Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallinen pyhiinvaellus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallinen pyhiinvaellus. Näytä kaikki tekstit

26.5.2014

Kirjallinen Kainuu

Olen tällä hetkellä siskoni luona Sotkamossa kylässä. Lauantaina oli ihana aurinkoinen päivä, jota kelpaa nyt vesisateessa muistella. Tietysti halusin tutustua kirjallisiin kohteisiin, sillä matkojani aina elävöittää tämä kirjallisen teeman mukaan kulkeminen. Kirjallinen Kainuu on mielenkiintoinen, sillä en ole täällä aiemmin käynyt ja useampikin kova kotimainen kirjailija on näistä maisemista saanut inspiraatiota tuotantoonsa.

Kajaanissa kävimme patsastelemassa puistossa, löysin sieltä Eino Leinon ja Elias Lönnrotin pitämässä paikkaansa ja komistamassa maisemaa.





Alin kuva ei ole mitenkään erityisen kaunis, mutta vasemmalla näkyy linnanrauniot, joista Leino on runoillut. Ehkä hän siinä parhaillaan nytkin miettii säkeitä alkukesän maisemasta.

Kävimme myös tutustumassa Eino Leino -perinnetaloon, joka sijaitsee Paltaniemessä. Sisällä selvisi, että myös Elias Lönnrot on asunut samaisessa Hövelön talossa, missä Eino Leino myöhemmin kasvoi. Lönnrot ei kauan talossa viihtynyt, mutta ehti Kalevalan ensimmäistä laitosta siellä kuitenkin työstää. Hövelon talo ei ole ihan alkuperäisessä paikassaan, mutta on entisessä loistossaan. Hieno rakennus komealla paikalla, Oulujärven rannalla ja vanhan kuvakirkon vieressä.

Sisällä on esillä Leinon tuotantoa, lisäksi isän huoneeseen on sijoiteltu isoja tauluja, joissa kerrotaan sekä Lönnrotin että Leinon elämänvaiheista. Äidin huoneessa on vanhoja painoksia molempien kirjoista. Salissa voi nauttia lounasta.


Alin kuva on otettu Paltamon vanhan kirkon, kuvakirkon, katosta. Kirkko on valmistunut vuonna 1726. Käsiala on kyllä sen verran koukeroinen, etten ole ihan varma, saanko siitä selvää.

Ostin muuten Eino Leino -talosta mukavaa kirjallista turistitavaraa: runorätin, magneettisen Lönnrot-kirjanmerkin ja Eino Leino -kangaskassin. Jeah!

Sotkamon puolelta löysimme tietysti Veikko Huovisen. Mukanani on sopivasti herran Lentsu-niminen kirja, joten tietysti sitä piti kuvata patsaan läheisyydessä.




Kävimme myös Veikko Huovisen hautakivellä ja siellä oli niin kaunis pyöreä kivinen veistos. Kauniiksi sen teki erityisesti teksti, joka siihen oli kaiverrettu. En tunne Huovisen tuotantoa niin paljon, että olisin sen tunnistanut. Jäin kuitenkin miettimään, olisiko tämä jostain kirjasta lainattu? Tietääkö kukaan?

"Minä lähdin, ja muuttolinnut lähtivät, mutta minun maisemani jää."




1.5.2014

Kirjallinen Lontoo. Osa 2.

Hyvä ystäväni on huomenna lähdössä Lontoon-matkalle ja minulle vielä sopivasti irtautui tänään aikaa kirjoittaa, joten tietysti halusin vihdoin julkaista blogissani lisää kuulumisia omalta huhtikuiselta reissultani.

Toisen ystäväni vinkistä vierailin viikon aikana jopa kahdesti tässä aivan ihanassa kirjakaupassa. London Review Bookshop oli sopivan kokoinen, siellä oli hyvä valikoima ja aivan ihanan viehättävä kahvila samassa. Kahvilan puolella oli hyvä tee- ja kakkuvalikoima, ja erityisen ihana oli kirjahyllykiertelyjen välissä käydä istumassa ja lukemassa kirjoja teekupposen äärellä.


