Kohtaamispaikalla kirjailijoita kuuntelemassa

Lauantaina oli ihana keväinen päivä, ja päätin kävellä itsekseni Akateemisen Kohtaamispaikalle kuuntelemaan päivän kirjailijoita. Olin lukenut jo etukäteen pari käsiteltävää kirjaa, aloittanut yhtä esikoista, lainannut kirjastosta yhden ja hankin tilaisuudesta viidennen mukaani. Senkin aion lukea pian. Iltapäivä meni todella nopeasti, vaikka varmasti monelle muulle 2,5 tuntia haastatteluja voi olla vähän liikaa. Mutta moni pysähtyi kuuntelemaan kesken muiden ostoskiireiden tai kävi kuuntelemassa vain pari haastattelua.

Tilaisuus alkoi kuitenkin sillä, että kustantamon edustajat Anna-Riikka Carlson (WSOY), Anna Baijars (Gummerus) ja Antti Kasper (Otava) keskustelivat siitä, miten käsikirjoituksesta kasvaa valmis romaani. Minulle tämä kaikki on tietenkin kovin tuttua, koska osa työnkuvaani on käsikirjoitusten lukeminen ja palautteiden antaminen kirjoittajille, mutta silti minua yllätti, että isompiin taloihin tulee nykyisin paljon yhteydenottoja, jossa esitellään kaunokirjasta pelkkä synopsis tai sitten pyydetään nimekästä kirjoittajaa tekemään omasta ideasta kirja. Jos kirjailijat ovat usein yllättyneitä ja luulevat kustantamojen yhteydenottoa pilaksi, niin kyllä toisinaan kustantamossakin yllätytään erikoisimpia saatteita ja sähköposteja lukiessa.

Käsikirjoitusten määrä on myös kasvanut entisestään joka talossa, toistatuhatta tulee jo vuosittain luettavaksi. Riittää siinä lukemista, eikä ikinä voi tietää, mikä käsikirjoitus on se, joka saa silmät syttymään.

Omakuvasta kiitos kirjabloggaajaystävälleni Joanalle

Esikoiskirjailija Anni Kytömäki oli seuraavaksi haastateltavana. Olin ehtinyt vaivoin aloittaa teosta, mutta olin jo ennalta varma, että pitäisin siitä. Haastattelu teki kirjasta kuitenkin vielä kiinnostavamman. On aina jännä kuunnella kirjailijahaastatteluja teoksista, joita ei ole vielä lukenut, sillä välillä on vaikea päästä oikein perille, mistä puhutaan.   

Kultarinnasta puhuttiin taitavasti, eikä haastattelussa jääty pyörimään liikaa henkilönimien ja tapahtumien ympärille. Harva kuulija oli varmasti ehtinyt painotuoretta kirjaa lukea. Varsinkin koska sillä on ihan kunnioitettava koko, 644 sivua ja aika pienellä fontilla. Kirja on ainakin historiallinen, maaginen, realistinen, taianomainen, metsäinen, luonnollinen, karhuisa, tarkka ja juonirikas. Kunhan saan tämän tapahtumabloggaukseni valmiiksi, niin menen jatkamaan kirjan parissa.

Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys oli ehtinyt saada jo erittäin hyvän kritiikin Helsingin Sanomissa. Häntä kuuntelemaan kerääntyi valtava määrä ihmisiä, joten selvästi hyvällä kritiikillä on väliä! Kinnunen vitsailikin sillä, että viikko sitten hänen mielipiteistään eivät välittäneet kunnolla edes hänen teini-ikäiset oppilaansa, mutta nyt kun kirja on julkaistu, niin moni kysyy hänen mielipiteitään asiaan jos toiseen.

Olen lukenut aiemmin vedoksina kirjan lehtiarvostelua varten, mutta en ole vielä siitä blogannut. Pidin kirjasta valtavasti ja ehdottomasti aion siitä tännekin kirjoittaa, sillä teokseen on mukava palata. Kirja on myös sellainen, josta mielelläni kuulen muiltakin, kuka oli suosikkihahmo ja kuvattava ajankohta.

En ole vieläkään lukenut yhtään Riikka Pulkkisen teosta, vaikka juuri julkaistu Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on kirjoittajan neljäs teos. Kirja on kirjoitettu kuitenkin samanaikaisesti Totta-romaanin kanssa ja tarinat on julkaistu aiemmin Kauneus & Terveys -lehdessä jatkokertomuksina. Toki kirjailija on muokannut niitä vähän, kun Otava pyysi, että teksteistä koottaisiin romaani.

Muihin kirjoittajiin verrattuna (Kaukonen & Lähteenmäki) Pulkkinen puhui aika paljon myös hänen kolmesta aiemmin julkaistusta romaanistaan, tätä uusinta hän ei kovin edes romaanina osaa pitää. Tietystikään esikoiskirjailijoilla ei ole muita teoksia joista puhua, mutta yllätyin silti, kuinka keskustelu siirtyi veikeän kuuloisesta Iiriksestä muiden teosten analysointiin. Mikäs siinä, hyvin Pulkkinen osaa puhua. Rajakin on nyt hyvin ajankohtainen, kun Yle esittää siitä tv-sarjan.

Vähän Iiriksen alkua ehdin tänään lukea, sillä sitä on helpompi kuljettaa bussissa mukana kuin Kultarintaa, ja olen pitänyt alun kepeydestä. Haastattelun perusteella kirjailija on pyrkinyt kirjoittamaan taitavasti vakavaa kevyen sekaan, jolloin aihe syventyy vaikka käsittelytapa ei liiaksi. Kirjan jo lukenut ystäväni piti teoksesta kovasti, joten odotan viihtyväni kirjan kanssa myös.

Katja Kaukosen kolmas teos Kohina on täynnä upeita kohtia. Kirja on nyt minulla tässä edessäni ja melkein mistä vain etsin, niin löydän jotain kaihoisan kaunista. En kuitenkaan sitä kohtaa, jonka luin haastattelun aikana ja jossa puhuttiin niin hyvin siitä, mitä kohina on. Sen olisin tähän lainannut, mutta sitten kun olen kirjan lukenut ja bloggaan siitä, lupaan liittää sen kohdan tekstiini mukaan.

Kohina tuntuu todelliselta saarikirjalta, jossa on yksinäisyyttä, etäisyyttä, surua ja pakoa. Silti paikka, jossa on turvaa kaikelta kaoottiselta. Minulle tuli tunne, että kirjassa on turvaa lukijallekin, semmoista, johon voi uppoutua. Kaukonen oli alun perin miettinyt, että päähenkilö Alvar olisi narsistinen, mutta kirjoittamisen edetessä hän huomasi, ettei henkilö toimi niin eikä elänyt sellaista elämää. Minua jaksaa kustannustoimittajana ja tavallisena lukijana loputtomasti kiehtoa tämä kirjailijoiden usein kuvaama totuus henkilöhahmojen "kurittomuudesta", siitä, miten ne lähtevät elämään omaa elämäänsä. Muotoutuvat ihan toisenlaiseksi kuin on alkujaan ollut tarkoitus.

Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön -teoksen olen lukenut aiemmin ja jopa ehtinyt siitä blogata.
Haastattelussa selvisi, että teosta on jossain kritiikissä verrattuna Niskavuoren tarinaan vahvojen naishahmojen osalta. Ja sitähän niskavuorelaisuus tiivistäen on. Naiset kantavat huolta, pitävät tilan pystyssä ja kestävät silloinkin kun ei oikeasti jaksaisi kestää.  Ikkunat yöhön tuntuu tässäkin mielessä enemmän tarinalta menneestä, vaikka siinä on myös vahva nykyaikaan sijoittuva tarinalinja mukana.

Omistuskirjoitusjonossa sain sanottua kirjailijalle, että ihailin kirjassa erityisesti sitä, miten hän oli onnistunut kirjoittamaan trillerimäisen prologin, joka imaisi minut mukaansa, mutta sitten lopputeos oli kuitenkin kirjoitettu ihan toisenlaisella tyylillä, josta pidin vielä enemmän. Ja lisäksi hehkutin yhtä kirjan henkilöä ihan täydelliseksi kirjalliseksi pahikseksi. Olin niin lörppäsuinen, että vieressäni oli toinen nainen, joka joutui jo keskeyttämään minut, että sai itsekin puhua kirjailijalle. Heh.

Vähän nolottikin se kaikki, mutta sitten kun tulin kotiin ja katsoin tarkemmin kirjaan kirjoitettua omistuskirjoitusta, niin hymyilytti taas: "Hannalle, maaliskuun ensimmäisenä. Kiitoksia kaikista ihanista sanoista!"

Atenan ja Schildtsin kanssa aamiaisella

Olin tänään aamupalalla Lasipalatsin Palmuhuoneessa, joka oli tupasen täynnä toimittajia ja kirjailijoita. En ole mikään huippukuvaaja eikä minulla ole vastavalosuojaa, joten valitettavasti valokuvani tilaisuudesta eivät ihan onnistuneet. Tila oli kirkas, mutta kirjailijoiden kuvaaminen vastavaloon sai aikaan päinvastaisen tunnelman.

Odotin eniten Anne Leinosen Viivamaalarin esittelyä, sillä kirja julkaistiin tänään. Leinonen edustaa kirjailijana tätä suomikummaa, maagista realismia, joka on kovasti nyt pinnalla kotimaisessa kirjallisuudessa. Hän on itseasiassa yksi lajin kotimaisia pioneereja, ja aiemmin Leinonen on julkaissut nuortenkirjallisuutta, novelleja ja Rautasydän-nimisen teoksen yhdessä Miina Supisen kanssa. Viivamaalari on hänen ensimmäinen yksin kirjoitettu aikuisille suunnattu romaani. Heh, kuinka vaikeasti luonnehdittu, kun kyseessä on kuitenkin monta teosta julkaissut kirjailija, mutta puolustaudun sillä, että niin teos tänään esiteltiin.

Viivamaalari on maaginen romaani kaupungin halkaisevasta viivasta, ja se on myös tekijän mukaan yhteiskunnallinen ja poliittinen teos. Enemmän tietoa kirjasta ja prosessista löytyy teoksen kotisivuilta.

Toinen kiinnostava teos, jonka todennäköisesti luen on Markus Leikolan Matkalla tänne -novellikokoelma. Luin viime keväänä kirjailijan runoteoksen Naamakirjan – josta kirjoitin silloin vain pienen miniarvion – ja haastattelussa kerrottiin, että novellikokoelmassa on sama koomisen ja traagisen pohjavire kuin tässä runoteoksessa. Pidän novelleista muutenkin, mutta on kiinnostava lukea, että kuinka suuria tai pieniä matkoja on saman teeman alle mahdutettu.

Oli myös hauska huomata, että kevään listoilla oli peräti kaksi bloggajaa, jotka julkaisevat kirjan. Outi Rinne on suosittu ruokabloggaaja, jolta ilmestyy nyt raakaruokaan keskittyvä keittokirja Keittämättä paras. Sari Helin on omien sanojensa mukaan Huono äiti, eikä hän kuulemma jätä mitään salaisuutta kertomatta samannimisessä blogissaan. Kirja on nimetty blogin mukaan. En ole aiemminkin lukenut kummankaan blogeja, joten en osaa sanoa, että kuinka paljon uutta materiaalia varsinaisiin teoksiin blogien faneille on luvassa.

Kirjablogeista ei kovin helposti tietokirjaa saa aikaiseksi, vai miten se menikään.. ;) Keväämmällä tästä enemmän tietoa.

TTT – kevään 2013 kirjat

Kohta on kirjavuosi 2012 takana, mutta moni hyvä kirja on vielä lukematta (joululomalla sitten!). Kevään katalogit ovat saapuneet aikapäiviä sitten, kuin muistuttaakseen ajan kulumisesta ja kirjakausien nopeasta vaihtuvuudesta. Tämä vuosi on ollut blogissani uutuuskirjojen juhlaa, olen lukenut niitä nyt niin paljon, että olen vähän ähkyssä.

Opintojen aikana kaipasin uudempien kirjojen pariin, nyt kaipaan jonnekin kirjakaanonin syövereihin, vanhemman kirjallisuuden pariin, jonka jäljet on ajan kulun vuoksi paremmin nähtävissä. On ollut ihana lukea ajankohtaisia kirjoja nyt paljon, miettiä tulevia Blogistanian kirjaäänestyksiä, seurata kirja-alaa ja tutustua niihin teoksiin, joita tehdään nyt parhaillaan. Mutta aina tulee käänne, ja nyt tuntuu siltä, että vuosi 2013 on klassikkopainotteisempi. Tulen lukemaan myös varmasti enemmän käännöskirjallisuutta.

Mutta en mie tietenkään aio ummistaa vuodeksi silmiä siltä, että mitä kirjoja julkaistaan juuri nyt. Tämä vain pohjustuksena sillä, miltä minusta tuntuu nyt vuoden loppuvaiheilla. Luen nyt vielä upeaa Pekka Vartiaisen kirjoittamaa tietokirjaa Postmoderni kirjallisuus (joka ilmestyy muuten tammikuussa 2013) ja olen hyvin inspiroitunut hyvin monista teoksista, joita siinä esitellään ja käsitellään. Kokoan varmasti itselleni kirjan avulla hyvää klassikkolistaa, jonka julkaisen perusteluineen blogissani myöhemmin.

