Lontoon kirjaostokset

Minulla on tapana aina matkojen jälkeen blogissa esitellä kaikki kirjaostokseni. Rakastan kuljailla vieraiden kaupunkien ja maiden kirjakaupoissa ja miettiä, mitkä ostan kotiini luettavakseni – vaikken olisi edellisiäkään vielä lukenut.

Aion julkaista pian ihan kunnollisen Lontoo-postauksen, sillä kiertelimme kirjallisia kohteita ja kuvasin satoja, satoja kuvia ympäriinsä. Mutta ensin nämä varsinaiset kirjakohteet. "Tuotekuvat" on kuvattu kuninkaaallista punaista vasten (en oikeasti ymmärrä, mistä edes keksin tämmöistä höpsötystä), jotta ihanaiset kirjavalinnat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Agatha Christien kirja oli pakko ostaa, sillä halusin kuvata sen eräässä kirjallisessa kohteessa. Mies onkin sen nyt melkein kokonaan lukenut. Miekin taidan lukea sen, vaikka muistan tarinan. Minulle tuli oikeastaan halu lukea kaikki Hercule Poirot -romaanit uudelleen, mutta englanniksi. Ehkä kerään tämän pokkarisarjan itselleni. Shirley Jackson on itselleni vieras kirjailija, mutta olin aivan ihanassa kirjakaupassa käymässä ja siellä leputtelin jalkoja ja aloin vain lukea vieressä olevaa kirjaa. Tässä teoksessa oli niin mahtava esipuhe, että päätin ostaa kirjan ja "riskeerata" hyvän romaaninkin toivossa. Francesca Segalin kirjan sain itse asiassa serkkuni tyttöystävältä lainaan (Kiitos vain Minttu!), sillä hän arveli minun pitävän siitä. En tiedä kirjasta mitään, mutta aion sen ehdottomasti lukea.

Alan Bennettin todella hieno pienoisromaani Epätavallinen lukija sai minut valitsemaan kirjailijalta lisää luettavaa. Lähtökohtaisesti ostin muutenkin vain ohkaisia ja kevyitä kirjoja, jotta saan ne mahtumaan matkalaukkuunkin. Alice Munron yksi novelli oli suloinen heräteostos. Se löytyi samasta pöydästä kuin Bennettin teos. Kunhan esittelen kirjakauppakuvat, niin näette, miten koukuttavasti siellä oli aseteltu kirjoja.

Omistan kaksi lukematonta Colm Toibinín romaania jo, mutten voinut silti vastustaa tätä Booker-ehdokasta. Luottobloggaajani pitävät kirjailijan teoksista, joten pelkästään sillä syyllä olen ostanut näitä hyllyyni. On hyvä pitää sellaista toimivaa kirjahyllyä, jossa on odottamassa monta hyvää ystävää.  

Sophie Divryn kirjastoon sijoittuva romaani viehätti minua takakannen perusteella:
"One morning a librarian finds a reader who has been locked in overnight." Olisipa mukava viettää yö kirjastossa, varsinkin jos on paljon teetä! Siitäpä oiva aasinsilta (kjeh) näihin viimeisiin kuviin, sillä en voinut vastustaa myöskään teekauppoja. Harrodsista en muuta piknik-eväiden lisäksi raskinut ostaa kuin teetä. Alin teepurkki on ostettu aivan ihanasta kirjakaupasta, jossa vietimme useamman tunnin kahtena eri päivänä. Kiitos vain Karoliinalle vinkistä! Itse asiassa tämä Earl Grey on aika mieto, mutta maistuu maidon kanssa silti oivalliselle. Varsinkin kun voin fiilistellä, että vietän kotona omaa "afternoon tea" -tuokiotani. Ilman skonsseja tosin!

Tässäpä näitä tämänkertaisia ostoksia. Palaan pian blogiin muiden Lontoo-juttujen kera!

Alice Munro

Alice Munro (s.1931) on kanadalainen novellikirjailija ja minulle hyvin rakas tarinankertoja. Keltaisen kirjaston takannesta napattu esittelyteksti: "Munro kirjoittaa oivaltavia kertomuksia tavallisten ihmisten elämässä sattuvista tapauksista, jotka panevat jotakin liikkeelle, loksauttavat palapelin palaset paikoilleen tai kääntävät tulevaisuuden suuntaa." Ihailen Munrossa sitä, kuinka intensiivisen ja tarkkaan kuvatun tarinan hän saa mahtumaan tiiviisen tilaan. Suomeksi kutsumme näitä novelleiksi tai kertomuksiksi, mutta itse hän käyttää nimitystä stories (jättänyt siis short-sanan pois, sillä lyhyitähän nämä tarinat eivät ole).