Charing Cross Road oli mieluisa kirjakauppakatu, ja tuo kuvassakin näkyvä Denmark Street puolestaan veti miestäni puoleensa. Hän kuvasi jokaisessa liikkeessä kitaroita ja kauppojen yleistunnelmaa, mie istuin jossain nurkassa kirjan kanssa ja odotin, koska on aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Foyles-nimisessä kirjakaupassa vain kiertelin, mutten ostanut sieltä mitään. Vaikka ostankin kirjoja mielelläni, niin silti kaikkein mieluisinta on vain saada tutustua uuden kaupungin kirjakauppoihin. Englanninkielinen tarjonta on minulle helpommin lähestyttävää kuin esimerkiksi saksankielinen, joten siksi kävin varmasti Lontoossa ollessani useammin kirjakaupoissa kuin koko viime kesänä Berliinissä.


Tarjonta tekee myös vähän kateelliseksi, sillä suomalaisten kustantamoiden ei ole mitenkään mahdollista tehdä niin upeita ja kalliita kirjoja. Lontoolaisesta kirjakaupasta saattaa helposti löytää samasta kirjasta lukuisia erilaisia painoksia, kovakantisinakin. Ja pokkaripainoksetkin ovat isompaa kokoa kuin Suomen vastaaavat.

Tekee mieli alkaa kerätä näitä sarjoja. Tämäkin sarja Fitzgeraldin teoksista on aivan uskomattoman kaunis! Tai nämä Christiet!


Kirjakaupoista toinen suosikkini on Piccadillyssa sijaitseva Hatchards, missä se on pitänyt paikkaansa vuodesta 1797 asti. Kahdessa kerroksessa kirjoja, järjestetty täsmällisesti ja samalla niin mielikuvituksellisesti, että oikein ilahduin siitä, miten kekseliäästi kirjoja on nostettu esiin vaikka "sateisen päivän varalle".

Ja paikan päällä oli paljon ihmisiä etsimässä luettavaa. Aah! Täältä ostin miekin useamman kirjan kotiin.

Edellisessä osassa kirjoitinkin, että kävelimme ympäriinsä todella paljon. Kirjakauppavierailut olivat senkin vuoksi niin ihania, että siellä pystyi -- jos malttoi istahtaa paikoilleen! -- lepuuttaa jalkoja ja viettää rauhallisempia hetkiä pois siitä kaikesta hälystä ja tungoksesta.

Mutta teimme kyllä myös mitä mielikuvituksellisipia retkiä vain sen vuoksi, että sain hupsun ajatuksen, että olisipa hauska nähdä joku pieni muistomerkki kirjailijoista. Perjantai-iltana etsimme eräästä puistosta Virginia Woolfin muistolaattaa iltamyöhäsellä salamavalon avulla, mutta mukana kuljettamamme opaskirja oli paikan suhteen ihan väärässä. Juria nauratti kovasti meän touhu, kun otimme Lontoon yöelämästä todellakin kaiken irti. Eihän tässä varsinaisesti olekaan mitään järkeä, mutta tykkään kulkea ja inspiroitua. Hänestä on mukava kulkea myös ja varsinkin kiusata minua, kirjanörttiä.

Löysimme laatan lopulta seuraavana päivänä, mutta ihan toisesta paikkaa. Mukava puisto silti tämäkin...



Woolfin laatta oli kuitenkin paljon helpommin löydettävissä (kunhan vain oikea ohje löytyi) kuin esimerkiksi Jane Austenin veljen talo. Tiedän, että joku nyt naurahtaa siellä ruudun toisella puolen. Kyllä, oikeasti etsimme myös oven, jonka takana Austen on joskus vieraillut. 