Kevään kirjoista minua kuitenkin kiinnostavat eniten seuraavat kirjat:

1. Marisha Rasi-Koskinen: Valheet (WSOY)

Minulle Marishan esikoisteos Katariina oli oih, ihanaa -osastoa, joten luonnollisesti odotukset tätä seuraavaa teosta kohtaan ovat kovat. Pidän siitä, miten kirjailija käyttää ristivalotusta ja monia näkökulmia avatessaan tarinaa lukijalle. Jotain samantapaista tuntuu olevan luvassa nytkin esittelytekstin perusteella: "Valheet on romaani kuin kehä, jolla seitsemän ihmistä kuljettaa viestiä."

2. F. M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus (Gummerus)

Tämä ei nyt varsinaisesti ole mikään uutuuskirja, mutta ilmestyy kuitenkin upean kannen kera keväällä. Kirjan pitäisi olla hauska kertomus juoruista ja höperön ukon rakkaus-sotkuista, joten sanon: kyllä kiitos!

3. Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia (WSOY)

Oikestaan tähän ei tarvitse sanoa muuta kuin Aikamme kertojia -sarja.

4. WSOY:n sarjakuvat

Nämä oli nyt pakko niputtaa yhteen, sillä muuten ne olisivat napanneet suurimman osan listastani. Minun Kiinani -sarja saa jatkoa, samoin Ulkoministeriö. Ja Muumit!!!

5. Ferdinand von Schrirach: Collinin tapaus (Atena)

Pidin aiemmin ilmestyneestä Rikoksia sen verran paljon, joten tämä on yksi nappivalinta uutuuksista. Kertomuskokoelmasta poiketen Collinin tapaus seuraa nimensä mukaisesti vain yhtä rikostarinaa ja oikeussalidraamaa. Tekijä tiedetään, mutta motiiveistaan hän ei suostu puhumaan. Kiinnostavaa lukea, että miten asianajaja-kirjailija taas kieputtelee syyllisyyskysymyksiä.

6. Antti Leikas: Huopaaminen (Siltala)

Melominen oli rakenteeltaan kiehtova, sillä kirjan loputtua päätyy väistämättä miettimään, että mitä tuli oikein lukeneeksi ja missä järjestyksessä. Tarinassa oli myös minulle jotain uutta ja innostavaa, joten ehdottomasti Leikaksen toinen teos Huopaaminen kuuluu kevään lukulistalleni – varsinkin kun samat päähenkilöt seikkailevat myös tässä.

7. Paul Auster – J. M. Coetzee: Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä (Tammi)

Kahden menestyskirjailijan kirjeenvaihtoa on koottu kirjaksi. Teos ilmestyy vielä Keltaisen kirjaston -sarjassa, joten olen hyvin kiinnostunut. Haluan tietää enemmän, mistä he kirjoittavat ja toisilleen sanovat, mutta ennen kaikkea, onko heillä ollut alunperinkin tarkoituksena julkaista kirjeet kirjana.

8. Grace McCleen: Ihana maa (Otava)

Nuori brittiläinen kirjailija ja aika väkevän kuuloinen aihe. Lapsi, 10-vuotias Jehovan todistaja,  pakenee koulukiusaamista ja ongelmallista isäsuhdetta pienoismaailmaan. Esittelyteksti lupaa jotain runollisen kaunista, vaikka samalla on kaiken aikaa uhka päällä, että mielikuvitusleikkien ja todellisuuden törmäyksessä syntyy jotain vaarallista.

9. Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (Siltala)

Kirjalla on ihana nimi ja upea kansi. Minulla on myös tunne, että kirja liikuttaa minua todella ja se jättää myös pitkän, ihastuneen jälkimaun. Näin toivon.

10. Villikortti!

Koska kaikkien kustantamoiden katalogeja en ole vielä käynyt läpi, niin jätän varaa yhdelle yllätykselle.

Nälkävuoden julkkareista

Olin tiistaina juhlistamassa Aki Ollikaisen Nälkävuosi-esikoiskirjan (Siltala, 2012) julkistusta. Ollikainen oli minulle etukäteen melkein tuttu, sillä hän on kotipaikkakuntani paikallislehden, Luoteis-Lapin kuvaaja ja toimittaja, mutta olen muutenkin kiinnostunut tästä teoksesta. Se on aiheeltaan erikoinen, sillä suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole juuri yhtään käsitelty nälkävuosia. Touko Siltala muisteli onnittelupuheessaan, että Sillanpää ja Linna mainitsivat Hurskaassa kurjuudessa ja Pohjantähdessä nälkävuosista, mutta vain ohimennen, yhtenä ajanjaksona. Erikoinen aihevalinta teokselle, mutta vielä ihastuttavampaa, että siihen tarttuu esikoiskirjailija.

Aihe oli tullut kirjailijalle mieleen ensimmäisen kerran hautausmaalla vieraillessa. Hän oli nähnyt hautakiven, joka oli pystytetty nälkävuosina kuolleille, ja kiinnostunut tutustuman aiheeseen enemmän. Ihmisten kohtalot jäivät kiehtomaan kirjailjan mieltä, ja hän luki tutkimuksia tietääkseen enemmän tuosta ajasta ja niistä ihmisistä, joiden kohtalo tuntui melkein unohdetulta.

Kirjailija näkee teoksensa ensimmäisen kerran

En ole vielä ehtinyt lukea teosta, sillä haluan lukea sen yhdeltä istumalta, niin paljon olen jo nyt kuullut kehuja teoksesta. Vaikka yksi ystäväni ehti nimen perusteella jo vitsailla, että kirjan täytyy olla pitkä kuin nälkävuosi, se on kuitenkin enemmän pienoisromaani kuin tiiliskivi, joten se on mahdollista lukaista kerralla. Erityismaininta kirjan upeasta ulkoasusta. Pidän siitä kuinka teos voisi sujahtaa klassikoiden keskelle ylpeänä, sillä sen perusilme on klassisen koristeellinen tai karu, mutta Elina Warsta on lisäksi piirtänyt päällyspaperiin kauniita otoksia suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta, kauniista kurjuudesta.

Nälkävuodet ja ruokavuoret

Odotan kirjan lukemista, sillä Ylen Aamun kirjassa Seppo Puttonen ja Nadja Nowak kehuivat teoksen maasta taivaisiin. Ovat todella vaikuttuneita, Nowak oli lukenut teoksen jopa kaksi kertaa. Palaan blogissani teokseen, kunhan saan sen myös itse luettua.

