Kirjamessut 2012 – mitä oikein tapahtui?

Helsingin kirjamessut päättyivät eilen, mutta ehdin kirjoittaa messuraportin vasta tänään. Minulla meni monta tuntia käydessäni läpi satoja kuvia ja valitessani tänne blogiin onnistuneimpia ja sopivia. Minulla oli oikein monipuoliset messut, sillä osallistuin niin monessa eri roolissa. Olin kirjabloggajana ja messuyleisönä, kustannustoimittajana paneelikeskustelussa ja kuvasin Siltalan kirjailijoiden haastatteluja.

WSOY järjesti kirjabloggaajille aamiaisen messulauantaina. Oli todella ihana aloittaa kiireinen messupäivä rauhoittumalla kuuntelemaan hienoja kirjailijahaastatteluja. Seita Vuorelan Karikko on vain vähän aiemmin ilmestynyt, ja sain sen messuilta mukaani luettavaksi. Luen melko vähän uusia nuortenkirjoja, joten olen oikein iloinen, että sain nyt mahdollisuuden tutustua rauhassa kahteen sujuvasanaiseen kirjailijaan ja heidän uutuusteoksiinsa. Laura Lähteenmäen dystopia-romaani Northend kiinnostaa minua myös, sillä näytteen perusteella kirjassa on sekä yhteiskunnallista kritiikkiä ja huumoria mukana.

Pekka Hiltunen on aivan valtavan vetovoimainen esiintyjä, hän on lisäksi myös yksi miellyttävimmistä ihmisistä, kenet olen tavannut, joten hänen suhteensa en pysty olemaan täysin puolueeton. Isäni piti valtavasti Pekan esikoiskirjasta Vilpittömästi sinun, ja hän odottaakin uutuuskirja Sysipimeän lukemista kovasti. Myös minua Lontooseen sijoittuva kuusiosaiseksi suunniteltu kirjasarja kiinnostaa, sillä Hiltusta on kiitelty niin blogeissa kuin lehtiarvioissakin. En vain ikinä malta olla lukematta arvioita ja olen jo melko lailla spoilaantunut erityisesti esikoiskirjan tapahtumista. Hiltunen kertoi, että jokainen osa toimii myös itsenäisenä teoksena, joskin kokonaiskuvan vuoksi hän suositteli lukemaan kaikki alusta alkaen. Ihailtavaa, että hänellä on tulevista osistakin jo ideoita valmiina ja silti hän kirjoittaa samalla myös jotain aivan erilaista. Mielenkiinnolla odotan, että mitä muita lajeja hän taitaa.

Katja Kettu on bloggareille tuttu erityisesti Kätilön ansiosta, ja hän saikin viime vuonna Blogistanian Finlandia -palkinnon. Kätilöstä on valmistunut teatterisovitus ja myöhemmin tarina siirtyy myös valkokankaalle. Kirjaa ollaan kääntämässä neljälletoista kielelle, ja koska kirjan kieli on niin erityistä, rikasta ja siinä on paljon murresanoja, järjestetään kääntäjille yhteinen seminaari, jossa toivon mukaan esimerkiksi räähkä löytää vastineensa vieraille kielille. Tilaisuudessa hän kertoi kuitenkin enemmän keväällä ilmestyneen antologian Pimppini on valloillaan esseistä ja novelleista.

Minun messukiireisiini kuului mielenkiintoisten kirjailijahaastatteluiden seuraaminen ja valokuvaaminen. Pääsin osallistumaan messuihin vain perjantaista sunnuntaihin, sillä torstain matkasin vielä pohjoisesta junalla kohti Helsinkiä. Kuuntelin lähinnä Siltalan kirjailijoiden esiintymisiä ja lisää kuvia voi käydä katsomassa kustantamon facebook-sivuilta. Meillä oli todella paljon ohjelmaa messuilla, joten nopeasti sai siirtyä lavalta toiselle, jotta ehtisin mahdollisimman monia kuvata.

1. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokas.
2. Ari Ahola ja Marjo Heiskanen kertoivat, miksi sota kiinnostaa nyt niin monia kirjailijoita.
3. Siltalan uutusteoksia.
4. Päivi Istala veti hurjan määrän yleisöä kertoessaan muistelmateoksestaan Ristivetoa.
5. Raimo Pesonen Yle-lavalla puhumassa Automiehestä.
6. Anne Mattsson kirjoitti ihanan Seela Sellan elämäkerran.