En nähnyt kylttiä, en mitään mainintaa asiasta, paikalle minut ohjasi joku nettilinkki ja omaan risaiseen karttaan piirretty rasti. Perillä löysin kuitenkin oven, jota koristi pupu. Mikään muu ovista ei näyttänyt samalta, joten ainakin näin sen, vaikka Jane jäi tapaamatta.

Suunnittelin reittejä kuitenkin vähän, joten vieressä sijaitseva Covent Garden tuli samalla reissulla tutuksi.




Brick Lane -kadulle päädyin tietysti samannimisen kirjan vuoksi. Mutta halusin kyllä myös päästä syömään. Katu oli ihan täynnä ihmisiä, ravintoloiden sisäänheittäjiä oli melkein saman verran kuin meitä asiakkaita. Valitsemamme paikka oli ihan hyvä muttei mitenkään niin erityisen loistokas, että voisin suositella pelkästään sen vuoksi matkaamaan tähänkin kirjalliseen kohteeseen. Mutta sen kaiken muun vuoksi kyllä. Ja tietysti Kirjan.



Dickensin talolle emme parhaasta tahdostomme huolimatta ehtineet, mutta Sherlock Holmes -museo löytyi pienen mutkan kautta melko helposti. Jos emme olisi lähteneet väärään suuntana, olisimme heti pysäkiltä nähneet pitkähkön jonon Holmesin talolle. Ihmiset seisoivat ja odottivat, että saivat otattaa itsestään kuvan nuoren Sherlockin vieressä.

Maltoin olla ostamatta noita hattuja, vaikka melkoinen kotietsivä olenkin. Murha päivässä piristää kummasti! Emme jaksaneet jonottaa oikein minnekään, joten siksi emme käyneet katsomassa taloa, museon kauppa riitti ihan hyvin.

En myöskään halunnut jonottaa seuraavallekaan kuvauskohteelle, enkä tarvinnut samanmoista kuvaa itsestäni hyppäämässä. Kohde oli silti pakko nähdä paikan päällä. Kuka tunnistaa paikan?


 Tai seuraavan lainauksen?


8.4.2014

Kirjallinen Lontoo. Osa 1.

Sopivasti kirjoittelen tätä bloggausta Lontoon-matkamme kirjallisuusretkistä, kun huomenna tänään alkaa sielläpäin maailmaa kansainväliset kirjamessut. Jos olisin vähänkään enemmän miettinyt tätä asiaa silloin joulukuussa, kun miehelleni matkan lahjaksi ostin, olisin tällä nimenomaisella hetkellä Lontoossa. Mutta ehtiihän sitä sinne vielä uudelleen jonain toisena vuonna, jotta näen kyllä vielä ne kirjamessutkin.

Tätä bloggausta olen odottanut itsekin, sillä samalla tiesin käyväni kaikki meidän matkalla otetut valokuvat läpi. Ja voih, olen kyllä vähän pettynyt siihen, kuinka vähän hyviä kuvia osasinkaan matkan aikana ottaa. Kuitenkin ihana nähdä kuvienkin kautta, kuinka paljon kiersimme ympäriinsä. Puhelimen matkamittari osasi kertoa, että yli 100 kilometriä taivallettiin viikon aikana jalan.

Meille sattui harmillisen kylmä viikko, vain yhtenä päivänä paistoi aurinko. Alkuviikko erityisesti oli niin kylmä, että oli talvivaatteita todella ikävä. Osin harmaudesta ja kylmyydestä johtuen myös kuviin on tallentunut aika annos ankeutta, vaikka matka oli niin kertakaikkisen ihana! Sain etukäteen ja matkan aikana paljon hyviä vinkkejä parhailta, rakkailta, ystäviltäni. Tätäkin kautta kiitos, sillä sain niistä niin paljon hyviä ideoita.