Nyt useamman novellin lukeneena en voi kuin hämmästellä sitä idearikkautta ja variaatioita, mikä rakentuu tarinoiden taakse. Jokaisesta voisi kasvattaa pidemmän romaanin, mutta Munron tyyli on kirjoittaa tiiviisti ja tarkasti, hänen henkilögalleriansa antaisi myöten laajempiinkin teoksiin, mutta ne ovat silti uskottavasti motivoituja ja kiinnostavan kompleksisia näihin "pienoisromaaneihin". Munro-viikonloppu paisui yli odotusten, sillä novellit eivät ole mitään pikalukukamaa, vaan monimuotoisia, monimutkaisia ja monitulkintaisia, joiden avoimet alut ja loput jättävät lukijan omille tulkinnoille paljon tilaa. Jos kirjahylly on pieni, eikä sinne halua säilöä kuin sellaisia kirjoja, joissa riittää luettavaa useammalle kierrokselle, niin suosittelen vilpittömästi Munron teoksia. Ne eivät ole kerralla selviä, eivätkä ne jätä rauhaan.

Aikuiseksi kasvamisen traagisuus ja lasten viattomuuden säilyttäminen

Julkisia salaisuuksia -teoksen novelli "Vandaalit" toi mieleeni Liian paljon onnea -kirjan "Lastenleikkiä". Sitten löysin monia muita yhteyksiä siinä, miten Munro kuvaa lapsia novelleissaan. Hän leikittelee lapsuuden viattomuudella usein kääntäen totutut kuvausmallit ja -asetelmat päälaelleen. Lapset eivät ole viattomia, eivätkä erityisen siloteltuja ja suloisen naiiveja, vaan rohkeasti Munro näyttää lapsen julmemman ja rumemman puolen. Miten kaksi tyttöä liittoutuvat keskenään kohdatessaan erilaisen, heitä kovasti ihailevan ja mukaan leikkeihin pyrkivän kehitysvammaisen tytön lastenleirillä. Kuinka julma on poissulkemisen tahtotila molemmissa, ja miten he nauttivatkaan nimenomaan kiusaamisesta, että siitä muodostuu tärkeämpi osa leikkiä kuin kahdestaan olemiseen pyrkiminen. "Vandaalit"-novellissa lapset joutuvat eläintentäyttäjänä työskentelevän pedofiilin käsiin. Tyly novelli, jossa lasten kohtalo sekoittuu pedofiilin ammatinharjoittamiseen ja keinotekoisen luonnontilan ylläpitämiseen. Molemmat ovat julmaa luettavaa, joissa arkielämän aggressio näyttäytyy taitavimmillaan. Hyvän naisen rakkaudessa lasten viattomuutta taas halutaan säilyttää, ja aikuisten tahmainen ja saastainen todellisuus piilotetaan heidän katseiltaan. Ruumis siistitään nopeasti pois katseilta, ja kun lapset tulevat sisälle ulkoa, aikuiset koristelevat kakkua nonparelleilla. Jotain kauniin yksinkertaista ja tavanomaista rinnastetaan samassa tilanteessa kauheisiin tilanteisiin.

Toisaalta Munro kuvaa myös henkilöitä, jotka ovat torjuneet jonkun lapsuudessa tapahtuneen traumaattisen kokemuksen ja jotka ovat siksi aikuisena kompleksisia tapauksia. Raivoa ei osata suunnata oikeaan kohteeseen tai sisällä kihisevästä salaisuudesta halutaan viimein vuosien jälkeen tehdä julkinen. Suketus kertoo blogissaan Karkulainen teoksen novellista "Syntejä ja rikkomuksia" näin: "hämmentävä yhdistelmä painostavaa uhkaa ja kevyttä otetta. Lauren on nuori tyttö, perheensä ainokainen, joka on muuttanut boheemien vanhempiensa kanssa uuteen kaupunkiin. Menneisyys tunkee pyytämättä keskelle perheen elämää, ja lopulta kaappien ovet on avattava, vaikkei kukaan haluaisi."

Salaisuudet paljastuvat aina, mutta lukijan mielikuvituksen varaan jää usein loppupisteiden yhdistäminen ja tarinan jatkaminen haluamaansa suuntaan. Pidän tästä lukijan haastamisesta, saatoin novelleille keksiä useamman mahdollisen lopun ja taas toisinaan suljin kirjan suuren hämmennyksen vallassa, mitä nyt? Samaan tapaan kuvaa Maria blogissaan ensimmäisen Munron teoksen lukukokemusta: "Luin kirjaa verkkaisesti ja keskittyen, mutta silti päästyäni ensimmäisen novellin loppuun jouduin toteamaan, että olisi pitänyt lukea vielä hitaammin. Muutaman novellin luinkin kahteen kertaan, enkä silti ollut varma siitä, mitä oikein tapahtui. Munron lauseet ovat yksinkertaisia, mutta merkityksillä ladattuja."