Kuvasin myös muita messuosastoja, haahuilin kirjakasojen ympärillä. Ihmisiä oli paljon, erityisesti lauantaina, mutta minua ei ahtaus häirinnyt yhtään. Hykertelin vain onnessani. Toivon niin paljon, että kirjat kulkeutuivat myös messuyleisön matkassa yöpöydille.

Ehdin kuunnella jonkin verran myös muiden kustantamoiden kirjailijahaastatteluja. Monika Fagerholmilta kävin myös pyytämässä omistuskirjoituksen, ja jonossa takanani oli Riikka Pulkkinen ja Taina Latvala, jotka keskustelivat äng-äänteistä ja kirjojensa oikeinkirjoituksesta. Mielenkiintoista salakuunneltavaa tämän kirjanörtin mielestä. :) Ostin Fagerholmin uutuuskirjan Lola ylösalaisin ja olen sitä parhaillani lukemassa, arviota varmaan loppuviikosta luvassa. Latvalan Välimatka oli syksyn raikkaimpia uutuuksia, Pulkkisen tuotantoon en ole tutustunut kuin yhden epäonnistuneen äänikirjakokeilun verran. Hän on kyllä yksi blogimaailman luetuimpia nykykirjailijoita, ja nakkipaperikeskustelu on eeppinen. Mie ajattelin kokeilla uutuuskirja Vierasta Helmet-kirjastojen sähkökirjapalvelun kautta, jos vain saan kirjan toimimaan Kindlessäni.

Perjantaina kuuntelin blogikollegoiden kanssa ihanien mieskirjailijoiden Reidar Palmgrenin ja Juha Itkosen mietteitä naisista heidän elämässään ja tuotannossaan. Päivän ehdoton huippu oli ystäväni Karoliina Timosen haastattelu esikoiskirjapaneelissa. Haastattelija kehui, että hänen teoksensa Aika mennyt palaa on epätavallinen suomalainen kirja. Kiinnostuin paneelikeskustelun myötä erityisesti Asko Jaakonahon teoksesta Onnemme tiellä.

Oli hieno hetki, kun haastattelija mainitsi myös, että Karoliina on kirjabloggaaja ja kysyi, että onko yleisössä muita bloggaajia kuuntelemassa. Käsiä alkoi nousta, ja saimme vaihteeksi kehuja kirjakeskustelujen laajentamisesta nettiin. Nyt on jonkin aikaa kuulunut soraääniä suunnasta jos toisesta, ja kirjabloggaajia on moitittu milloin mutuhutusta ja milloin liian kriittisistä tai lempeistä arvioista. On meidän syyksi ennätetty jo sysätä lehtikritiikkien väheneminenkin (ei nyt ihan suoranaisesti, mutta tämä asia nostetaan aitona huolena esiin kun puhutaan kirjablogeista, mutta voin vannoa että tämä asia huolettaa myös bloggajia, ei tässä kukaan ole kriitikoiden työtä väheksymässä sillä että kirjoittaa jo muodoltaan hyvin erilaisia kirja-arvioita), joten hienoa että tavallisten lukijoiden kirjarakkaus sai myös kiitosta.

Esiinnyin itse perjantaina käännöskirjallisuutta koskevassa paneelissa, joka oli samalla Café Voltaire -sarjan viidennen, Unkarin nykykirjallisuutta käsittelevän, osan Ristiaallokoissa julkistamistilaisuus. Kirja on Olga ja Juhani Huotarin toimittama, mie olen kirjan kustannustoimittaja ja Hanna Meretoja on koko kirjasarjan päätoimittaja. Olemme kaikki kirjoittaneet teokseen myös kirjallisuusesseitä. Kirjoittajajoukko koostuu Unkarin kirjallisuuden asiantuntijoista, kääntäjistä ja tutkijoista. Minulla oli ennen tätä Unkarin teemavuotta melko vähän ymmärrystä unkarilaisesta kirjallisuudesta, mutta on ollut huikeaa päästä toimittamaan tänä vuonna kahta unkarilaista käännöskirjaa ja olla mukana Ristiaallokoissa-teoksen valmistumisessa.

Jos Café Voltaire ei ole aiemmin tuttu, niin suosittelen tutustumaan varauksetta. Olen saanut aiemmista osista hyviä kirjavinkkejä, mutta ennen kaikkea ymmärrystä ja tietoa kirjailijoista ja heidän tuotannostaan. Kaikkia huipputeoksia ei voi koskaan ehtiä lukea, mutta yleistajuisesti kirjoitetut kirjallisuusesseet sopivat minulle, sillä niiden avulla on mahdollista saada vähän tuntumaa itselle vieraisiin kirjailijoihin.