Lisäksi kolarilaiset ja muut, jotka Kolarin kirjastoon tuolloin pääsevät:

****
29.3. klo 17.30 Aki Ollikaisen romaanin Nälkävuosi julkistamistilaisuus. Thomas Brunnsteiner keskustelee Akin kanssa kirjoittamisesta.
Tilaisuudessa avataan myös Akin Armenia- valokuvanäyttely. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
****

Katsaus Gummeruksen syksyyn

Olin eilen Kulttuuriareena Gloriassa Katjan, Marjiksen ja Jorin kanssa Gummeruksen ensimmäisillä Kukanpäivän kutsuilla tutustumassa kesän ja syksyn kirjauutuuksiin. Tilaisuus oli mukavan rento, kirjailijahaastattelut olivat mielenkiintoisia ja tuleva syksy tuntuu kiinnostavalle.

Nyt esitellyistä kirjoista minua jäi kiinnostamaan eniten Mike Pohjolan Ihmisen poika ja  Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun.

Ihmisen pojasta on myyty jo elokuvaoptiot Hollywoodiin. Teoksessa kiinnostaa etukäteen sen raflaava aihe teinipojasta, joka uskoo olevansa Jeesuksen uusi tuleminen. Tarinan teemoja ovat uskonnon lisäksi politiikka ja korruptio, seksuaalisuus, roolipelit ja identiteetti, sekä 80- ja 90-luvuilla kasvaminen. Päähenkilö rakentaa maailmankuvaansa  Raamatulla ja Star Trekillä.

Vilpittömästi sinun on Imagessa toimituspäällikkönä työskentelevän Hiltusen esikoiskirja. Se on psykologinen trilleri suomalaisten naisten ystävyydestä ja taitavasti tehdyistä huijauksista. Hiltunen palkittiin juuri vuoden 2010 kirjoittavaksi toimittajaksi ja hän kertoi, että on ollut virkistävää kirjoittaa fiktiivistä tekstiä, sillä siinä on vastuussa vain itselleen ja omalle idealle. Asiatekstejä kirjoittaessa on vastuussa aiheelle. 

Schwarzmannin teos toi mieleeni vähän aikaa sitten lukemani Wolfram Eilenbergerin teos Minun suomalainen vaimoni. Amerikkalainen stand up-koomikko oli hauska esiintyjä ja kirja tuntui etukäteen kiinnostavalle katsaukselle Suomesta ulkomaalaisen tarkkailijan silmin. Monet suomalaiset haluavat tietää, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat ja Schwarzman lupaa vastata muutamiin ihmetystä herättäviin asioihin kirjassaan. Hän testaa vitsejään twitterissä. En vain tiedä, että onko kirja liian samanlainen Eilenbergerin tai Roman Schatzin teosten kanssa.

Lisäksi kotimaisista kiinnostaa: Elina Tiilikan uutuus Myrsky. Luin aiemmin hänen esikoisensa Punainen mekko, joka oli makuuni "ihan kiva", mutta jätti silti odottavan olon saada lukea kirjailijalta lisää.

Odotan myös ainakin seuraavien ulkomaan ihmeiden julkaisua:
- Chris Cleave: Little Been tarina. Saimme tämän kirjan tilaisuudessa, joten tulen piakkoin tekemään siitä arvion blogiini. Kirjan kansi on esillä ensimmäisessä kuvassa.
- Michael Cunningham: Illan tullen. Pidin Tunnit-teoksesta paljon, joten odotan kovasti tätä uutuutta.
- Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä. Ostin divarista aiemmin hänen aiemmin suomennetun teoksensa Poltetut varjot ja aion sen kesän aikana. Se on ollut todella kehuttu teos blogeissa.

Todella kiinnostavia teoksia ja lisää tulevia julkaisuja voi vilkuilla Gummeruksen katalogista.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin"

Olen kuunnellut Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa (Wsoy, 2010) iltaisin äänikirjana ja en ole kertaakaan pahoittanut mieltäni, aivan mahtavaa huumoria. Minun oli pakko ostaa se myös kirjana, sillä haluan kokea tarinan myös "omalla äänelläni" luettuna. Antti Litja oli mielensäpahoittajana niin hyvä, joten on mielenkiintoista nähdä, miten teos toimii tekstinä. Hän osaa jurputtaa niin taidokkaasti, pitää taukoja ja puhkii ja ähisee, että jo pelkän hänen äänen kuuleminen huvittaa. Kuunnelmana teos toimi hyvin, koska toisteisen rakenteen ja lyhyiden tarinanpätkien takia idea pysyy hyvin mielessä, eikä uudelleen kuuntelun pariin palatessa tarvitse kelata taaksepäin, jotta muistaisi juonen. Tasaisen rytmin ansiosta suosittelen tätä äänikirjana.

Mielensäpahoittaja on yksi viime vuoden suosituimpia teoksia ja tämän 80-vuotiaan miehen valituksia on myyty yli 30.000 kappaletta. (Metrolehti 4.3 nr.9.) Seuraavaksi Kyrö kirjoittaa romanikerjäläisestä ja citykanista, mutta julkaisee teoksen Siltalan kautta. Kyrön kuusi aiempaa teosta on ilmestynyt Wsoylla, mutta nyt kirjailija on loikannut Siltalalle, koska "uskoo kierrätykseen". Minusta on kiinnostavaa seurata näitä kustantamoiden liikkeitä ja kirjailijoiden loikkauksia. Erityisesti Siltala on kunnostautunut kirjailijoiden "turvapaikkana". Kyrö silti toteaa Hesarin haastattelussaan, että hän voi tehdä silti kirjoja vielä Wsoyllekin. En ole vielä ehtinyt lukea Kyrön uusinta teosta Urheilukirjaa, jonka hän julkaisi puolestaan Teoksen kautta. Myöhemmin syksyllä Kyröltä julkaistaan vielä joulupukkia käsittelevä lastenkirja, mutta vielä en tiedä, minkä kustantamon kautta.

Mielensäpahoittaja ei siirrä pahaa mieltään kuuntelijaan/lukijaan, vaan valitus jaksaa naurattaa tarina toisensa jälkeen. Vitsi ei kyllästytä, enkä halunnut millään ahmia koko kuunnelmaa kerralla. Muutama tarina joka yö. Nauroin katketakseni, eikä uni meinannut tulla silmään millään. Uskokaa tai älkää, hulvattoman hauska äänikirja! Monen jurnutuksen allekirjoitan. Ihmiset voisivat oikeasti käydä jonotuskoulun, rintaruokinta julkisella paikalla voi olla vaivaannuttavaa, nykyiset huonekalut näyttävät puulta, mutta ovat "paperia" (varsinkin kirjahyllyt!) jne..

Kyllä ei haittaa, vaikka en osaa täysin nyt välittää Mielensäpahoittajan hauskuutta. Kuunnelkaa itse!


