Kirjeitä Saima Harmajalle

Päivi Istala (toim.): Kirjeitä Saima Harmajalle

WSOY, 2013

Sivuja: 138

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Saima Harmajan syntymästä. Saima Harmaja oli jo elinaikanaan arvostettu runoilija. Hän kuoli hyvin nuorena, vain 23-vuotiaana, tuberkuloosiin.

Kirjeitä Saima Harmajalle -teoksen alussa on kirjailijan nimikkoseuran puheenjohtajan Päivi Istalan esipuhe, jossa hän avaa kirjeiden taustoja ja kirjoittajien suhdetta runoilijaan ja miten Kirsti Toppari oli löytänyt vuonna 2011 perhearkistosta koko joukon sisarelleen osoitettuja kirjeitä ja postikortteja, joista ei ole aiemmin tietty saati julkaistu. Suurimman osan teoksesta täyttää rakastetulta Jaakko "Jake" Holmalta vuosina 1932–33 saadut kirjeet. Mutta lisäksi kokoelmassa on mukana ystävän, Tyyni Tuulion, kirjeitä ja muita yksittäisiä kirjeitä ajan tärkeiltä kulttuuri-ihmisiltä. Loppuun on lisätty Saima harmajan oma elämäkerta -teksti, joka on laadittu vuonna 1937 Werner Söderström Oy:n suunnittelemaa kirjailijan elämäkerrastoa varten.

Mielenkiintoisinta luettavaa olivat Jaakon toverilliset ja välillä hyvinkin rakastuneet kirjeet Saimalle. Niissä näkyy energisen, monessa mukana olevan kauppatieteiden ylioppilaan elämänmenoa 30-luvun Helsingissä. Hänen päivänsä täyttyvät urheilusta, opiskelutovereiden kanssa vietetystä osakuntaelämästä ja sairaiden vanhempien hoitamisesta lomilla.

Vaikka Jaakko tuntuu pitävän itseään huonona kirjoittajana, ja hän usein toistelee Saimalle osoitetuissa kirjeissä, kuinka kiireinen on ja kuinka unisena hän kirjeitä kirjoittaa, välittyy niistä nykypäivän lukijalle kyllä täysin toisenlainen kuva. Kirjeet ovat melko pitkiä ja niissä kuvataan rehellisesti ajatuksia – jopa välillä hyvinkin kaunopuheisesti – ja tunteita. Vaikka välillä ei näy Saiman vastauksia, niin kirjeitä kronologisesti lukemalla pystyy kuitenkin seuraamaan heidän suhteensa kehittymistä syvästä ihastumisesta kaveruuteen. Varsinkin Jaakon pitkä kirje, jossa hän kirjoittaa tunteikkaasti, miksi hänen tunteensa ovat haalistuneet ja missä hän tavallaan jättää Saiman, oli riipaisevaa luettavaa.

"Kirjeesi johdosta täytyy minun sanoa, että en voi täydellisesti yhtyä ajatuksiisi. Pelkään Sinun loukkaantuvan ja tulevan pahoillesi eräistä asioista, mutta jos tahdot minua ilmaisemaan ajatukseni Sinulle, on parempi, että  saat tietää kaikki, ettei välillemme jää mitään hämärää kohtaa. Muistanet, että kerran kieltäydyin käyttämästä sanaa rakkaus. Sinä loukkaannuit kovasti. Olen senvuoksi usein sen jälkeen ajatellut sitä asiaa, mutta en ole päässyt siitä mielipiteestä, jonka silloin Sinulle sanoin, että en ole rakastunut. Syksyllä kuvittelin sitä, mutta joko ovat tunteeni muuttuneet – ja onko se rakkautta, joka voi muuttua näin pian – tai sitten olen ruvennut ajattelmaan liian tunteettomasti. Minä pidän Sinusta vieläkin kovasti, ja minusta olisi vaikeaa erota Sinusta, mutta en voi sanoa rakastvani, kun en sitä tunnetta itsessäni tunne."

Kirjeestä ja muista jäi kuitenkin tunne, että näiden mainittujen syiden lisäksi Jaakko jätti kuitenkin sanomatta yhden tärkeimmän. Minusta tuntui, että hän säikähti sitä, kuinka kepeä ihastuminen vaihtui velvollisuudentunteeseen Saiman terveyden heikentyessä kaiken aikaa. Jaakkohan kirjoitti Saimalle monet kerrat siitä, kuinka hänen mieltään painoi omien vanhempien heikko terveys ja välillä hän kuin vahingossa tuli hämmästelleeksi, että miten Saima niin nuorena saattoi olla aina niin sairas ja huonovointinen. Saiman luonnostelema vastaus on mukana kokoelmassa, mutta ei ole mitään varmuutta siitä, lähettikö hän koskaan kirjeen Jaakolle.

Suosittelen kokoelmaa, sillä oli todella kiinnostava lukea 1930-luvun sivistyneistön kirjeenvaihtoa ja huomioida se kohtelias tapakulttuuri, joka kirjeistä välittyy. Kirjeet olivat melko samalla tavalla rakennettu jälkikirjoituksista päiväysmerkintöihin. Minun on luettava pian Saima Harmajan päiväkirjamerkintöjä – ihan harmittaa, että unohdin kirjan kotiini Lappiin – sillä kirjeiden lukemisen jälkeen olen utelias vertaamaan niiden vaikutusta Saiman ajatuksiin.

Tänä vuonna järjestetään todella paljon erilaisia tapahtumia runoilijattaren muistoksi. Poimin tähän blogiini pari kiinnostavaa, joihin suunnittelen itse osallistuvani:

6.3.2013 klo 17
Saima-paneelikeskustelu, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki
”Mitä Saima Harmaja on suomalaisessa runoudessa tänään?” Saimasta keskustelemassa hänen sisarensa Kirsti Toppari, kirjailija Markku Envall, lehtori Annamari Saure, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen. Keskustelua vetää SH –seuran pj. Päivi Istala.

3.5.2013 klo 18
”Saima ja ystävät” hautuumaakävely, Hietaniemen hautausmaa, Mechelininkatu 2, Helsinki
Saiman syntymäpäivän aikoihin järjestettävä hautuumaakävely on seuran perinne vuodesta 2004 alkaen. Kävely järjestetään juhlavuonna tavallista laajempana. Tapaaminen Hietaniemen vanhan kappelin edessä. Runonlausujat johdattavat kulttuurihenkilöiden haudoille. Reitin viimeisen ruusun laskemme Saiman haudalle. Suunnittelija erikoiskirjastonhoitaja Leena Laakso, mukana myös Neiti Kevät Leena Maija Hurme.

Kirjasta on blogannut aiemmin Maria, joka on laillani keskittynyt arviossaan Saiman ja Jaakon suhteeseen. Hän koki osan kirjeistä kuitenkin vaivaannuttavina, kun Jaakko selitteli niin paljon kiireitään ja valitteli omia vaivojaan, vaikka Saima oli oikeasti sairas. Minusta tuntui, että Jaakon oli vaikea hyväksyä, että hänen tunteisiinsa lopulta vaikutti se, ettei Saima jaksanut samalla tavalla "nauttia elämästä". Mutta ei hän näistä ole muuta varmuutta kuin se tunne, mikä kirjeistä välittyy. Siksi niitä olikin niin mielekäs lukea.