Yksi messujen kohokohta oli Eeva Kilven kohtaaminen. Saavuin myöhässä kuuntelemaan hänen haastatteluaan ja jouduin kiipeämään ylemmäs ravintolan puolelle, että näin ja kuulin edes vähän. Vinkkaan samalla lukemaan Jennin jutun Eeva Kilven messuesiintymisestä.

Huh, tulikohan kaikki oleellinen mainittua!?

Kirjasaaliista kuvia myöhemmin..

Kirjojen yö

Olin perjantaina Akateemisen Kirjojen Yön paneelikeskustelussa kirjabloggaajan ja tavallisen lukijan roolissa puhumassa mitä tapahtuu, kun kirjallisuus valtaa verkkoa. Miten netti, kirjablogit, sähkökirjat ja muut uudistukset vaikuttavat kirjoihin, kirjailijoihin ja lukemiseen. Paneelikeskustelua veti Pekka Hiltunen, Imagen toimituspäällikkö ja esikoiskirjailija – Vilpittömästi sinun ilmestyy Gummerukselta 5.9. Näyteikkunan lämmössä ja tiiviissä tilassa seuranani olivat myös ihana kirjailija Miina Supinen ja Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi. Kaikilta muilta keskustelijoilta tulee tai on jo ilmestynyt tänä syksynä kirja. Supisen ja Anne Leinosen yhteiskirja Rautasydän on ilmestynyt Helsinki-kirjoista ja sitä on kehuttu monissa blogeissa. Papinniemen Sävelten siivilä ilmestyy puolestaan Otavan kustantamana ensi kuussa. Mie olin siis tosiaan ihan tavallisen lukijan roolissa ja jännitin esiintymistä todella paljon. Onneksi kokeneet toimittajat ja esiintyjät osasivat vähän ennen keskustelua minua tsempata.

Keskustelun asetelma oli kiinnostava, oli kirjailijaa, toimittajaa, kriitikkoa ja sitten ihan tavallinen lukija. Ennen paneelia mietin paljon, mitä haluaisin kirjablogeista välittää kuuntelijoille, koska minulle itselle oli tärkeä kertoa tästä yhteisöllisestä lukemisesta ilman, että siihen tulisi ikävä hömpähtävä katku. Tänne kirjablogeihin on melko helppo uppoutua, lukemista ylistetään ja kommentointi voi liidellä aasinsiltojen kautta ties missä. Silti. ja Siksi. Kirjablogeissa on paljon analyyttisia arvioita, kirjallisuuskeskusteluun on nostettu tekijän ja teoksen lisäksi lukija esiin, verkkokirjoittaminen lisää lukemista, tuo kirjavinkkejä uusille lukijoille, ja monien taitavien kirjoittajien blogiarviot eivät häpeä ammattikriitikoiden tekstien rinnalla. Ylipäänsä en ymmärrä tätä rajankäyntiä kritiikin ja blogiarvion välillä, lehti tavoittaa varmasti suuremman yleisön, mutta muodoltaan erilainen blogiarvio mahdollistaa kirjakeskustelun heti arvion jälkeen. Kumpikin palvelee erilaisia tarpeita, erilaisia ihmisiä. Ei erikseen, vaan yhdessä.

Nämä eivät ole mielestäni ristiriidassa, enkä pidä mielekkäänä edes pohtia sitä, että vaikuttavatko blogit kriitikoiden teksteihin. Ei kukaan elä umpiossa ja blogeihin varmasti törmää googlettamalla kirjoja, mutta harvassa on varmasti ne toimittajat, jotka eivät haluaisi kirjoittaa tekstiään ihan omien ajatustensa kautta. 
Blogit ovat osa median kirjakritiikkejä – vaikka ovatkin erilaisia kuin perinteisemmät kirjakritiikit.

Eikä itseään kannata ottaa liian vakavasti, vaikka tässä mielipiteiden kakofoniassa tuntuukin pieneltä, pidän blogiani rakkaana harrastuksena ja tapana yhdistää lukeminen kirjoittamiseen. Näissä ajatuksissa lähdin sitten paneeliin Inan pyytämänä mukaan.