Mielensäpahoittajaa ovat pyöritelleet blogeissaan ainakin: Susa, Inahdus, Jori, Booksy, Morre, Zephyr, Susa, Kirsi, Valkoinen kirahvi ja Katja

Kyrövinkki Siltalan tiedotteesta:

"Sunnuntaina 27. maaliskuuta saa Ylen Radio1:ssä ensiesityksensä Kyrön kirjoittama Kerjäläinen ja jänis-kuunnelma.Ammattimaiseen kerjäläisorganisaatioon ajautunut romanialainen kertoo mitä hänelle Suomessa tapahtui. Matkakumppaniksi tälle Vatanesculle osuu raajarikko jänis, jonka kanssa hän kerjuuorjuudesta karattuaan vaeltaa aina Lapin perukoille saakka. Matka on täynnä yllätyksiä.
Satiirisen kuunnelman on ohjannut ja tuottanut Juha-Pekka Hotinen. Äänisuunnittelu on Anders Wikstenin, ja dramatisointi Minna Leinon ja Esko Salervon.
Kuunnelma uusitaan maanantaina 28.3. kello 19.03 ja tiistaina 29.3. kello 11."

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Wsoy, 2010

4 cd-levyä

Avaimen kirjakevät 2011

Kävin eilen vierailemassa Ravintolalaiva Wäiskissä Avain-kustantamon kutsumana. Siellä oli kolmen, kotimaisen uutuuskirjan julkistamistilaisuus: Helene Mosterin esikoisteos Hylky, Petteri Paksuniemen novellikokoelma Jouten ja Harri István Mäen aikuisille suunnattu surrealistinen mysteerisatu Kraatterin lapset. Hyvin erityylisistä kirjoista oli kyse, mutta jokainen tuntuu kiinnostavalta kirjailijoiden esitellessä ajatuksia teosten takana ja työprosessiaan. Ihailen aina näissä kustantamoiden tilaisuuksissa kirjailijoiden esiintymistä. Välillä pitää ehtiä esittää olennainen muutamassa minuutissa ja välillä taas pitää puhua pidempiäkin aikoja. Voin vain kuvitella, kuinka tunteellinen hetki on puhua teoksesta, johon on käyttänyt tuhansia tunteja aikaa elämästään ja siinä samalla pitäisi vakuuttaa suuri yleisö teoksen kiinnostavuudesta. Minut ainakin saivat vakuuttuneeksi.


Helen Moster on kirjoittanut Hylyn sanomasta jutun haastattelutyyliin, mutta tiivistän samassa hengessä tähän pienen esittelyn teoksesta eilisen perusteella. Miksi kirja kiehtoo lukijaa ennen kuin sivuakaan on avattu?
- Koska Moster on toimittaja ammatiltaan ja on tehnyt valtavan suuren taustoitustyön ja on kypsytellyt esikoiskirjaansa vuosikausia
- Koska kirjailija ei ollut etukäteen kiinnostunut sukelluksesta, eikä hän voisi kuvitella itse sukeltavansa, mutta silti hän kirjoitti kirjan hylkysukelluksesta.
- Koska teoksen rakenne on haastava ja siinä on useita henkilöhahmoja, aikatasoja ja tarinaan on yhdistetty niin monia erilaisia aineksia: mm.Venäjän hovi, posliinimaalaus, sukellus ja taidemaailma
- Koska olen lukenut Mosterin kääntämiä teoksia
- Koska olen hulluna hyvin kypsyteltyihin esikoisiin ja haluan tietää enemmän!

Petteri Paksuniemen novellikokoelma Jouten kertoo nimensä mukaisesti joutilaista ihmisistä, jotka eivät ole tyhjäntoimittajia. "Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat" Joutilaisuudesta tehdään hyve aikana jolloin tehokkuus ja hektisyys näkyvät kaikkialla. Paksuniemi oli hyvin hauska puhuja ja hän halusi tähdentää etteivät novellit ole silti mitään tendenssikirjallisuutta, vaikka sanoma on selkeä - Ei jatkuvalle kasvulle, Ei kiihtyvälle kehitykselle. Elämässä pärjää vähemmällä stressaamiselle ja joka paikkaan hytkymisellä, jouten on hyvä olla.



Harri István Mäen teos Kraatterin lapset on nimenomaan tarkoitettu aikuisten fantasiakirjaksi. Kirjailija kuvaa työtään, että hän ei itsekään tiennyt että mihin se lähtee viemään ja teos oli mysteeri hänelle itselleenkin. Kirjan keskiössä ovat silti lapset, jotka tanssin pyörteissä unohtuvat tanssin maailmaan kadottaen itsensä. Kustantaja Anna-Riikka Carlson mainitsi, että samalla kun kirjailija tällä teoksella valtaa uuden alueen aikuiskirjallisuuden puolella, Kraatterin lapset tuo myös monelle tapaa suomalaisen kirjallisuuden kentälle uudenlaista maagista kerrontaa.

Kiinnostavia kirjoja ja koko tilaisuus oli mukavan rento. Ruoka oli laivaympäristöön sopivan merellinen.
Minulla oli myös oikein mukava jutella muiden blogistien kanssa kirjoista ja bloggaamisesta. Menossa mukana olivat Salla, Jenni, Marjis, Jori, Rooibos, Sara ja Arja. Kiitos seurasta kaikille!
Työnsä puolesta myös Ina ja kirjailijakollegoitaan tsemppaamassa Seija Vilén.
En halunnut kuvata blogiini ihmisiä, joten tunnelma välittyköön näistä hetkittäisistä napsautuksista. Vaikka puhuin nyt Avaimen kirjakeväästä, niin syksyn uutuuksiin pääsee kurkkaamaan tästä.

Bazarin kirjakevät 2011

Olin torstaina Bazar-kustantamon järjestämässä kevätpressissä Seurahuoneella, edustamassa Kirjapedon kanssa kirjabloggaajia. (Kiitos vain taas mukavasta seurasta!) Pöydässämme istui myös mm. kirjailija Geert Kimpen ja hän oli aivan ihastuttava keskustelukumppani. Kerroin hänelle kirjablogeista ja hän oli kiinnostunut kirjallisuuden opinnoistani ja suomalaisesta kirjamaailmasta, eritoten millaisia kustantamoita Suomessa on ja lukevatko suomalaiset mielestäni paljon kirjoja. Kirjailija oli myös kiinnostunut suomalaisesta talvesta ja häntä ihmetytti kuinka pitkä Suomi onkaan, kun kerroin kuinka kaukaa tulen ja kuinka pitkän aikaa kestää matkustaa junalla kotiseudulleni. Minusta oli todella mukava tavata kirjailija ja jutustella hänen kanssaan ennen kuin aloitin lukemaan hänen suosittua käännöstään Kabbalistia. Kimpen oli hirvittävän iloinen voidessaan osallistua tällaisiin kirjatapahtumiin, sillä Hollannissa kustantamot eivät järjestä samankaltaisia tilaisuuksia. Sain häneltä mukavan omistuskirjoituksen ja ihmettelenkin, miten he jaksavat kirjoittaa näin pitkiä omistuskirjoituksia kirjafaneille. :)

Geert Kimpenin ja Ann Rosmanin omistuskirjoitukset. Sain Rosmanilta myös savuntuoksuisen kirjamerkin.