Sairaus ja kuolema monen novellin katalysaattorina

Useammassa lukemassani novellissa avainhenkilö on hyvin sairas. Viha, ystävyys, rakkaus -kokoelmassa on useampi kuolemansairas henkilö. "Lohtu"-novellissa parantumattomasti sairas mies tekee itsemurhan naisen ollessa poissa, ja vaimo on sairastua itsekin pahasti yrittäessään löytää viimeistä kirjettä ja hyvästijättöä mieheltään. Lohtu löytyy lopulta suudelmasta, mutta kaikki tapahtumat käynnistyvät sairauden ja kuoleman synnyttämästä jännitteestä. "Ponttoonisilta" kulminoituu myös suudelmaan.Novelli on hyvin pieni, yhden kohtauksen kertomus syöpäsairaan ja tämän vuoksi itsetuntonsa menettäneen naisen herkästä kohtaamisesta nuoren miehen kanssa. Vaikka näin blogitekstiin muutamia novelleja tiivistämällä syntyy vaikutelma, että kaikki Munron novellit ovat synkkiä, niin avoimien loppujen ja arjen kauniiden asioiden myötä tarinat saavat myös lempeä ja lohtua.

Kirsi kirjoittaa blogissaan Kerjäläistytöstä, jonka loppuvaiheen novellissa kuvataan poraavasti dementiakodin arkea: "Ajankuvauksessa Munro on myös mestari. Kirjan loppuvaiheissa ollaan varmastikin jo 1970-luvulla, Flo on joutunut vanhainkotiin dementoitumisen takia. Flon asunnon sotku on armottoman tunnistettava. Juuri sellaista muistinsa menettäneen vanhuksen asunnossa on."

Uhkaava, painostava tunnelma vs. hauska tarina

Kerjäläistytön kuvataan olevan epätavallinen Munron tuotannossa, sillä sen huumori ja hauskuus tuntuvat lukiessa pitkin kertomuskokoelmaa, eivätkä ne ole niin hirveitä ja kauhistuttavia kuin useimmat muut teokset. En ole itse vielä lukenut Kerjäläistyttöä, joten en tiedä omakohtaisesti sanoa, että kuinka paljon teos poikkeaa muusta linjasta. Minulle Munro on arkirealisti, joka sotkee tarinoihin paljon groteskeja ja absurdeja piirteitä. Ne ovat näennäisen helppoja, mutta niistä avautuu niin laaja ja yksityiskohtainen maailma, etten voi kuin ihastella kuinka mielikuvituksellinen hän on.

Yle radion Naiskertojat-sarjassa Kerjäläistytön hauskoja piirteitä kuitenkin korostettiin suhteessa muuhun tuotantoon: "Siinä on koko ajan nauru rivien välissä." Suomentamaton esikoiskokoelma Dance of the happy Shades soljahtaa taas enemmän kauhukertomusten genreen. Osa novelleista tuntuu kauhukertomuksilta, mutta yhtäkään kovin hauskaa tarinaa en ole vielä lukenut. Selvästi hän kuitenkin hallitsee monta erilaista genreä, vaikka pääasiallisesti (mielestäni) kirjoittaa enemmän juuri arkirealistisia tarinoita, joiden yllä häilyy tumma tunnelma.

Millainen on Munro-novelli?

Nostin yllä muutamia piirteitä esiin, mutta olisin voinut enemmänkin kirjoittaa yleisistä linjoista, jotka tekevät lukemistani novelleista munromaisia. Tiedän, että tulen lukemaan kaikki hänen suomennetut teoksensa, sillä pidän siitä, kuinka paljon näistä kertomuksista saa irti. Olen viehättynyt myös siitä, että vaikka olen lukenut jo jonkin verran kirjoja ja perustunteiden (rakkaus, viha, suru, kateus, mustasukkaisuus, pelko, kauhu, väsymys...) kuvailu on tuttu, yllätyn joka kerta Munron novellien äärellä. Hän osaa taitavasti kirjoittaa arjesta tekemättä siitä arkista. Esimerkiksi lukiessani "Albanialainen neitsyt" -novellia pysähdyin kertakaikkisesti miettimään, että mistä ihmeestä hän keksii nämä tarinansa. Eihän kukaan tee maalia jokaisesta rankkarista, mutta minulle Munron huonoimmatkin ovat riittävän hyviä.