Näimme siis paljon, paljon, paljon! Ja niin paljon jäi vielä seuraavillekin matkoille nähtävää. Etukäteen luulin ehtiväni ehdottomasti käydä Dickensin museossa, mutta sen sijaan näinkin täysin omaksi yllätykseni vaikkapa Keatsin ja Yeatsin entiset asuinsijat.




Kirjailijoita, kirjojen tapahtumapaikkoja, muita kirjallisia kohteita ja mitä tahansa kirjallisuuteen liittyvää on Lontoo täynnä. Tämän vuoksi kaupunkista on tehty myös hyvinkin kekseliäitä kirjallisia karttoja. Esimerkiksi tämänkaltaisen ottaisin mieluusti kotiin tauluksi. Matkalla ollessani ja joka ilta tulevan päivän matkareittejä suunnitellessani löysin googlella vielä komeamman ja selkeämmän, mutta nyt en enää koto-Suomessa löytänyt sitä mistään. Siinä kartassa oli paljon selkeämmin piirretty kirjalliset kohteet, joten ne eivät sotkeneet muuten puistojen ja teiden ääriviivoja.

No samapa tuo, näistä kirjallisista kartoista sain kuitenkin idean etsiytyä miehen kanssa sinne tänne ja tuonne. Kylmä sää sotki suunnitelmia aina sen verran, että kun oikein puhalsi luihin ja ytimiin asti kalskeutta, hyppäsimme kaksikerroksiseen bussiin ja suuntasimme ihan minne sattui. Tämän vuoksi näimme kyllä Lontoosta hyvin monia kaupunginosia ja kaikki suunnitelmani vaihtuivatkin sokkeloisten katujen ja "pikkukylien" seikkailuhenkiseen tutustumiseen.

Matkan aikana luin paljon matkakirjoja, ja kanniskelin mukanani joka päivä kolmea tai neljää erilaista teosta, sillä minusta on mukava paitsi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon itse, myös -- yllätys yllätys! -- lukea kohteista paikan päällä.

Yksi ihanimpia kirjoja oli rakkaalta ystävältä lainaan saatu teos, johon oli kerätty kirjailijoiden teoksista pitkiä lainauksia Lontoosta. Tekstit olivat englanniksi, jutut oli jaettu eri teemojen mukaisesti ja mukana oli paljon sellaisia kirjoja ja kirjailijoita, joihin en ollut aiemmin mitenkään muuten tutustunut. Yhtenä aamuna sinnikkäästi ulkoterassilla aamupalaa nauttiessani minua huvitti erityisesti Margaret Atwoodin teksti siitä, kuinka hän ensimmäistä kertaa saapui Lontooseen ja oli kovin kylmissään ja halusi nähdä ihan kaiken. Näin tiivistetysti. Hän sanoi tämän kaiken paljon värikkäämmin ja kiehtovammin.

Reissumme yksi tärkeimmistä kohteista oli fiktiivisen Hercule Poirotin kotitalo. Minulla on hyvin syvä kiintymyssuhde Agatha Christien terävään, munapäiseen etsivään. Rakastan kirjoja, ne olivat ensimmäisiä aikuistenkirjoja, joihin tutustuin nuorena. Vielä nuorempana David Suchetin tähdittämä tv-sarja oli ihan ensimmäisiä rikossarjoja, joita sain vanhempieni kanssa katsoa, vaikken niin paljon tarinasta silloin ymmärtänytkään. Ne eivät olleet missään nimessä liian raakoja minun ikäiselleni, ja lauantaiset rikosohjelmat äitin ja isän kanssa ovat niitä harvoja televisiomuistoja lapsuudesta. Moni muu on jo minulta unohtunut. Nyt taas aviomieheni kanssa olemme katsoneet kaikki tv-sarjan osat ja elokuvat. Ja itkin tietysti, kun viimeinen elokuva näytettiin televiossa.

