Kreetta Onkeli: Kutsumus

"En ollut kutsumuskirjailija. Kutsumuksen puute näkyi tekstissäni."

"Lukeminen on raskasta. Siinä sokeutuu. Sanat, rivit, kappaleet, luvut, kirjat vilistävät silmissä ja mielessä. Ja sitten on aina tämä kirjailija. Kirjailijan ammatti on kutsumusammatti. Hän odottaa vähintäänkin kirjansa pelastavan maailman. Hän on yliherkkä, sulkeutunut tai kiivas. Jokainen luulottelee suuria. Ja niin hänen onkin tehtävä. Kirjailija tulee purkamaan kaiken kiukkunsa sinuun."

Kreetta Onkelin Kutsumus (Sammakko, 2010) oli hauska satiirinen kertomus kirjailijan työstä: Ammattikateudesta, vaikeudesta tarttua toimeen ja niistä suurista luuloista, mitä ihmisillä on kirjailijuudesta ja sen tarjoamista hyödyistä. Pidin tästä paljon enemmän kuin aiemmin lukemastani Beigestä, vaikka tyylillisesti nämä olivat hyvin samanlaisia. Kutsumus oli kuitenkin tarinaltaan parempi ja enemmän minun makuuni. Toisaalta minua kiinnostaa kirjoittajan ammatti, kustannusala ja kirjallisuus, joten niistä tehty satiirikin upposi.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä, Sanelma ja Gunnevi. Sanelman tarinalinjasta kertomus alkaa ja lukija pääsee seuraamaan hänen epäonnistumisiaan työelämässä. Sanelma tuntuu ajautuvan kirjailijaksi. Hän tekee keskinkertaisia kirjoja, hiomattomalla tyylillään, eikä niillä toisaalta ole kauheasti lukijoitakaan. Gunnevi on puolestaan hetken lapsi, hänen runokokoelmansa syntyy hurmostilassa ja kuin taikaiskusta siitä tulee suuren yleisön suosikki ja Gunnevista tulee aikakauslehtien suosikkitähtönen. Sanelma kadehtii Gunnevin mainetta, mutta tuntee myös mustankipeyttä siitä, että ystävättärensä astuu hänen reviirilleen ja toimii siellä suvereenisti. Sanelma ja Gunnevi ovat toistensa vastakohdat luonteiltaan, mutta myös kirjallisuuden kentällä. Ainoa yhteneväinen tuntuu olevan vain heidän työskentelytapansa, kaikki tehdään inspiraation varassa ja suunnittelematta. Mitään pitkäjänteistä kirjailijan työtä ei Kutsumuksen sivuilla kuvata. Molemmat pohtivat pitkin matkaa, että onko kirjailijan ammatti heidän kutsumusammattinsa, mutta toisaalta mitään viitteitä sellaisesta ei lukijalle näytetä.

Olen siinä mielessä "kummallinen", että minua ei kyllästytä tämä kirjailijan ammatin pohdinta, vaikka sitä on nyt tullut joka tuutista. Minua se jaksaa kiinnostaa kerta toisensa jälkeen, mutta toisaalta en ole vielä lukenut Juha Itkosen uusinta. Olen nyt ollut useilla luennoillakin, joissa kirjailijat kertovat omasta ammatistaan ja työskentelytavoistaan. Oli silti mukava vaihtelu lukea aiheesta satiirin muodossa, ei valitellen, vaan vitsaillen. Minuun iski tällä kertaa myös Onkelin tyyli lyhyine päälauseineen, kuin kuuma veitsi voihin.

Kreetta Onkeli: Kutsumus
Sammakko, 2010
Sivuja: 237

Kreetta Onkeli: Beige

"Beige ei vain väijynyt minua, beige oli minussa ja minä tartutin sen miehiin."

Kreetta Onkelin Beige - eroottinen kesä Helsingissä tarttui käteeni yliopiston kirjastosta minun pitäessäni luovaa haahuilutaukoa hyllyjen välissä. Olin ajatellut, että ensimmäinen kirja, jonka Onkelilta lukisin olisi hänen uutukaisensa Kutsumus, koska se aihepiiriltään ja tyylilajiltaan kiehtoo minua jo ennakkoon.  

