistaa tytön riippuvuussuhdetta mieheen ja tämän ehtymättömään ruokalaukkuun, ja se toimii paradoksaalisessa suhteessa teoksen kuvaamalle puutteelle ja niukkuudelle.

Tyttö ajatteli edellistä talvea. Silloin Afganistanin sota oli kiihtynyt ja ruuantuotannon sijasta neuvostovaltio keskittyi aseiden tuottamiseen, eikä hän ei ollut löytänyt Moskovan talouskauppojen hyllyiltä muuta kuin tiivistemaitopurkkeja, kalasäilykkeitä ja satunnaisia majoneesitölkkejä. Kaikkialla oli ollut pelkkiä ongelmia.

Puutteen ja yltäkylläisyyden välinen kontrasti toimii sekä groteskin että ironian tunnusmerkkinä. Kuten yllä olevasta lainauksesta voi nähdä, tyttökin oli kokenut aiemmin puutetta olosuhteiden pakosta, mutta koko matkan aikana hänen ei tarvitse kertaakaan tuntea puutetta ja nälkää.

Juttu on jatkoa aiemmin kirjoittamalleni maisema-kuvaukselle.

Kirjallinen pääsiäinen

Hyvää kiirastorstaita kaikille!

Tänä pääsiäisenä lukupinooni oli kuin huomaamattaan valkkautunut venäläisiä tai Neuvostoliittoon sijoittuvia kirjoja. Minulla ei varsinaisesti ole nyt sen kummempaa pääsiäislomaa, sillä olen luvannut itselleni edistää gradua ainakin viiden sivun verran, mutta enemmäänkin olen tyytyväinen. Maaliskuussa kirjoitin gradua yhteensä 25 sivua, mutta lähinnä viikonloppuisin ja iltaisin. Olen tyytyväinen graduni edistymiseen, mutta ennen kaikkea olen nauttinut Rosa Liksomin Hytti nro 6:n analysoimisesta, lähiluvusta ja kirjoittamisesta. Saako näin ääneen sanoakaan? Varmasti vastonkäymisiä ja tahkoamista on luvassa, sitä en epäile, mutta selvästi minulle on nyt sopinut kiireinen kevät, jolloin monet asiat edistyvät yhtä aikaa. Kuvassa näkyy vähän käyttämääni värikooditusta, jolla olen merkinnyt kiinnostavat kohdat.

Hytti nro 6 on siis pääsiäisen ykköskirja, mutta en malta olla lukematta myös muita kirjoja.

****
Sergei Dovlatovin Meikäläiset ja Ljudmila Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa ovat molemmat kevään uutuuskirjoja, venäläistä nykykirjallisuutta, jotka luen huviksi ja hyödyksi. Ulitskajan Naisten valheet oli viime vuoden parhaita käännöskirjoja, ja olen odottanut tätä uutta kirjaa kuin takatalven taittumista. Ihana, että teoksen on suomentanut sama kääntäjä Arja Pikkupeura, sillä edellisen kirjan kohdalla hän oli tehnyt erittäin laadukasta työtä ja miettinyt suomalaista lukijaa ja yhdenmukaistanut henkilöiden nimiä, niin että samasta henkilöstä oli vain yksi nimi käytössä.

"Ljudmila Ulitskajan nyansoidussa, psykologisesti tarkkanäköisessä proosassa suvun jäsenten yksittäisistä onnellisista ja traagisista tarinoista muodostuu hieno kokonaiskuva niin Sinoplin suvun jäsenten kohtaloista kuin koko Venäjän ja Neuvostoliiton 1900-luvun historiasta. Medeia ja hänen lapsensa -romaani on kuin upea mosaiikkitaideteos."

****
Dovlatov on kiinnostava kirjailija, sillä kustantajan sivujen mukaan hän sai eläessään vain kaksi novellia Venäjällä julki.