Siispä matkasimme käymään niillä kulmilla, missä Hercule Poirot kerran majaili. Taloa kuvatessamme meidän luokse tuli yksi brittiläinen nainen, joka ihmetteli, miksi kuvaamme taloa. Hän myönsi pitävänsä myös rikoskirjoista, mutta erityisesti skandinaavisista (lue: ruotsalaisista). Yllätyin, kuinka nostalginen olo minulle yhdestä rakennuksesta tuli, mutta pakkohan oli kierrellä vähän ympäriinsä ja ihastella vanhoja rakennuksia. Hyvä kuvauskohde kieltämättä.

Olisi meidän pitänyt kyllä ehtiä edes kerran teatteriin tai musikaalia katsomaan. Vaihtoehtoja oli niin runsaasti, ja ilmiselvä valinta teatteriesitykseen olisi ollut Hiirenloukku. Se on pyörinyt Lontoossa jo vuodesta 1952 ja on pisimpään ikinä yhtäjaksoisesti pyörinyt esitys.
Mutta kuten yllä jo sanoin, paljon jäi seuraavaankin kertaan nähtävää. Kävely teki siinä mielessä tehtävänsä, että aika lailla tarkalleen siinä kahdeksan maissa oli jo aivan pakko päästä serkkuni asunnolle lepäämään.
 
Seuraavassa "numerossa" esittelen lisää kirjallisia kohteita, raportoin enemmän matkasta ja tarinoin niitä näitä tänne blogivirtaan muistoksi. Jaan postaukset kahtia, sillä pahoin pelkään, ettei rupatteluani muuten jaksa monikaan loppuun asti lukea.


1.12.2013

Kirjakantti Kuopiossa 22.–24.11.2013

Marraskuu meni todella nopsaan ja en ehtinyt heti Kirjakantin jälkeen kirjoittaa tapahtumasta, blogin pariinkin olen ehtinyt viimeksi kaksi viikkoa sitten. Joulukuu tuokoon tullessaan bloggaajallekin kirja- ja kirjoitusrauhaa vähän enemmän. Kirjakantti oli yksi todella hieno kirjallisuustapahtuma, johon sain tänä vuonna osallistua. En ole käynyt kuin lapsena viimeksi Kuopiossa, enkä muistanut kaupungista juuri mitään, joten suuntasin viikko sitten suurin odotuksin junassa kohti Minna Canthin kulmia.

Perjantaina olin Kuopion kaupunginkirjastolla kuuntelemassa avajaisohjelmaa. Siellä muisteltiin Kirjakantin 10-vuotistaivalta ja miten tapahtuma on vuosien varrella kehittynyt. Sen jälkeen Leevi Lehto esitti pari äänirunoaan. Avajaisten jännittävin hetki oli tietysti Savonia-ehdokkaiden julkistus. Itselleni tuttuja kirjailijoita ehdolla oli ensimmäisessä kuvassa näkyvät Inka Nousiainen ja Antti Heikkinen. Inkan uutuuskirjan Kirkkaat päivä ja ilta olen lukenut ja Pihkatapinkin aion joululomalla hotkaista, molemmat ovat olleet kirjablogeissa hyvin esillä ja kovin kehuttuja. Heikkinen oli myös esikoiskirjaehdokkaana ja sai muutama päivä sitten Kalevi Jäntin säätiön -palkinnon.


 Antti Heikkinen, Inka Nousiainen, Marja-Leena Mikkanen ja Sinikka Tirkkonen




Vuoden 2014 Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat ja -teokset ovat tänä vuonna Antti Heikkinen teoksella Pihkatappi, Inka Nousiainen teoksella Kirkkaat päivä ja ilta, Asko Sahlberg teoksella Herodes, Marja-Leena Tiainen teoksella Khao Lakin sydämet, Sinikka Tirkkonen runokokoelmalla Pimeän halki, valon halki ja Jouni Tossavainen teoksella Kesäpäivä. Palkinnon myöntää Kuopion kaupunki.