Beige on mielenkiintoinen kirja. Kirjan päähenkilö on lihava, yksinäinen, tylsä ja mitäänsanomaton, beige ihminen. Hän haaveilee läpi kirjan seksuaalisista kokemuksista, joita ei kuitenkaan tapahdu kuin päähenkilön, Vapun päässä. Eroottinen kesä Helsingissä on ironiaa, sillä kaipuu toisen ihmisen lähelle ja tulla hyväksytyksi on niin suuri, että sivuilta on luettavissa kaikkea muuta kuin eroottisuutta. Tragikomiikkaa sitäkin enemmän. Vappu kun näkee sopivia miehiä ja eroottista värinää kaikkialla, vaikka hän lähestulkoon kaikkien ihmisten kaltoinkohtelema ja kiusan ja ivan kohde.
 "Sä olet kuin Lahden urkuviikko. Tylsä."
Kohteliaisuudetkin kilpistyvät loukkauksiksi Onkelin tylynhauskalla tyylillä: ”Luulin sua toiseks koska näytit huivi päässä kauniilta, hän sanoi. – Olet meikannutkin kauniisti. Joskushan lihavakin voi olla kaunis.”

Onkelin tyyli ja kieli ovat lakonista, vähäeleistä ja beigeä. Kerrassaan nerokas kirjan nimi. Tahti oli  väsyttävä, sillä lauseisiin oli lakonisuudesta huolimatta tungettu paljon asiaa. Kirja on lyhyt, vain 128 sivua. Tilaa hengittää olisi siis ollut. Myös samassa kappaleessa vaihteli toden ja fantasian maailma, josta olisin ollut varmasti ihmeissäni ellen olisi muutamaa tuntia aiemmin lukenut Daniel Katzin Kun isoisä Suomeen hiihti ja tutustunut Katzin fabuloivaan reaalifantasiaan.

Aihepiiriltään Beigessä pyöritään yliseksuaalisesti korostuneiden ihmissuhteiden ympärillä, jossa kokemattomuus ja ujous tuntuvat luonnonoikuilta. Itseä ärsytti se, että kirjassa ei annettu vähääkään armoa Vapun ulkonäölle. Ymmärrän, että asiaa voi itse pyöritellä päässään, mutta että kirjaston työkaveritkin äityvät pilkkaamaan häntä hajusta ja painosta, pomoa myöten. Tökki vähän, sillä asia olisi tullut esille vähemmälläkin räksätyksellä. Teemana taas on ihmisen yksinäisyys ja kelpaamattomuus sellaisenaan, ihmisen ikävä toisen luo.Työ, ystävät, seksi ja ulkonäkö ovat menestyksen mittareita ja jopa luonnostaan selviä asioita useimmille.  ”Elämän ydin hylki minua”, Vappu itsekin toteaa. Kirjan merkittävä viesti rakentuu pikkuhiljaa: onko maailma vain kauniiden ja menestyjien? Nuori nainen, joka ei onnistu saavuttamaan näitä hyvän elämän määreitä, syrjäytyy ja turhautuu, hakeutuen jännitystä vain omasta fantasiamaailmastaan. Kukaan ei kuuntele, eikä tarjoa apua.

Tekstinäyte:
"Minä en ollut vielä ollut kenenkään kanssa. Sitä en kertonut. Siinä seurassa ei voinut. Näyttää itseään alastomana. En käynyt edes uimahallissa. Olin uimahalliin liian lihava. Kotiseudulla olin uinut järvessä, mutta miesuimareiden saapuessa rannalle pysyttelin vedessä kunnes he lähtivät. Joskus minun tuli kylmä ja kerran oli ukkonen. -Sinä se tykkäät uimisesta, oli isä sanonut."

Kreetta Onkeli: Beige, Eroottinen kesä Helsingissä.
Sammakko, 2005
Sivuja: 128s.