Hän kirjoittaa niin luontevasti monien eri aikatasojen läpi, hän rakentaa novellinsa usein epäkronologisesti, sotkien eri kerroksia. Hän sotkee arkea ja taikaa. Hän voi saada eheän tarinan kirjoittamalla sekä avoimen, mystisen alun ja täysin avoimen lopun. Kokoelmassa säilyy kaari, vaikka usein novellit kuuluvat toisiinsa hyvin löyhästi. Samojen teemojen toistuminen ei käy pitkästyttäväksi, sillä teksteissä on erityinen oma tarinansa. Fiktiiviset hahmot tuntuvat nopeasti läheisiltä ja oikeilta ihmisiltä, vaikka ajanjakso on usein nykyajasta katsottuna syvällä menneessä tai useiden vuosikymmenten päässä, tuntuvat tapahtumat ajattomilta ja maanrajoja rikkovilta. Usein liikutaan Munron kotiseudulla, Kanadassa ja maalaiskylissä, mutta ihmiskuvaus ei pönäköidy pelkästään yhden kortin ihmeeksi. Kuka tahansa voi löytää novelleista jotain tuttua, tai sitten jotain niin kamalaa, että sitä voi vain miettiä, miksi ihmeessä tällainen kirjallisuus on niin vetovoimaista, ettei sitä malta jättää kesken.

Alun perin pelkäsin, että useamman novellin lukeminen käy raskaaksi ja kaipaisin pitkien romaanien pariin, mutta en voisi olla enempää väärässä. Aion jatkaa lukemattomien Munrojen pariin tämän jälkeen, sillä näiden äärellä olen kyltymätön. Kiitos kaikille lukukimppaan osallistuneille!! Mukava, että Munro viehätti meistä niin monia ja toivottavasti nekin, jotka eivät ole vielä lukeneet Munroa innostuvat muiden bloggauksista hänen tuotantoonsa tarttumaan. Hänelle toivon rutkasti blogisavuja, sillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hänen teoksistaan löytyy aika vähän bloggauksia.

Lähteet:
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Alice Munro: Julkisia salaisuuksia
Ylen Naiskertojat-kirjallisuusohjelma Munrosta
Muiden blogit

Alice Munro -viikonloppu

Tänä viikonloppuna luetaan Alice Munron tuotantoa. Kiitos kimppatiimiläisille, jotka ilmoittautuivat aiemmassa postauksessani mukaan. Meitä on aika monta tarttumassa Munron novellikokoelmiin ja romaanimaisiin kertomuskokoelmiin. Joku lukee monta, toinen vain yhden novellin. Siitä huolimatta on mukava, että meitä munrolaisia on monta. Siksi onkin pakko heti vinkata tämäniltaisesta elokuvasta: Teema näyttää Munron novelliin "Karhu tuli vuoren takaa" perustuvan elokuvan Kaukana poissa klo 21.00. Novelli löytyy Viha, ystävyys, rakkaus -kokoelmasta, joka minulla on matkalukemisena. Koska olen junassa tuolloin, toivon että kotijoukot matkan päässä muistavat pistää elokuvan nauhalle.

Minulla on pian edessä 14 tunnin junamatka ja matkalukemisena löytyy jo aiemmin mainitsemani Viha, ystävyys, rakkaus -kokoelma, mutta lisäksi Kerjäläistyttö, Julkisia salaisuuksia ja eilen kirjastosta lainaamani Karkulainen. En usko, että pystyn junasta bloggaamaan, mutta viimeistään lauantaina kerron ensitunnelmia Munron kertomusten ja novellien tiimoilta. On myös mielenkiintoista seurata, että alkavatko novellit puuduttamaan ja onko merkitystä, että mihin kokoelmaan ne kuuluvat. Luenko niitä yksittäisinä tarinoina vai kiinteästi juuri siihen teokseen valittuna osasena.

Bloggaa, kommentoi, lue tänä viikonloppuna Alice Munrosta. Kommentoida ja lukukokemuksia voi purkaa myös tänne tai Kirjainten virrassa -facebooksivuille. Linkitän myös maanantai-iltana muiden siihen asti tehtyjä arvioita. Mukava kerätä yhteen saman kirjailijan eri teoksista tai pelkistä yksittäisistä novelleista tehtyjä arvioita. Kimppalukemisen idea on ottaa kirja kerrallaan haltuun yhden kirjailijan tuotanto, mutta joukossa on voimaa ja yhdellä kertaa pystyy muiden blogien avulla tutustumaan myös niihin teoksiin, joita ei itse ehdi lukea. Myös te kirjabloggaajat, jotka tapaatte viikonloppuna Kuopiossa (valitettavasti en pääse tämän matkani takia mukaan!, kommentoikaa aiempien Munro-kokemusten perusteella tai linkittäkää aiempia arvioitanne.