Tilaisuuden jälkeen sain tutustua Kuopioon kirjabloggaajakollegan ja ystäväni Amman johdolla. Kävimme syömässä, kiertelemässä iltahämäräisessä ja hyvin kauniissa Kuopiossa, kaupungintalon juhlavastaanotolla ja vielä yöaikaan innostuimme tekemään retken hautausmaalle. Olen ennenkin kuvannut blogiini hautausmaita ja haastanut muita bloggaajia ja lukijoita kirjoittamaan "kirjallisista pyhiinvaelluskohteista".



Oli kyllä hyvin haastavaa saada kuvattua Minna Canthin hautapaikka pilkkopimeässä ja kuvassa näkyy myös, että tuohon aikaan oli jo aika kylmä. Silti olen iloinen, että ehdin reissun aikana käydä myös täällä.

Lauantaiaamuna esiinnyimme Katjan kanssa kirjallisuuspaneelissa. Keskustelimme Sanojen juuret -teemaan liittyen kustantaja Touko Siltalan ja kriitiikko, Savon Sanomien kulttuuritoimittaja Risto Löfin kanssa siitä, kuka lukee oikein. Otsikon oli tarkoitus herättää tietysti vähän ihmetystäkin, eikä kukaan tietysti voi sanoa, mikä on täysin oikea tapa lukea, mutta Katja puheenjohtajana johdatti meidät kaikki omien alojemme tuntijat pohtimaan aihetta monipuolisesti. Sivusimme bloggaamisen periaatteita, kirjojen lukemista, kirjoihin kohdistuvaa kritiikkiä ja kustantajan näkökulmaa teosten vastaanottoon. Yleisökin osallistui kiitettävästi keskusteluun, ja aika hurahti ihan hetkessä.



Katja oli kaupunkioppaani lauantaina, ja sain kiertää Kuopiossa nyt päiväsaikaan. Kävimme tutustumassa kirjaston yläkerrassa olevaan Kaikkien aikojen paras kirja -näyttelyyn. Illalla Kuopion kauppahallin kellarissa sijaitsevassa ravintola Rustikissa esittelimme kirjabloggajien voimin voittajaviisikon. Mie, Katja, Amma, Sinisen linnan kirjaston Maria, Luen ja kirjoitan -blogin Paula ja Kirjakko ruispellossa -blogin Mari kerroimme teoksista lyhyesti ja luimme esimerkkejä kirjablogiarvioista.

Äänestykseen osallistui yli 50 kirjabloggaajaa, ehdokaskirjoja oli yli 500. Minun tekee mieli lukea uudelleen vanhoja suosikkejani, esittelin illalla Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin ja esitystä kootessani mietin, että voisin lukea kirjan uusimmalla suomennoksella (Olli Kuukasjärvi, 2008). Väinö Linnan trilogiasta suunnittelen kimppalukua ensi vuodelle P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran ja Lumiomenan Katjan kanssa. Sinuhe egyptiläisenkin haluaisin lukea nyt vähän huolellisemmin kuin aikanaan kotimaisen kirjallisuuden perusopintojen tenttipakettiin.

Tässä vielä viiden kärki:

1. Täällä Pohjantähden alla
2. Ylpeys ja ennakkoluulo
3. Sinuhe egyptiläinen
4. Taru sormusten herrasta
5. Rikos ja rangaistus

Kiersimme lauantaina varsin vapaasti siellä täällä, kuvasimme, katsoimme maisemia, olimme siellä täällä. Museoissa, kirkossa, puistoissa, torilla, ostoskeskuksissa leluosastoilla, Canthin kulmilla..

Pidin oikein paljon Kuopiosta, todella söpö kaupunki ja siellä oli helppo kulkea ympäriinsä.


 



Mahtava reissu.

Kiitos Kirjakantin järjestäjille kutsusta ja vieraanvaraisuudesta, kaupunkioppaille ja kirjablogikamuille viikonlopusta!