Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Otava, 2013
Kansi: ?
Sivuja: 269
Kotimainen esikoiskirja
Kiva tietää: Käsikirjoitus voitti Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun vuonna 2012.


"Mutta isä ei tuntenut totuutta, sillä hänellä oli omistautuva äiti. Hänellä oli perhe. Miksi hän lähti maailmalle seuraamaan isäänsä? Miksi aina tärkeimpiä ovat ne, jotka lähtevät? Miksi kirjoitan tätä isästäni, joka lähti, enkä äidistäni, joka jäi?"

Frida Hernkil on hienosta suvusta. Suvusta, jossa isät helposti irrottautuvat perheistään, lähtevät jonnekin etsimään rakkautta ja vapautta. Isoiso, Poju, matkasi ympäri maailmaa ennakkoluulottomasti erilaisten seikkailujen ja kokemusten perässä. Vaimoja hänelle kertyy enemmän kuin ehtii edellisistä erota. Isästään Frida ajattelee, että jos Raimo ei olisi yrittänyt olla perheenisä, vaan olisi antaunut musiikille ja runoilleen, hän ei olisi hajonnut eikä psykoosi puhjennut. Emil rakastaa Fridaa, on rakastanut siitä asti, kun näki tämän hymyilevän jollekin toiselle Porthanian edessä. Frida pelkää kuitenkin tulleensa enemmän sukunsa miehiin, niihin kulkurisieluisiin, jotka kaipaavat koko ajan jonnekin muualle, kuin naisiin, jotka jäävät odottamaan.

Tua Harnon esikoisromaani Ne jotka jäävät on uskomattoman kauniisti kirjoitettu tarina, jonka lukemista en voinut lopettaa. Lukemisen jälkeen nyyhkin ja jäin kaipaamaan henkilöitä, niin intensiivisesti kirjailija heitä kuvaa. Kirjassa tuntuu olevan kaikki ne ainekset, jotka saavat minut innostumaan: vetävä tarina, joka saa unohtamaan kaiken ympärillä olevan, pinnan alla kytevä syvempi merkitys, joka tekee lukemisesta arvokasta, koskettava tunnelma, jonka tuntee omakohtaisesti, vaikka sitä ei olisi koskaan itselle tapahtunut, henkilöhahmot, joiden seurassa jaksaa uppoutua kirjan maailmaan.. Ja se, että kirja on vielä kotimainen ja kirjoitettu kauniilla mutta täsmällisellä kielellä on todella tärkeä lisä lukunautinnolle.

Ne jotka jäävät on tarina yhdestä suvusta: se on moniääninen, vaikka menneisyyden tapahtumat – jotka vaikuttavat suvun elossa olevien jäsenten elämään yhä – tuleekin kerrotuksi lähinnä "sukunsakirjoittajan" kautta. Kuin kaikkiin olisi kirjoitettu sama lähtemisen kaava. Isän ikävä on teoksessa monella se passiviinen voima, joka ohjaa valitsemaan usein väärin. Äidit pitävät puitteet kunnossa, vaikka säröiltä ei säästytä kotonakaan. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea rakkaustarina – mutta se on myös tarina itserakkaudesta.

Ne jotka jäävät on niin väkevä lukukokemus, että ihmettelen suuresti, jos se ei ole loppuvuonna esikoiskirjafinalistina.

Kirja kustantamon sivuilla ja Adlibriksessä. Ilmeisesti yhden päähenkilön nimi on ollut alun perin Maria, siksi väärä nimi sivuilla.