Mitä aiot tänä viikonloppuna lukea? Mikset lukisi Alice Munroa?

Pahoittelen saman kuvan uudelleenkäyttöä, en ehtinyt napata uutta kuvaa. :)

Wikipediasta nappasin seuraavan teoslistan:

• Dance of the Happy Shades (1968) 
• Lives of Girls and Women (1971) 
• Something I've Been Meaning to Tell You (1974) 
• Kerjäläistyttö, 1985 (Who Do You Think You Are? 1978, Yhdysvalloissa The Beggar Maid: Stories of Flo and Rose) 
• The Moons of Jupiter (1982) 
• Valkoinen tunkio, 1987 (The Progress of Love, 1986) Friend of My Youth (1990) 
• Julkisia salaisuuksia, 1995 (Open Secrets, 1994) 
• Selected Stories (1996) 
• Hyvän naisen rakkaus, 2000 (The Love of a Good Woman, 1998) 
• Viha, ystävyys, rakkaus, 2002 (Hateship, Friendship, Courtship, Loveship, Marriage, 2001) 
• No Love Lost (2003) 
• Vintage Munro (2004) 
• Karkulainen, 2005 (Runaway, 2004)
• Sanansaattaja, 2008 (The View from Castle Rock, 2006) 
• Liian paljon onnea, 2010 (Too Much Happiness, 2009)

Oletko lukenut?

Kimppalukeminen ja teemaviikonloput

Koko lailla kirjallisesti -blogissa vietettiin viikonloppuna Märta Tikkasen kunniaksi teemalukemisen tiimityöskentelyä. Minusta oli kiinnostava lähteä mukaan jälleen uuteen lukuhaasteeseen, sillä täsmälukeminen ja yhden kirjailijan tuotantoon tutustuminen niin blogeissa kuin ihan lukemallakin teki taas lukemisesta ja kirjablogien voimasta piirun verran yhteisöllisempää. Omasta hyllystäni löytyy jonkin verran Tikkasten kirjoja (Henrikin osoitesarja on ehdottomasti rakkain lukukokemukseni kautta aikain), joten viikonloppuna ei tarvinnut muuta kuin napata mieleistä luettavaa. Innostuin kuitenkin Tikkasesta niin, että aion ehdottomasti hankkia Booksyn suosittelaman Punahilkan ja Anna Elinan vinkkauksesta Yksityisalueen. Omasta takaa minulla on jo Kaksi, Vuosisadan rakkaustarina, Emma ja Uno sekä myöhemmin omassa arviossaan käsiteltävä Miestä ei voi raiskata. Alkupään tuotannosta kaipaan hyllyyni vielä Yötäpäivää (esikoisteos) ja Kuka välittää Doris Mihailhovista.

Olen myyty. Ihana lukea samalta kirjailijalta useampaa kirjaa yhtäaikaa ja peräkkäin. Kunhan saan omistamani kirjat luettua, niin toteutan tämän lukusuman kyllä jollain toisellakin kirjailijalla. Hyllyäni vilkuiltua uskoisin sen olevan Alice Munro. Mahdollisesti voisin toteuttaa tämän kimppaluvun merkeissä yhtenä viikonloppuna. Tuleeko ensi viikonloppu kiinnostuneille liian nopeasti? Ehdittekö hankkia luettavaa ja olisiko innokkaita Munro-faneja (tai häneen mielellään tutustuvia lukijoita) silloin linjoilla? Minulla on hyllyssäni Julkisia salaisuuksia, Kerjäläistyttö ja Viha, ystävyys ja rakkaus. Aiemmin olen lukenut Liian paljon onnea -teoksen ja ihastunut. En välitä lukea pokkareita, mutta koska olen ne hyllyyni ostanut, niin hyvähän ne on myös lukea.

Tiedän myös esimerkiksi Liisan suunnittelevan samankaltaista viikonloppukimppailua Monika Fagerholmin ympärille, ja olen erittäin ilahtunut että teemaviikonloput jatkuvat. Jenni aikoo myös lomailunsa jälkeen toteuttaa uuden teemaviikonlopun, sillä niin mukava kokemus tämä oli muillekin.