Minua ilahduttaa Bazarin kevään kirjatarjonta jo senkin takia, että kansikuvat ovat niin kauniita. Osasta tulee mieleen hyvänmakuinen karkki ja nappaisin kirjan tarkasteluun kirjaston/kirjakaupan hyllyiltä. Myös mitä enemmän kirjailijat kirjoistaan tai elämästään kertovat, sen kiinnostuneempi olen kirjoja kohtaan. Tämän olen huomannut näitä tilaisuuksia kierrellessäni. Kirjoista tulee jotenkin läheisempiä, kun kuulee kirjailijoiden puhuvan niistä. Toivon mukaan en ala kuitenkaan lukemaan näitä kirjoja liian omaelämänkerrallisina, vaan pääsen sukeltamaan soljuen sinne fiktion maailmaan.

Ensimmäisenä meille puhui Cecilia Samartin videoterveisten muodossa esikoiskirjastaan Nora&Alicia. 
Hän ei valitettavasti itse ollut päässyt paikalle, mutta on vieraillut Suomessa Helsingin kirjamessujen aikoihin. Hänen esikoiskirjansa olen tosiaan jo lukenut ja oli mielenkiintoista kuulla kirjan syntyprosessista jne.

Kuvassa näkyy Jean Kwok, jonka teos Käännöksiä ilmestyy 24.5.
Odotan tuota esikoista kovasti, sillä kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja on vahvasti omaelämänkerrallinen. Päähenkilö hongkongilainen Kimberly muuttaa äitinsä kanssa New Yorkiin paremman elämän toivossa, mutta he päätyvät raatamaan tehdastyössä ja asuvat erittäin alkeellisissa ja kurjissa olossa. He ovat kielitaidottomia ja kiinnostavin piirre kirjassa, joka nousi Kwokin puhuessa esiin on erikoinen tapa käyttää ensimmäisen persoonan kertojaa. Hän haluaa sillä näyttää, kuinka ulkomaalainen voi vaikuttaa typerälle, kun hän yrittää puhua vieraalla kielellä, mutta kuinka älykkääksi hän muuttuu hänen puhuessaan omaa äidinkieltään. Sitä mukaa kun Kimberly oppii englantia, sitä mukaa lukijakin pääsee selvyyteen, mitä hänen ympärillään olevat ihmiset puhuvat. Kirjailijan tarkoitus on saada lukija sisäistämään vahvasti Kimberlyn kokemukset ja kasvutarina kielen avulla.

Geert Kimpenin kuva on valitettavasti melko rakeinen, mutta tämä on niitä harvoja otoksia, joka hänestä onnistui edes tyydyttävällä tavalla. Kirjailija oli esiintyessään niin innostunut ja jatkuvassa liikkeessä, etten meinannut ehtiä kamerani kanssa mukaan. :)

Kabbalisti on ilmestynyt jo ja se on minulla nyt luettavana, joten tarkemmin käsittelen kirjaa omassa arviossani.

Kabbalisti on tarina nuoresta miehestä Hajim Vitalista ja hänen opettajastaan Jitshak Luriasta, jotka tutkivat Kabbalan oppien mukaan vastauksia elämän ja maailmankaikkeuden kysymyksiin. Tarinan keskiössä on heidän suhteensa ja lopullinen petturuus. Vaikka kirja liikkuu 1500-luvun maisemissa, löytyy sieltä yhteneväinen tarina myös Kimpenin omaan elämään. Myös hänet petti opettajansa, joka yritti omia Kimpenin kirjan omiin nimiinsä


Ann Rosmanin teoksen Majakkamestarin tyttären kansitaidetta voi ihailla ensimmäisessä otoksessa. Kirja ilmestyy 22.2 ja silloin kirjoitan enemmän itse kirjasta. Majakoilla on Rosmanin omassa sydämessä erityinen paikka, sillä hän kertoi harrastaneensa purjehdusta pienestä pitäen ja hänen isänsä on kasvanut rannikoilla ja kertonut usein lapsilleen tarinoita paikan historiasta. Rosmanin kanssa keskustelin esityksen jälkeen ja hän kertoi jännittäneensä puhumista taitavien esiintyjien Kwokin ja Kimpenin jälkeen, mutta hän halusi silti kertoa kirjan historiasta ja erityisesti paikasta, mihin hän on romaaninsa tarinan sijoittanut. "Kirjan voitte kaikki itse lukea, mutta haluan puhua siitä historiasta, joka kiehtoi kirjaa tehdessä."

Rosman halusi teoksessaan herättää henkiin Marstrandin historian ja saada lukijat huomaamaan, kuinka kiinnostavia vanhat tarinat ovat ja kuunnella seuduillamme asuneiden ja työskennelleiden ihmisten tarinoita. Hän itse tutustui Marstandin alueeseen työnantajan kautta, sillä he olivat kunnostamassa saarella vanhaa majakkaa. Projektin edetessä Rosman tutustui Bertiliin, viimeisen majakkamestarin poikaan, joka esitteli paikkoja kertoi elämästä saarella. Kun hän kertoi majakkamestarin asunnon ruokakellarista, Rosman ajatteli sen olevan täydellinen paikka piilottaa ruumis. Näin teos lähti kehkeytymään murhamysteeriksi.


Viimeisenä meille esiintyivät Lotte ja Søren Hammer ja he esittelivät kirjaansa Saastat, joka ilmestyy 19.4. 

Saastat on sisarusten ensimmäinen yhteinen romaani ja he ehtivät tehdä kolme kirjaa ennen kuin ensimmäinen julkaistiin. Teos on ensimmäinen osa dekkarisarjasta, jonka aiheet pyörivät koston ja pedofilian ympärillä. Kirjailijat ovat halunneet rakentaa mehevän rikostarinan, joka käsittelisi silti rinnakkain kansalaisten omankädenoikeutta ja lain puitteissa toimivaa yhteiskuntaa.

Kirja alkaa, kun koululapset löytävät liikuntasalista viisi silvottua miestä. Miehet osoittautuvat pedofiileiksi ja tämä raaka joukkomurha saa koko kansakunnan huomion. Teos on saanut kiitosta todellisilta pedofilian uhreilta.



