Löysin vähän aikaa sitten luottodivaristani tämän kauniin Pentti Saarikosken runokirjan Onnen aika (Otava,1971) ja olen nyt lueskellut sitä monena päivänä. On ollut raskaampi olo tarttua nyt romaaniin, joten runojen makustelu on tuntunut hyvälle. Halusin myös osallistua Jennin runohaasteeseen.
Runot ovat kokoelmassa hyvin lyhyitä, kahdesta kymmeneen säettä per sivu. Osa lyhimmistä tuntui omaan makuuni enemmän aforismeilta kuin runoilta, enkä tarkoita tätä moitteena. Tiivistys on kaunista, mutta tunnelma saattaa siinä vähän kärsiä.
Pidin kokoelman lämmöstä ja optimismista, jollaiseen luentaan oma olotilani ja teoksen nimikin ohjasivat, vaikka sanasto pyöri synkempien aiheidenkin ympärillä. Paljon luontokuvausta, vähemmän poliittisuutta kuin aiemmin lukemissani. Herättävää silti! Sopi onneeni, tähän tunteeseen, missä vellon päivittäin. Seuraavassa runoesimerkissä näen kyllä myös sen monitulkintaisuuden, kuinka onnen hetkillä voi miettiä ainaista syksyä. Mutta minun luennassani kokoelma tuntui keskittyvän armollisiin, lempeisiin asioihin.
"Raitiovaunu meni puiston läpi,
aina oli syksy,
ja ilma, aina yhtä kaunis,
sitä minä muistelen onnen aikana!"
"Isäni oli sitä mieltä
että elämästä on saatava jotakin irti,
jotakin piirongin päälle pantavaa!
Kun hän on kuollut,
minä haen itseni pois
ja katselen tuota lahjakasta poikaa aivan samalla
silmällä."
Leikittelin myös runoilla. Tuntui, että tässä nyt sitä luetaan runoja ja haetaan itsestä tuntoja. Välillä tuskastutti, olenko tyhmä, kun ei sytytä. Sitten tulee jokin hupaiseva hetki. Jokin loksahtaa ja tajuan, että miksi on hyvä lukea välillä itsekseen runoja. Ei itseään tarvi ottaa niin vakavasti:
"Istuin meren rannalla
häpeissäni:
mitään en,
vaikka korva tarkkana
kuuntelin, ymmärtänyt."
Olen aika vähän lukenut Saarikosken runoja. Nuo lainaamasi "kuulostavat" ajatuksia herättävältä, eivät liian vaikeaselkoisilta.
VastaaPoistaJotenkin kivan simppeli kansi muuten tuossa runokirjassa!
Minustakin kirjassa on vanhanaikaisen kaunis, yksinkertainen kansi!
VastaaPoistaHaluaisin ottaa itsekin runoille aikaa. Kiinnostaisi etenkin se hyllyssä kutsuhuutava Aulikki Oksasen uusi kokoelma, mutta tuntuu, ettei nyt ehdi pysähtyä. (Ja kyllä, tiedän, sellainen kiire on aina vain omassa päässä..) Siksikin on kiva lueskella nyt blogeista yksittäisiä runoja, vaikken lähellekään aina osaa (tai halua - runot ovat niin intiimejä) kommentoida niihin mitään.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa nälkä sekä Lauri Viitaan että Pentti Saarikoskeen, joiden tuotannosta en tunne kuin vähän Viitaa ja sekin johtuu vain Aila Meriluodosta...Viidan runot, jotka olen kohdannut ovat hyviä. Kunpa saisin rohkeutta tarttua näihin miehiin kunnolla!
VastaaPoistaHienoja runoja olet löytänyt, pidin näistä kovasti! Kiinnosti myös huomata, että nämä ovat taas erilaisia kuin ne, jotka itse löysin Saarikosken kokoomateoksesta sieltä täältä lukemalla. Tekisi kyllä mieli lukea lisääkin, mutta mitäs kadotin kirjan. :( Ja tänään unohdin Akateemisessa katsoa, josko sieltä olisi saanut uuden.
VastaaPoistaKiitos näistä runoista kuitenkin. Ja tosiaan, tuo kirja näyttää sympaattiselta, hauskemmalta kuin mun uusi pokkariversio. :)
Kiitos runotytöille kommenteista.
VastaaPoistaSusa, laitoinkin tähän muutaman esimerkin niistä, jotka itselleni kolahtivat. Divareista aion jatkossakin hankkia näitä sympaattisia kirjoja itselleni ja jatkaa runohaastetta.
Karoliina, ymmärrän todella hyvin. Minusta runoihin menee paljon enemmän aikaa kuin romaaneihin, varsinkin jos ei vain läpilue niitä. En ole kokenut runojen lukija, joten koen aloittamisen raskaaksi.
Leena, Mie en tunne Lauri Viitaa tuonkaan vertaa kuin sie. Aila Meriluodon nuorten kirjan löysin vanhempieni kirjahyllystä ja otin lainaan luettavaksi. :)
Jenni, Saarikoskesi lähti omille reissuilleen. Nenäpakinoimaan Prahaa kohti.
Minäkin tykkään tuosta kannesta. Kumma kyllä kovin monta Saarikosken runoa en ole lukenut, mutta kun kerran Jenni kertoi blogissaan siitä pokkaristaan, niin minäkin tilasin sellaisen itselleni.
VastaaPoistaHih, Jennin Saarikoski-kirja toteuttaa siis kirjailijan henkeä mainiosti: katoaa reissun päältä omille teilleen ja jättää huolestuneen naisen etsimään jälkiään... :)
VastaaPoistaHannan löytö olisi kyllä kelvannut minunkin hyllyyni! Onneksi Saarikoskia on mukava bongailla divareista ja napsia sitten parhaita paloja pikku hiljaa omaan kokoelmaan.
Tuosta "minä haen itseni pois" -runosta tykkään. Siinä jotenkin tulee hyvin esiin se, miten ihminen kantaa monia ikävaiheitaan mukanaan.