Mutta kirjoja luetaan blogeissa myös pidempinä kimppajaksoina kuin viikonlopun ajan. Marjiksen Kirjamielellä-blogissa aloitetaan kimppaluku James Joycen Ulysseksesta. Monien superhaasteiden keksijä Karoliina Kirjavasta kammarista on puolestaan aiemmin vetänyt kimppaluvun Hilary Mantelin Susipalatsista. Tässä muutamia esimerkkejä, jotka tulivat mieleeni. Kirjablogit ovat täynnä lukuhaasteita, itsekin olen osallistunut ja osallistun parhaillani useimpiin, mutta viikonlopun täsmälukeminen tuntui silti raikkaalta ja uudelta tavalta lähestyä yhteisöllisempää lukemista, bloggausta ja kirjoja. On mukava lukea samalta kirjailijalta useampaa teosta ja samaan aikaan löytää muista blogeista hyviä arvioita kirjoista, joita ei vielä ehtinyt viikonloppuunsa mahduttaa. Olen miettinyt, että seuraavan kerran kun toteutan 24h-lukuhaasteen, niin luen kirjoja vain samalta kirjailijalta. Jos luin yhden vuorokauden aikana yli 1800 sivua, niin vastaavanlainen lukurupeama kartuttaisi yhden kirjailijan tuotantoon tutustumista ja mahdollisten toistuvien teemojen ja linjojen hahmottamista aika tavalla.

Kirjablogeja voi moittia monenlaisesta, mutta yhden asian takana silti seison hautaan asti (dramaattisesti): tätä tehdään rakkaudesta kirjaan. Lukeminen monipuolistuu ja yksityisestä tulee hetkittäin myös yleistä. On ihana lukea yksin, elää sitä maailmaa ja nauttia lukemisesta sellaisenaan. Sitten on aivan yhtä ihana keskustella kirjasta muiden lukijoiden kanssa, löytää kirjavinkkejä ja lukea arvioita, jos ei muuten halua osallistua blogikommentoinnin myötä keskusteluun. Kimppalukeminen viikonlopun täsmäiskuina sopii kaikille, sillä kirjailijasta saa jonkinlaisen kuvan yhdenkin kirjan perusteella, eikä haittaa, vaikkei sitäkään ehtisi lukea kunnolla, sillä varmasti herää mielenkiinto kuulla hänen tuotannostaan lisää. Kanssalukijoiden ja -blogistien avulla onnistuu kerralla laajemman kuvan hallinta. Pidemmissä kimppaluvuissa selätetään yhdessä tiiliskiviä, ja keskustelun myötä jo luettu ei painu niin helposti unholaan ja ajatuksia saa pureskella. Toiselle teos on kultakimpala, kun taas toiset voivat armotta purkaa turhautumisensa siihen.

Joka tapauksessa aion toteuttaa Alice Munro -viikonlopun, mutta toivoisin että mukaan lähtisi muitakin lukijoita. Kiinnostaisiko Munro teitä ja ehtisittekö mukaan jo ensi viikonloppuna? Mukaan voi lähteä vaikka vain yhden novellin turvin.

Kirjallisia vinkkejä ja linkkejä

Kuva

Bloggasin jo aiemmin radion kirjaohjelmista, mutta koska olen kirjoihin ihan höperöitynyt, niin kuuntelen paljon kirjoihin liittyviä keskusteluja nettiradioista ja mieluiten lataan ne omalle mp3-soittimelleni. Ajattelin vähän listata kiinnostavia kirjallisia vinkkejä ja mieluusti otan vastaan sellaisia, joita en ole itse löytänyt. Tässä postauksessa vilisee linkkivinkkejä. :)

Olen tosi kiinnostunut kirjakeskusteluista ja niistä saa mukavaa vastapainoa omaan lukemiseen, harrastukseen ja kirja-alalle halajavan opiskelijan tietotaitoon. Innostus kirjoja kohtaan ei siis kohdistu pelkästään lukemiseen, vaan käyn mielelläni kuuntelemassa kirjailijoita, kuuntelen ja katselen kirjaohjelmia ja luen monien ihanien kirjaihmisten blogeja. Kustantamot päivittävät myös facebook-sivuillaan hyviä vinkkejä, missä heidän kirjailijat ovat puhumassa.
Tässä joitain linkkejä, joista itse pidän.





