Viveca Sten: Sisäpiirissä

Viveca Sten: Sisäpiriissä
WSOY, 2013
I den innersta kretsen, 2009
Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 364
Ruotsi, dekkari

Sisäpiirissä on Viveca Stenin suosittu Sandhamiin, Tukholman ulkosaariistoon, sijoittuva dekkarisarjan toinen osa. Ihmettelin heti tätä, että miksi suomentaminen aloitetaan toisesta osasta. Jääkö ensimmäinen osa sitten kokonaan suomentamatta vai oliko ensimmäinen selvästi niin paljon muita osia huonompi, ettei kannattanut ottaa sen kanssa sitä riskiä, että uuden ruotsalaisen naisdekkaristin esittely suomalaislukijoille epäonnistui. Kilpailua tälläkin saralla on, vaikka itse olen lukenut verrattain vähän. Viimeksi olen tainnut lukea Ann Rosmania. 

Stenin Sanham-sarja on kuitenkin tuttu monille murhanhimoisille suomalaisille Yle Fem -kanavalta. Minua harmittaa, etten itse Morden i Sandham -sarjaa katsonut, mutta jos se esitetään uudelleen, niin täytyy seurata. Voi olla nimittäin, että pitäisin tv-sarjasta enemmän kuin kirjasta. En ollut ihan vakuuttunut tästä Sisäpiirissä-teoksesta ja sen lukemiseenkin käytin yli viikon. Tarina ei ollut niin vetävä kuin mitä olisin toivonut, ja murhaajaehdokkaitakin oli lopulta niin vähän, että pröystäilevän asianajajan ja pursiseuran puheejohtaja Oscar Julianderin murhaaja oli melko helppo tunnistaa kuulustelurivistä. Tietysti koko ajan sai epäillä, että osuvatko arvuuttelut oikeaan, mutta ei siinä ollut tarpeeksi jännitystä koukuttamaan niin, ettei kirjaa olisi malttanut laskea käsistään.

Teoksen päähenkilöt ovat ystävyksiä keskenään: Thomas on poliisi, joka tutkii Julianderin tapausta, ja Nora on asianajaja, joka jostain syystä auttaa poliiseja tutkimuksissa. Ensimmäisessä osassa tämä suhde olisi varmaan auennut paremmin, nyt Noran osallisuus murhatutkintaan ja hänen perhe-elämänsä kuvailut jäivät vähän hataralle motivoinnille. Päähenkilöt ovat kuitenkin keskenään ystäviä, joka käy selväksi välillä hyvin puuduttavan epäolennaisista kohtauksista:

"'Tunsitko sinä hänet?' Thomas kysyi ja pisteli poskeensa maapähkinöitä tarjoilijan tuomasta kulhosta. Hän oli tilannut klubi-voileivän, mutta se ei ollut vielä tullut. Nora söisi illallista perheensä kanssa ja oli siksi ottanut vain oluen. Nora oli kysynyt, tulisiko Thomas heille syömään, mutta Thomas oli kieltäytynyt."

Krooh.

Minun makuuni tämänkaltaisia kohtauksia oli vain liikaa. Ymmärrän, ettei tapauksen ratkaiseminen voi edetä kaiken aikaa kuin luotijuna, mutta tämmöiset hidastukset tuntuivat vain ärsyttäviltä tekstintäytteiltä. Lisäksi Noran perintönä saadun huvilan kaupitteluun käytettiin ihan liikaa tilaa ja aikaa. Aluksi ajattelin, että oli kuitenkin positiivista, että tämä miltei genreen kuuluva pakollinen "toinen tarina" oli kuitenkin näin pienimuotoinen, mutta kun aikaa lukemisesta on kulunut, niin olisin toivonut Noran perhekinasteluosuuksien olevan vielä paljon pienemmässä roolissa, sillä minun teki mieli hypätä joka kerta nämä kohtaukset yli. Ehkä ajattelisin toisin, jos Nora olisi tullut minulle tutummaksi jo ensimmäisessä osassa. Mutta silloin kun hän auttoi Thomasta tutkimuksissa, tuntui hän tarpeelliselta henkilöltä.

Olen ehkä liian ankara, mutta kun lukee paljon, niin sitä saattaa alkaa liiankin kanssa karsastaa turhia rönsyjä. Joidenkin kirjojen kohdalla ne antaa anteeksi, mutta olisin toivonut, että Sisäpiirissä olisi ollut tiukempi paketti. Siinä oli kuitenkin niin moni asia kohdallaan: Mielekäs miljöö, muutaman sadan ihmisen kokoinen saari, joten väistämättä kaikki tuntevat jollain tavalla toisensa. Sopivan kieroja ja häikäilemättömiä yläluokkaisia ihmisiä. Tutkintalinjoja, jotka eivät välttämättä johtaneet sen suurempiin löytöihin, mutta kertovat normaalista polisiityöstä. Ja marmatuksistani huolimatta ihan mielenkiintoisest päähenkilöt.

Sisäpiirissä viihdytti tarpeeksi mutta ei noussut suosikkisarjojen joukkoon. Mutta aina kun jonkun sarjan aloittaa, niin sitä vähän sitoutuu henkilöihin ja luultavasti luen seuraavan Stenin teoksen.