"Synnyinmaataan laajalti nähnyt Dovlatov on erityisen kiinnostava juuri Neuvostoliiton kuvaajana, ja erityisesti juuri nyt, kun moni suomalainenkin kirjailija on kiinnostunut Neuvostoliitosta ja lähihistoriasta. Siinä missä kotimaiset kirjailijamme usein kuvaavat Neuvostoliiton sortokoneistoa dramaattisesti ja jopa melodramaattisesti, järjestelmän väkivallan omakohtaisesti kokenut Dovlatov näkee reaalisosialistisen todellisuuden ennen kaikkea absurdina. Myös itseään hän kuvaa ironisesti, vaikka olisi kokemustensa perusteella voinut helposti esiintyä toisinajattelun marttyyrina."

****
Aika hyviä lisälukemistoja gradun oheen, kun tarkoitukseni on analysoida nimenomaan neuvostonostalgiaa Liksomin kirjassa. Ostin teekaupasta kolmea eri laatua vihreää teetä, joilla hemmottelen itseäni pääsiäisen kunniaksi.

Lukulepoisaa pääsiäistä!

Rosa Liksom: Hytti nro 6 / Maisema

"Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua."

Rosa Liksom: Hytti nro 6
Wsoy, 2011
Sivuja: 187
Kansi: Martti Ruokonen
Lyhyesti: Pohdintoja teoksen maisemasta.

"Tämä on vielä Moskovaa: mutakuopan keskellä röykkiö yhdensäntoistakerroksisia elemementtitaloja, joiden jäisissä ikkunoissa väpättää himmeä, arka valo, rakennustyömaita, puolivalmiita kerrostaloja, ammottavia aukkoja seinissä. Pian nekin jäävät siluetiksi kaukaisuuteen. Tämä ei ole enää Moskovaa: lumen alle sortunut talo, villinä huojuvaa pakkasen jäätämää mäntymetsää, nietoksien peittämä aukea, kinosten alle jäätynyt lauha höyry, pimeys, yksinäinen pieni hirsitalo valkoisen aavan keskellä, pihalla hoitamaton omenapuu, tönkkölumista sekametsää, huviloiden lauta-aitoja, ränsistynyt puinen vaja. Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan."


Tämä pidempi lainaus on hyvä esimerkki havainnollistamaan, miten Hytti nro 6 -romaanissa kuvataan maisemaa ja paikan vaihdosta. Pitkät, kuvailevat virkkeet ja nopeasti vaihtuvat kiintopisteet maisemassa synnyttävät vaikutelman siitä, että matkaa taitetaan nopeasti, paikat vaihtuvat, mutta tunnelma pysyy samana. Lukijan katse suunnataan tällä tavoin ulos junan ikkunasta, katsomaan yhdessä kertojan kanssa, miltä Neuvostoliitto  näyttää.

Adjektiivien ryöpytys tuottaa vaihtuvia mielikuvia, mutta erilaisten näkymien listaaminen pitkiksi virkkeiksi näyttää melko monotonisen kuvan ympäröivästä mijööstä, sillä kaikki paikkakunnat tuntuvat yhtä huonostihoidetuilta ja rappiollisilta. Tämänkaltainen mielikuvien luomisen teho perustuu toistoon ja lauserakenteiden rytmitykseen. Hytti nro 6 on täynnä vastaavanlaisia kuvauksia ulkoapäin näkyvästä Neuvostoliitosta. Se on ränsistynyt, likainen, miltei groteski maisema ja kaiken aikaa tekstissä läsnä. Maiseman kuvaaminen tytön kautta on yksi tapa näyttää henkilön mielenmaisemaa, ajatuksia ja tunteita.

Moskova näyttäytyy matkan alkuvaiheessa tytön silmissä rumalle, likaiselle ja keskeneräiselle, mutta ei maisema tunnu siitä parantuvan kaupungin jäädessä taakse. Siinä missä Moskovassa on röykkiöittän mutakuoppia, näkyy heti matkan alkaessa muuallakin samankaltaista ränsistymistä ja lumen alle sortuneita taloja. Pitkin teosta on vastaavanlaisia kohtauksia, jossa luetellaan kuinka kaikki on liikkeessä.                