Kuunnelmat:

Marja-Leena vinkkasi tänään, että on enää 10 päivää aikaa kuunnella Peter Franzénin lukemana hänen uutuusteoksesta Tumman veden päällä (klik). Kävin heti lataamassa kaikki osat koneelleni, josta siirrän ne kuunneltavaksi soittimelleni. Olen kirjan jo lukenut ja siitä tehnyt myös arvion, mutta kirja kiinnostaa kuulla myös kirjailijan itsensä lukemana. Suosittelen lataamaan podcastit koneelle, mikäli ette ehdi kuunnella suoraan koko kirjaa ennen määräajan umpeutumista.

Toinen kuunnelmavinkki(klik) liittyy Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -teokseen. Lukijana on iki-ihana Vuokko Hovatta. Hän on lukenut vasta kaksi osaa kirjasta. Lisään kuunnelmat koneelle klikkaamalla hiiren oikealla napilla mediatiedoston kohdalla ja tallennan kohteen levylle. Minulla on koneella erikseen oma kansio näille kirjasarjoille.

Ylen radioteatterin päivittäisluentana voi kuunnella suomalaisia klassikkoromaaneja. Tulossa on mm. Minna Canthin Hanna, jota odotan erityisesti. Äänikirjat löytyvät Areenalta (klik)
"YLE Areena tarjoaa suomalaisten kirjailijoiden klassikkoteoksia äänikirjoina kuunneltavaksi ja ladattavaksi milloin tahansa. Tällä hetkellä YLE tarjoaa ladattavaksi kahdeksan klassikkoa, mutta määrää lisätään tästä lähtien kahden teoksen verran kuussa."

Ylen Elävästä arkistosta (klik) voi puolestaan kuunnella audioleikkeitä Suomen kirjallisuuden historiasta.


Kirjakeskustelut:

Lataan kuunneltavaksi myös Ylen kirjakerhon keskusteluja. Pidän Seppo Puttosen tyylistä kauheasti ja olen ennenkin tunnustanut olevani hänen suoranainen faninsa. Seuraan Aamun kirjan televisiointeja ja lisäksi kuuntelen iltaisin näitä keskusteluja soittimeltani.

Vielä on jonkin aikaa mahdollista kuunnella ja ladata seuraavat kirjakerhon keskustelut:

- Essi Tammimaa: Paljain käsin ja Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri, joista olen lukenut Tuurin teoksen ja tehnyt siitä arvion aiemmin (klik)
- Antti Leikas: Melominen ja Pia Pesonen: Urho Kekkonen straßejoista olen lukenut Leikaksen teoksen (klik)
- Jaakko Yli-Juonikas: Uneksija ja Janne Oras: Tähtien suojatti. Luin Uneksijan ja tein siitä arvion (klik)

Tulossa on ihanista naiskirjailijoista keskusteluja, mm. Alice Munro, Carol Shields, Herta Müller ja Margaret Atwood saavat omat ohjelmansa.

Lisäksi pidän Nadjan huone- ohjelmasta, mutta valitettavasti niitä ei saa ladattua soittimelleni. Kuuntelen kirjaohjelmia mieluusti juuri liikkuessa tai ennen nukkumaanmenoa.

Yle Kirjakerholla on myös omat facebook-sivustonsa, jonka kautta hyvin tiedotetaan kirjaohjelmista niin television kuin radion puolella.


Television kirjaohjelmat:

- Kirjakausi (vajaan puolen tunnin ohjelmia kirjoista hyvin erilaisten lähestymistapojen kautta.)
- Kirjamaa (matkataan ympäri Suomea kirjojen ja kirjailijoiden perässä. Sarja on tosin päättynyt, mutta pari viimeisestä jaksoa näkyy vielä netin kautta. Teema uusii vielä kaikki osat, lähetysajat näkyvät linkissä)
- Aamun kirja (Yle Areenan kautta näkyy vanhoja keskusteluja)


Muita kivoja:
- Kirjastokaista
- Helsingin juhlaviikkojen kirjailijablogi
- Maailmankirjat
- Grafomania
- Kirjailijoiden blogit, joista listausta Parnasson sivulla
- Lukukeskus
- Prosak- proosaklubi
- Kiiltomato
- Nuoren Voiman liitto
- Lumooja - Virkee kirjallisuuslehti
- Kirjavideo
- Kirjaseuranta

Ihania kirjablogeja voi katsella tuon blogini oikeassa laidassa löytyvän listan kautta.

Alice Munro: Liian paljon onnea

"Kuinka vähäinen onnettomuus voi suistaa koko loppuelämän raiteiltaan?"

Olen rakastunut. Otin Alice Munron Liian paljon onnea (Tammi, 2010) luettavaksi, kun välttelin Hannu Salaman Siinä näkijä, missä tekijä -teoksen paksuutta. Ajattelin, että luen yhden novellin ennen nukahtamistani, koska en jaksa aloittaa mitään paksua kirjaa. Luin kuitenkin tämän lähes 400 sivuisen novellikokoelman melkein kannesta kanteen siltä istumalta, niin vaikuttunut olin teoksesta.