Muita kiinnostavia kevään uutuuskirjoja:

- Kader Abdolah: Talo Moskeijan vieressä. Ilmestyy 15.3
- Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät. Ilmestyy 27.4
- Kate Morton: Paluu Rivertoniin. Ilmestyy 22.3
Tätä teosta suomentaja kiitteli vuolaasti. Hän sanoi että se on 600-sivuinen romaani, joka ei sisällä yhtään kuollutta lausetta.


Mielettömän hyvä kirjakevät tulossa Bazarilta!!

Liken kirjakevät 2011

Kustantamovierailut jatkuivat tänään Liken kirjakevääseen tutustumisella. Olimme toisen kirjablogistin Kirjapedon kanssa (Kiitos vain mukavasta seurasta!) aamupalalla Ravintola Martassa kuuntelemassa kirjailijoiden puheenvuoroja tulevista julkaisuistaan. Viereisessä kuvassa Petja esittelee mielenkiintoisen sarjakuva-albumin Marc-Antoine Mathieun Jumala itse, jonka olin aikonut hankkia kokoelmani jatkoksi, mutta onnekseni sain sen tänään tilaisuudesta mukaani. Tästä myöhemmin lisää.

Ravintola Martta oli tilaisuudelle sopiva paikka, sillä samalla kun nautimme marttojen valmistamaa aamupalaa, meille esiteltiin maaliskuussa ilmestyvä uusintapainos Saara Törmän teoksesta Saa vaivata. Olen pitkään halunnut liittyä marttoihin, varsinkin nyt kun olen kiinnostunut käsitöistä ja leipomisesta. Minusta olisi ihana oppia tekemään kausiruokia, ompelemaan vaatteita niin, että osaisin edes peruskorjaukset ja lahkeenlyhennykset tehdä. Olisi mukava oppia säilömään, hapattamaan ja vaikka tunnistamaan sieniä ja tehdä niistä ruokaa. Nämä tällaisina marttahaaveina tähän väliin.  

Saa vaivata on leivontakirja, jonka ohjeet sopivat niin vegaaneille kuin maitoallergisille ja ainekset löytyvä lähikaupoista. Teoksen soijamaito-osuuden voi toki korvata tavallisella lehmänmaidollakin. Kuvitus näytti suloiselta ja melko retrohenkiseltä. Pieni ruskea kierrekantinen kirja martoilta kotikeittiöön. Olen viime aikoina saanut lahjaksi melko paljon erilaisia keittokirjoja ja yhdeltä ystävältäni nimenomaan keittokirjan. Voitin myös Liken facebookin joulukalenterista Vegaanin uuden keittokirjan. Nappaan kyllä aika paljon netistäkin uusia ruoka- ja leivontaohjeita, vaikka myönnän olevani tämän talouden laiskempi kokki.

Liken kirjakeväässä on paljon kiinnostavia käännöskirjoja, mm. monissa kirjablogeissa esillä ollut Susan Fletcheriltä julkaistaan kolmas kirja Noidan rippi. Keskityn nyt kuitenkin tässä näihin kotimaisiin, koska kirjailijat olivat itse paikalla niistä kertomassa ja kirjat tuntuvat elävän ihan uudella tavalla tekijöidensä esitteleminä. Kirjoittelin kynä sauhuten katalogiin ajatuksia näitä esityksiä kuunnellessani.

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo. Ilmestyy huhtikuussa.
Tämä kirja vaikutti minusta kiinnostavimmalta, sillä sitä kuvailtiin stalkkaus-romaaniksi ja psykologiseksi trilleriksi, jossa vastakkain asetetaan ns.täydellisen oloista elämää elelevä Susanna ja häntä varjostava työtön, syrjäytetty Kerttu. "Ihminen voi seota päästään sen takii, et se on liian normaali"

Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet. Ilmestyy maaliskuussa.
Helsingin olympialaisia vuodelta 1952 sivusi juuri lukemani teos Pitkä juoksu ja Pakkanen on käyttänyt samaa aihepiiriä uutuuskirjassaan. Tässä teoksessa päähenkilö ei ole kuitenkaan olympialaisissa osallisena, vaan hänet on lähetetty maalle, kuten tuohon aikaan vanhempia kehotettiin lähettämään lapsensa kisojen alta pois. Kirjailija kertoi, että näin hänelle itselleen kävi aikoinaan ja siitä on jäänyt pieni trauma, jonka hän sai nyt pois kirjoitettua ja "velan" maksettua tämän kirjan avulla. Kirjassa päähenkilö palaa noihin muistoihin saadessaan isältään perinnöksi vanhat rakkauskirjeet ja Helsingin olympiakesän tapahtumat nousevat uuteen valoon.

Kaija Juurikkala: Varjojen taika. Ilmestyy helmikuussa.
Minua ei niin yliluonnolliset ja mystiset kirjat kiinnosta, vaikka kirjailija kertoi teoksen olevan omaelämänkerrallinen, jossa hän kertoo avoimesti omasta henkisestä kasvustaan ja siitä, kuinka hän oppi kouluttamaan oman "lahjansa." Kirjasta ollaan tekemässä myös elokuvakäsikirjoitusta, ja Juurikkala on ammatiltaan myös elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Jari Nieminen: Kodittomille koirille. Ilmestyy huhtikuussa.
Runoilija kertoo kamppailevansa vielä tämän toisen teoksensa kanssa, mutta todennäköisesti runoteos ilmestyy tuolloin. Runoilija on pyrkinyt oman navan kaivelun näkökulman sijaan kirjoittamaan myös yhteiskunnallisemmalla otteella. Hän pitää koirista ja oli hyvin sympaattinen kertoessaan, kuinka järkyttynyt oli katsoessaan pari päivää sitten tv-dokumentin pentutehtailusta. Hän haluaa runokirjallaan kysellä, että mitä meille ihmisille oikein kuuluu.

Otavan kirjakevät 2011

Eilen aamuvarhaisella askeleeni kuljettivat minut Otavan kevään lehdistötilaisuuteen. Istuuduin kiltisti takapenkeille oikeiden toimittajien lomaan ja jätin kirjailijoiden valokuvaamisen paremmin osaaville. Omat otokseni ovatkin sitten melko blogimaisia napsautuksia mm. Otavan ulko-ovesta. heh.

Ennen kirjailijoiden puheenvuoroja meille esiintyivät Kalle Ahola, Marzi Nyman ja Arttu Takalo. Myöhemmin keväällä Aholalta ilmestyy albumillinen Arto Mellerin (1956-2005) runoihin perustuvaa musiikkia. Trio esitti biisit Viattomuus ja Putsipoika. Minulle Arto Mellerin runot ovat vieraita, mutta toimivat minusta hyvin biisien lyriikkoina. Tämä innokas kirjabloggaaja heräsi viimeistään siinä vaiheessa kun Ahola kiekaisi komeasti Putsipojan kertosäkeen ilmoille. Meller oli muutenkin esillä kevätpressissä, sillä Martti Anhava on toimittanut Arto Mellerin proosatuotannon yksien kansien väliin. Tämä muhkea noin 700 sivun teos on nimeltään Pääkallolipun alla ja saimme kaikki tämän teoksen arvosteltavaksi. Palaan teokseen blogissani myöhemmin.