Esimerkin kaksi viimeistä virkettä toistuvat sanasta sanaan usein, kun kuvataan edellisen aseman ja paikkakunnan taaksejäämistä, matkan etenemistä ja junan liikettä. Näitä kohtauksia edeltää aina pitkä luettelo erilaisista asioista, jotka tyttö jättää konkreettisesti taakseen:

"Ja niin jää taakse talvinen Moskova, teräksensininen kaupunki jota ilta-aurinko lämmittää. Taakse jää Moskova, kaupungin valot ja kovaääninen liikenne, kirkkojen piiritanssi, teini-ikäinen poika ja kaunis tummahiuksinen nainen jonka kasvojen toinen puoli on turvoksissa. Taakse jää pikimustaa, kärttyistä taivasta vasten loistavat harvat neonvalomainokset, rubiinitähdet Kremlin torneissa, hyvän Leninin ja pahan Stalinin vahatut ruumiit ja Mitka, taakse jää Punainen tori ja Leninin mausoleumi, Gum-tavaratalon kierreportaiden rautapitsikaiteet, kansainvälinen Intourist-hotelli valuuttabaareineen, hotellin siivouskomeroista asuinpinta-alaa salaa valtaavat, länsimeikeistä, parfyymeista ja parranajokoneista kiinnostuneet, synkeät kerrostalopäivystäjät. Taakse jää Moskova, Irina, Puškinin patsas, kehätiet ja kehälinjat, Stalinin valtakadut, länsityylinen monikaistainen Novy Arbat, Jaroslavin valtatie ja puuleikkauksin koristellut datšaririvistöt; väsynyt, muokattu, nuljuva maa."

Näin pitkät kohtaukset ja hyvästelyt menneelle vahvistavat teoksen neuvostonostalgiaa. Taakse jää -sanapari ja pitkä luettelo toistuvat joka kerta, kun juna on pysähtynyt erinäisistä syistä pidemmäksi aikaa jonnekin paikkakunnalle ja päähenkilöt, tyttö ja Vadim Nikolajevitš, ovat käyneet tutustumassa kyseiseen paikkaan. Näistä pysähdyksistä muodostuu aina yksi kohtaus kirjaan, ja lukija kuljetetaan läpi erinimisten, mutta hyvin toisiaan muistuttavien kylien ja kaupunkien. Tarina etenee pienissä toistuvissa jaksoissa junan edetessä asemalta toiselle:  pysähdys, liike ja taas pysähdys.


Minulle tällainen rytmimys ei painota niinkään juonta, vaan henkilöiden ajatuksia, tuntemuksia ja kaikkinensa silloista mielenmaisemaa. Esimerkeistäni voi nähdä, kuinka runsasta kuvailua Liksom teoksessaan käyttää. Maisema on toisaalta kovin yksitasoinen, rappiollinen, mutta toisaalta täynnä kuvia ja liikettä.

Tammikuun luetut

Olin tammikuussa vielä ensimmäisen viikon joululoman vietossa Lapissa ja nyt helmikuun alussa lomasta tuntuu olevan ikuisuus. Tammikuu meni nopeasti, sillä olin luvannut itselleni, että tekisin gradua. Sen sijaan paikkailin vielä vähän mokonturkkia asian suhteen ja keskityin töihin. En ole blogissani kertonutkaan, että jouduin vaihtamaan aihetta lennosta, sillä aiempi aiheeni Eeva Kilven Elämä edestakaisin teoksen nostalgiasta oli jo käytetty ja aiheesta palautettiin juuri gradu (kuulin tästä erittäin myöhään) ja kaikki kirjoittamani meni siltä osin hukkaan. Piti sitten lennosta keksiä uusi aihe ja isäni ehdotti (myös tätini ja siskoni olivat ajatelleet tätä aihetta) että tekisin Rosa Liksomin Hytti nro 6 -teoksesta graduni, koska teos on niin uusi, eikä näin ollen kukaan voi olla tekemässä juuri siitä samasta aiheesta gradua.

Helmikuussa siis alkaa siis täysi tohina, sillä olen aikatauluista myöhässä ja toivon, että ehtisin silti vielä lukea myös ihan omaksi huviksenikin. Lueskelen kuitenkin myös venäläisiä kirjoja, sillä aion keskittyä neuvostonostalgiaan. Tuntuu vähän huteralle edes kirjoittaa tästä, kun uusi työni on niin alussa, mutta gambaree, Hanna.