Paneelissa blogeihin suhtauduttiin kuitenkin myönteisesti. Miina Supisella on oma kirjailijablogi Sokeripala ja Papinniemen kirjallisuusblogi Parnassossa on maan luetuimpia. Paneelissa keskusteltiin sähkökirjoista, Miina ennusti niiden yleistyessä tekstin pituuden muuttuvan tiiliskiviromaaneista kohti flash fictionia. Jarmo kehui sähkökirjoista kirjan hankkimisen nopeutta, mutta uskoo vahvasti paperikirjoihin, sillä niihin sitoudutaan enemmän, kirja luetaan helpommin siten loppuun. Mie olen kaikkiruokainen, käytän lukulaitetta työssäni paljon, mutta olen maaninen kirjojen keräilijä ja hipelöijä. Rakastan nähdä kirjojen selät hyllyssä ja lukiessa tunnistaa konkreettisemmin kirjan käsissäni. Lisäsin joukkoon vielä äänikirjat, sillä ne ovat oivallinen tapa nauttia kirjojen tarinoista "yövaloterroristin" kanssa. ;)

Olen onnellinen, että lähdin mukaan, vaikka esiintymisestä en pidäkään. Harva siitä kuitenkaan täysin nauttii.

Lilystä löytyy Kirjojen yöstä lisää asiaa.

Katsaus Gummeruksen syksyyn

Olin eilen Kulttuuriareena Gloriassa Katjan, Marjiksen ja Jorin kanssa Gummeruksen ensimmäisillä Kukanpäivän kutsuilla tutustumassa kesän ja syksyn kirjauutuuksiin. Tilaisuus oli mukavan rento, kirjailijahaastattelut olivat mielenkiintoisia ja tuleva syksy tuntuu kiinnostavalle.

Nyt esitellyistä kirjoista minua jäi kiinnostamaan eniten Mike Pohjolan Ihmisen poika ja  Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun.

Ihmisen pojasta on myyty jo elokuvaoptiot Hollywoodiin. Teoksessa kiinnostaa etukäteen sen raflaava aihe teinipojasta, joka uskoo olevansa Jeesuksen uusi tuleminen. Tarinan teemoja ovat uskonnon lisäksi politiikka ja korruptio, seksuaalisuus, roolipelit ja identiteetti, sekä 80- ja 90-luvuilla kasvaminen. Päähenkilö rakentaa maailmankuvaansa  Raamatulla ja Star Trekillä.

Vilpittömästi sinun on Imagessa toimituspäällikkönä työskentelevän Hiltusen esikoiskirja. Se on psykologinen trilleri suomalaisten naisten ystävyydestä ja taitavasti tehdyistä huijauksista. Hiltunen palkittiin juuri vuoden 2010 kirjoittavaksi toimittajaksi ja hän kertoi, että on ollut virkistävää kirjoittaa fiktiivistä tekstiä, sillä siinä on vastuussa vain itselleen ja omalle idealle. Asiatekstejä kirjoittaessa on vastuussa aiheelle. 

Schwarzmannin teos toi mieleeni vähän aikaa sitten lukemani Wolfram Eilenbergerin teos Minun suomalainen vaimoni. Amerikkalainen stand up-koomikko oli hauska esiintyjä ja kirja tuntui etukäteen kiinnostavalle katsaukselle Suomesta ulkomaalaisen tarkkailijan silmin. Monet suomalaiset haluavat tietää, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat ja Schwarzman lupaa vastata muutamiin ihmetystä herättäviin asioihin kirjassaan. Hän testaa vitsejään twitterissä. En vain tiedä, että onko kirja liian samanlainen Eilenbergerin tai Roman Schatzin teosten kanssa.

Lisäksi kotimaisista kiinnostaa: Elina Tiilikan uutuus Myrsky. Luin aiemmin hänen esikoisensa Punainen mekko, joka oli makuuni "ihan kiva", mutta jätti silti odottavan olon saada lukea kirjailijalta lisää.

Odotan myös ainakin seuraavien ulkomaan ihmeiden julkaisua:
- Chris Cleave: Little Been tarina. Saimme tämän kirjan tilaisuudessa, joten tulen piakkoin tekemään siitä arvion blogiini. Kirjan kansi on esillä ensimmäisessä kuvassa.
- Michael Cunningham: Illan tullen. Pidin Tunnit-teoksesta paljon, joten odotan kovasti tätä uutuutta.
- Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä. Ostin divarista aiemmin hänen aiemmin suomennetun teoksensa Poltetut varjot ja aion sen kesän aikana. Se on ollut todella kehuttu teos blogeissa.

Todella kiinnostavia teoksia ja lisää tulevia julkaisuja voi vilkuilla Gummeruksen katalogista.