Karin Brunk Holmqvist
Pieni Potenssipuoti
Bazar, 2011
Sivuja: 245
Lyhyesti: Leppoisa ja ennalta-arvattava mummotarina potenssilääkkeen postimyynnistä
Mainoslause: Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä!
Siirryin ruotsalaiselta mukavuusalueeltani (dekkarit) toiseen suuntaan ja luin Karin Brunk Holmqvistin huumoristaan kehutun teoksen Pieni potenssipuoti. En olisi voinut mennä odotusteni kanssa enemmän vikaan, sillä luulin saavani jonkinlaista hersyvää tulitusta, absurdia ilottelua – aihe olisi antanut näille myöten. Sen sijaan teos toimi kuin päähenkilöt Tilda ja Elida elämän ehtoopuolella, jotain kekseliästä on yritetty kehitellä arjen piristykseksi, mutta enemmänkin kuumia aaltoja olisi tarvittu. Teos oli minun makuuni liian leppoisa. Kaipasin kerrontaan kunnon potenssipotkua!
Tilda ja Elida ovat miltei kahdeksankymppiset vanhapiikasisarukset, jotka asuvat pienessä ruotsalaisessa kylässä päivien toistaessa toisiaan. He heräävät, nukahtavat, syövät ja käyvät kaupassa päivittäin aina samaan kellon aikaan. Heillä ei ole juurikaan toisilleen mitään uutta sanottavaa, ja suurimmat keskustelut heille syntyvät postimiehen pistäytyessä kertomassa kylän juoruja. Heidän veljensä Rutger soittaa silloin tällöin, mutta lähinnä yrittäessään taivutella ikäneidot palvelukotiin asumaan, sillä hänellä on omia suunnitelmia talon varalle. Suutari-isältä peritystä talosta puuttuvat kaikki arkea helpottavat mukavuudet, kuten esimerkiksi sisävessa, sillä sisaret ovat oppineet erittäin säästävisiksi. He usein muistelevat isäänsä ja tämän oppeja. Nämä toisteiset hokemat isän paheksunnasta uuvuttavat, koska ne alleviivavat liiaksi sitä, kuinka hurja muutos neitsytsisarten elämässä onkaan, kun he molemmat ihastuvat naapuriin muuttaneeseen Alvariin.
Teoksen ennalta-arvattavuus ja päivänselvien asioiden osoitteleminen tekevät tarinan leppoisuuden vireestä hidastempoisen luettavan. Älkää ymmärtäkö väärin, en olisi halunnutkaan mitään grannies gone wild -käänteitä, mutta suloisuuden keskelle olisi kaivattu jotain yllättävää, odotuksenvastaista.
Teoksen nimi Pieni potenssipuoti tulee Tildan ja Elidan kotiinsa perustamasta myyntifirmasta. Sisarukset keksivät yllättäen keinustaan pihapiirin eläimiä tarkkailemalla potenssilääkkeen reseptin. Alvarin huomiosta sulassa sovussa kisaillessaan he heittäytyvät uhkarohkeiksi. Ostavat uuden mekon. Ehkä valvovat vähän tavallista pidempään. Rohkaistuvat sisävessa mielessään yhteistuumin lähteä, edesmenneen isänsä kauhuksi, hyväntuulen makuukammaribisnekseen mukaan. Äidin säästämät sadat lasipurkit pääsevät viimein käyttöön ja matkaavat ympäri Ruotsia potenssipotku sisällään.
En yrittänyt silkkipaperiin kääriä moitettani, teos oli liian hajuton, väritön ja mauton. Mummojen kommelluksista olisi voinut tahkoa vähän enemmänkin tilannekomiikkaa, mutta ei tämän ollut tarkoitus ollakaan sellainen kirja. Ehkä muutaman grogin jälkeen.
Ihastuttavan lämminhenkinen, varmasti. Kaikissa ruotsalaisissa kylissä ei tarvitse tapahtua murhia.
Lapsenmielinen ja yllätyksetön, kuin päähäntaputteleva höperöitynyt mummo.