Gradujorinoista kuukauden luettuihin. Kirjat eivät ole lukemisjärjestyksessä, sillä muistin aloittaa taas luettujen listaamisen vasta lomatunnelmien haihduttua. Jos en ehdi helmikuussa lukea kauheasti muita kuin työ- ja opiskelukirjoja, niin ainakin minulla on vielä tammikuun luettuja blogattavana. Pakkasia on vielä edessä, joten kaikki syyt käpertyä sisälle lukemaan vain jatkuvat.

Matkustin kirjojen matkassa ihan täällä kotimaassa, sitten lisäksi Unkarissa, Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Israelissa, Ranskassa, "jossain" Lähi-Idässä, Saksassa (useasti näköjään) sekä Kanadassa.


1. Tuomas Vimma: Raksa (Gummerus, 2011)
2. György Spiró: Kevätnäyttely (Avain, 2012)
3. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (Wsoy, 2011)
4. Kari Hotakainen: Jumalan sana (Siltala, 2012)
5. Ian McEwan: Sementtipuutarha (Otava, 2009)
6. Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri (Gummerus, 2010)
7. Seija Vilén: Pohjan akka (Avain, 2012)
8. Emma Donoghue: Huone (Tammi, 2012)
9. Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä (Nemo, 2003)
10. Joel Haahtela: Traumbach (Otava, 2012)
11. Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja (Otava, 1962)

Luetut sarjakuvakertomukset:
1. Craig Thompson: Habibi (2011)
2. Blain & Lanzac: Ulkoministeriö (Wsoy, 2012) 
3. Rutu Modan: Exit Wounds (2007)
4. Jame Sturm: Market Day (2010)
5. Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina (Jalava, 1999)
6. Michel Rabagliati: Paul Has a Summer Job (2002)
7. Michel Rabagliati: Paul Moves Out (2005)
8. Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol.1 (2010)

Kirjallisuus elokuvissa (eli etsitään hyviä elokuvavinkkejä!)

Marjis vinkkasi tänään elokuvasta, jossa päähenkilö kuulee kertojan ääneen ja huomaa elävänsä tämän kirjoittamassa romaanissa. Olipa kiinnostava katsoa Aidosti outoa, sillä kirjat kiinnostavat minua myös elokuvissa.

Tästä heräsikin ajatus, että mitäköhän muita elokuvia on, jossa kirjallisuus, kirjat, kirjailijat, kirjoittaminen ja lukeminen olisivat merkittävässä roolissa. En hae nyt leffavinkkejä, jotka ovat kirjoista tehtyjä filmatisointeja. Tai toisaalta, mikäli niissäkin on näitä etsimiäni avain-sanoja merkittävissä rooleissa, niin totta kai otan niistäkin hyviä elokuvasuosituksia vastaan. Suosituksista keräisin itselleni sitten ensi keväälle hyvän elokuvahaasteen. Millaisia kirjallisuusaiheisia elokuvia suosittelisitte?

Olen pitänyt viikon blogihiljaisuutta, sillä olen ahkeroinut graduni kanssa. Olen kuitenkin lukenut kirjoja, joista haluaisin kirjoittaa blogiini ensi viikolla. Harmillisesti en vain ole ehtinyt lukea muidenkaan blogeja, sillä töiden, lukemisten ja gradun ohella aika on riittänyt vain toiseen elokuvahaasteeseeni: katsomme vuodesta 1950 eteenpäin kaikki parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneet filmit. On tämä bloggaaminen silti villi harrastus, kun on viikon poissa, niin tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa tai lukea muiden arvioita.

Gradussani analysoin Eeva Kilven Elämä edestakaisin -teoksen nostalgiaa. Olen luvannut itselleni, että joulukuussa kirjoitan yhden luvun ja lähden sen vuoksi puolentoista viikon päästä Lappiin lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt olen lähinnä lukenut lähteitä, kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa ja analysoinut lähemmin tekstiä. Tällä hetkellä olen jopa innoissani gradusta, mutta on virkistävä lukea kaiken aikaa kaikkea muutakin.