Yleensä ajattelen novelleita lukiessani, että sen hyvyys perustuu siihen, että jaksaisinko lukea samasta aiheesta kokonaisen kirjan. Nyt kuitenkin olin totaalisen tyydytetty yhden novellin tarinaan, enkä kaivannut että sitä olisi pitänyt laajentaa romaaniksi asti. Munro on todella taitava novellisti, sillä hän osaa oikeasti koota novellin niin, että lukija pääsee nopeasti kärryille tarinaan, on tyytyväinen lopetukseen ja näkee kokoelmassa myös selvän punaisen langan, ilman että se täytyy vääntää rautalangasta tai etsimällä etsiä merkityksiä.

Munro on Kanadalainen novellisti ja vaikka hänen miljöönsä pyörii teoksessa pitkälti Kanadassa, voisi tarinoita lukea vaikka ihan suomalaisesta perspektiivistä. Kokoelman teemana tuntuu olevan ikävän tapahtuman jälkeinen todellisuus. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun omat lapset on murhattu? Entä kun aviomiehesi vaihtaa sinut toiseen naiseen? Miten rakennetaan identiteettiä vakavan onnettomuuden jälkeen? Miten lukija suhtautuu pikkutyttöjen tekemään julmuuteen? Näistä aiheista, mistä yleensä näkee suuria lööppejä, kauheita ihmiskohtaloita, mutta koskaan et tiedä, miten nämä ihmiset sitten lähtivät asioista selviämään ja mitä tapahtuu rikoksen, onnettomuuden ja pahan teon jälkeen. Munro ei kirjoita kuitenkaan raadollisesti, eikä yritä kasata suurta kasaa erilaisia skandaaleja samojen kansien väliin saadakseen jotenkin inhorealismia aikaan. Hän kirjoittaa kauniin sulavasti niin, että joko ihmisiin samaistuu tai heistä löytää hyvin paljon inhimillisyyttä. Olin oikeasti niin vaikuttunut, koska en muista koskaan lukeneeni kotimaisen kirjallisuuden puolella tällaista novellikokoelmaa. Eikä oikeasti tarvitsekaan muistaa, koska sen tähden näitä maailmankirjallisuuden helmiä käännetään suomeksi.

Mietin aluksi, että erittelenkö näitä kymmentä eri novellia arviossani ja kerronko jotain juonesta, mutta en halua tehdä sitä lukijoille. Haluan, että juoni kuljettaa jokaista lukijaa itse ja tapaukset paljastuvat lukiessa. Ainahan novellikokoelmassa on muita parempia kokonaisuuksia, mutta pidin silti näistä kaikista omalla tavallaan. Hienosti heti ensimmäinen novelli Ulottovuuksia veti minut mukaansa ja ihmettelin sitä lukiessani, että huh, onpa hyvä aloitus. Kuin muotinäytöksessä pistetään yksi parhaista asuista ensimmäiseksi, jotta katsoja pääsee heti tunnelmaan ja aistii, että mikä kokoelman ydin on, näin myös taitava novellisti oli rakentanut kokoelmansa alusta loppuun. Lopussa oli niminovelli Liian paljon Onnea, jossa sopivasti pohditaan että päättyykö kaikki hyvin vain huonosti, tätä pohtii lukija jokaisen novellin kohdalla.

Liian paljon onnea sisältää paljon takaumia ja muutenkin tekstin tempo ja kesto vaihtelevat yhdessä tarinassa, mutta tämä duraation muuttuminen toistuu lähes kaikissa novelleissa. Ajan kuvauksen erilaisia kestoja vaihtelemalla novellin vire välillä syttyy ja välillä tulee suvantovaihe. Pienessä tekstinpätkässä voi tapahtua hyvin paljon ja hyvin pitkältä ajanjaksolta, ilman että se tuntuu hoputetulta ja väkinäiseltä.

En ole aiemmin lukenut Munroa, joten en osaa suhteuttaa tätä uusinta hänen aiempaan tuotantoonsa, enkä siis tiedä kuinka paljon hän on käyttänyt tätä kuvastoa aiemmin. Minut hän kuitenkin koukutti ja haluan haalia kaikki Munrot hyllyyni.

Alice Munro: Liian paljon onnea
Tammi, 2010 (alkuperäinen 2009)
Sivuja: 376
Suomentanut: Kristiina Rikman