Olin jo etukäteen tutkaillut Otavan kirjakevättä ja löytänyt kiinnostavan kuuloisia kirjoja, mutta kun kuulin kirjailijoiden esittelevän omia teoksiaan, niin tuntui että melkein jokainen kirja olisi luettava. Itse kammoksun esiintymistä ja tunsin sympatiaa niitä kirjailijoita kohtaan, jolle ensiesiintyminen toimittajajoukkion edessä ei ollut helppoa ja toisaalta oli mahtava kuulla konkareiden naurattavan isoa joukkiota. Suurelle kirjafanille kirjailijoiden ja kirjaihmisten tapaaminen rinnastuu tunnelmaltaan mahtavaan rock-keikkaan.

Ajattelin tähän listata niitä kirjoja, jotka jäivät mieleeni tapahtumasta ja joita todennäköisesti tulen keväällä lukemaan:

Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri. Ilmestyy 23.3
Teos on kirjailijan esikoisromaani, mutta hän on julkaissut tätä ennen pari kertomuskirjaa. Kirjassa kiehtoo etukäteen se, että tapahtumat sijoittuvat Irlantiin ja kirjailijan mukaan kehitysvammaisuutta käsitellään kirjassa uudella tavalla. Hän nosti myös esiin sen, kuinka päähenkilöiden on teoksessa nopeasti sopeuduttava uuteen tilanteeseen, nopean päätöksen takia. Minua kiinnostaa erityisesti nuorten naisten esikoisromaanit, joten toivon tämän olevan hyvä.

Antti Tuuri: Matkalla Euroopassa. Ilmestyy 1.4
Olen lukenut Tuurilta tähän mennessä vain yhden teoksen, mutta hän oli esiintyjänä ihan yhtä hurmaava kuin ensimmäisellä kerralla, kun olin häntä kuuntelemassa. Tuuri on kerännyt teokseen havaintoja Euroopan matkoiltaan ja sitä muutosta, minkä hän on nähnyt Euroopassa vuosikymmenten aikana. Hän ei pidä kauheasti lentokonematkustamisesta ja maiden havainnointi on helpompaa junasta käsin Interrail-passin avulla, voi jäädä aina pois mielenkiintoisessa paikassa ja jatkaa matkaa vaikka seuraavana päivänä. Lukijalle hän jättää ratkaistavaksi sen, mikä teoksessa on totta ja mikä on ollut tarinankertojan mielestä vain mukava juttu kertoa.

Annakaisa Iivari: Tyttöministeri. Ilmestyy 18.3
Tämä kirja ei kiinnostanut minua etukäteen, mutta kirjailija oli niin hauska esittäessään kirjan juonirunkoa ja sieltä täältä teoksesta poimittuja aiheita, että nostin sen tähän virtuaaliseen luettavien pinoon. Jokin kirjan hullunkurisessa juonenkehittelyssä kiehtoi, vaikka olin vähän tuominnut kirjan pelkän nimen perusteella. Kirja kertoo tylsästä opettajasta, joka vastaa aina kuulumisia kysyttäessä kertomalla oman miehensä ja lapsensa tekemisistä. Hänelle kun ei itselleen kuulu koskaan mitään, kunnes hänestä tulee yhdessä yössä julkkis ja puolueiden kosiskelema kansanedustajaehdokas. Lopulta hän päätyy julkisen palvelun ministeriksi, jonka tehtävänä on siirtää kaikkien suomalaisten julkiset palvelut nettiin.

Jaakko Hämeen-Anttila: Tuhannen ja yhden yön erotiikka. Ilmestyy 24.3
Hämeen-Anttila haastaa teoksellaan kaikki kirjoja lukemattomat teinipojat kirjansa äärelle. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Lähi-idän eroottisista tarinoista, mutta käsittelee myös muuta kulttuurihistoriaa avioliitosta, avioeroista, lääketieteestä ja kulttuurista. Kirjasta voi poimia eroottisia lukuvinkkejä ja päästä kauniiden kuvien kautta Lähi-idän flirttailevampaan maailmaan. Kirja on kevyt versio akateemisemmasta teoksesta ja tutkimuksesta, joka on vasta tuloillaan. Mielenkiintoni herätti kuitenkin se, että Hämeen-Anttila kertoo kirjassaan haastavansa länsimaalaisten mielikuvia Lähi-idästä ja kuinka ajattelemme olevamme aina kulttuurisesti toistemme vastakohtia.

Elisabeth Aro: Sisar. Ilmestyy 16.3
Kirja on historiallinen tarina sisällissodan melskeistä Helsingissä. Se on samalla myös päähenkilö Ellenin kasvukertomus, sillä vaikka hän työskentelee Diakonissalaitoksella, hän ei ole mikään tyypillinen sisar-oppilas. Kirjailija kertoi kirjoittaneensa teokseen myös lapsen näkökulmaa ja kiinnostaa lukea, että miten tämä toimii. Toisena päähenkilönä on sisällissodan aikainen Helsinki ajankuvauksineen.

Toki minua kiinnostaa myös käännöskirjallisuus ja muutama muukin kirja, mutta nämä nostin esiin, koska kirjailijat olivat itse paikalla. Lukemisiin. :)

Kustantamoiden palkitut tähdet

Teos on voinut juhlia tänä talvena, sillä Helsingin Sanomain esikoiskirjailijapalkinto meni Alexandra Salmelan kirjalla 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Mikko Rimminen puolestaan pokkasi Nenäpäivällä Finlandia-palkinnon. Monika Fagerholm sai Pro Finlandia- mitalin.

Kalevi Jäntin palkinto meni Elina Hirvosen romaanille Kauimpana kuolemasta (Avain), Marko Hautalan Käärinliinoille (Tammi) ja Harry Salmenniemen runoteokselle Texas, sakset (Otava).

Onnitteluita kirjailijoille satelee joka suunnalta, mutta eiköhän sinne vielä kahdet onnittelut mahdu joukkoon. :) Kirjabloggaaja lukukavereineen onnittelee!

Olen opintojeni myötä kiinnostunut seuraamaan enemmän suomalaisen kirjallisuusmaailman menoja; ehdokkuuksia, palkintoja, käännösoikeuksien myyntejä jne. Katselen netistä kustantamoiden ensi kevään katalogeja ja unelmoin kaikkien kirjojan lukemisesta. Kiinnostavia ovat myös ne kirjat, joita ei palkintopalleilla näy.