Karin Brunk Holmqvist
Pieni Potenssipuoti
Bazar, 2011
Sivuja: 245
Lyhyesti: Leppoisa ja ennalta-arvattava mummotarina potenssilääkkeen postimyynnistä
Mainoslause: Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä!
Siirryin ruotsalaiselta mukavuusalueeltani (dekkarit) toiseen suuntaan ja luin Karin Brunk Holmqvistin huumoristaan kehutun teoksen Pieni potenssipuoti. En olisi voinut mennä odotusteni kanssa enemmän vikaan, sillä luulin saavani jonkinlaista hersyvää tulitusta, absurdia ilottelua – aihe olisi antanut näille myöten. Sen sijaan teos toimi kuin päähenkilöt Tilda ja Elida elämän ehtoopuolella, jotain kekseliästä on yritetty kehitellä arjen piristykseksi, mutta enemmänkin kuumia aaltoja olisi tarvittu. Teos oli minun makuuni liian leppoisa. Kaipasin kerrontaan kunnon potenssipotkua!
Tilda ja Elida ovat miltei kahdeksankymppiset vanhapiikasisarukset, jotka asuvat pienessä ruotsalaisessa kylässä päivien toistaessa toisiaan. He heräävät, nukahtavat, syövät ja käyvät kaupassa päivittäin aina samaan kellon aikaan. Heillä ei ole juurikaan toisilleen mitään uutta sanottavaa, ja suurimmat keskustelut heille syntyvät postimiehen pistäytyessä kertomassa kylän juoruja. Heidän veljensä Rutger soittaa silloin tällöin, mutta lähinnä yrittäessään taivutella ikäneidot palvelukotiin asumaan, sillä hänellä on omia suunnitelmia talon varalle. Suutari-isältä peritystä talosta puuttuvat kaikki arkea helpottavat mukavuudet, kuten esimerkiksi sisävessa, sillä sisaret ovat oppineet erittäin säästävisiksi. He usein muistelevat isäänsä ja tämän oppeja. Nämä toisteiset hokemat isän paheksunnasta uuvuttavat, koska ne alleviivavat liiaksi sitä, kuinka hurja muutos neitsytsisarten elämässä onkaan, kun he molemmat ihastuvat naapuriin muuttaneeseen Alvariin.
Teoksen ennalta-arvattavuus ja päivänselvien asioiden osoitteleminen tekevät tarinan leppoisuuden vireestä hidastempoisen luettavan. Älkää ymmärtäkö väärin, en olisi halunnutkaan mitään grannies gone wild -käänteitä, mutta suloisuuden keskelle olisi kaivattu jotain yllättävää, odotuksenvastaista.
Teoksen nimi Pieni potenssipuoti tulee Tildan ja Elidan kotiinsa perustamasta myyntifirmasta. Sisarukset keksivät yllättäen keinustaan pihapiirin eläimiä tarkkailemalla potenssilääkkeen reseptin. Alvarin huomiosta sulassa sovussa kisaillessaan he heittäytyvät uhkarohkeiksi. Ostavat uuden mekon. Ehkä valvovat vähän tavallista pidempään. Rohkaistuvat sisävessa mielessään yhteistuumin lähteä, edesmenneen isänsä kauhuksi, hyväntuulen makuukammaribisnekseen mukaan. Äidin säästämät sadat lasipurkit pääsevät viimein käyttöön ja matkaavat ympäri Ruotsia potenssipotku sisällään.
En yrittänyt silkkipaperiin kääriä moitettani, teos oli liian hajuton, väritön ja mauton. Mummojen kommelluksista olisi voinut tahkoa vähän enemmänkin tilannekomiikkaa, mutta ei tämän ollut tarkoitus ollakaan sellainen kirja. Ehkä muutaman grogin jälkeen.
Ihastuttavan lämminhenkinen, varmasti. Kaikissa ruotsalaisissa kylissä ei tarvitse tapahtua murhia.
Lapsenmielinen ja yllätyksetön, kuin päähäntaputteleva höperöitynyt mummo.
Heh! Tyylisi kirjoittaa tästä kirjasta toi hymyn huulilleni. Höperöityneet mummot voivat parhaimmillaan tuottaa iloa arkeen, mutta heidän juttunsa eivät aina ole kovin kiinnostavia.
VastaaPoistaEhdottomasti näin Katja. Kaikissa kirjoissa on ansionsa ja omat lukijakuntansa, onhan tämä ollut erittäin suosittu naapurimaassa. En yrittänyt olla näsäviisaan pisteliäs, mutta odotin hauskempaa teosta.
VastaaPoistaMinä olen myös miettinyt tämän lukemista, ideana tämä kuulostaa hauskalta ja nimikin on ... noh, mielenkiintoinen. Mutta ehkäpä mietinkin vähän pidempään. Arviosi oli kyllä hauskasti kirjoitettu. :)
VastaaPoistaMinä totesin jo tästä esittelyä lukiessani, että tämä menee niin pahasti minun mukavuusalueeni ulkopuolelle, että en lue. Arviosi oli silti mukava lukea :), ja kannatan kyllä periaatteessa sen mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä myös omalla kohdallani...
VastaaPoistaTykkään kyllä lukea joskus kotoisaa, hidasta hömppää, mutta ei kiitos potenssihuumorilla höystettynä, oli se huumori sitten onnistunutta tai ei!
Minusta vanhat höperöityneet mummot juuri voivat parhaimmillaan olla hyvin yllättäviä ja piristävällä tavalla. Joskus tulee kovinkin absurdia juttua, josta riittää muisteltavaa vaikka vuosiksi eteenpäin.
VastaaPoistaOn kunnioitettavaa, että jaksat lukea muutakin kuin oman maun mukaista mukavaa luettavaa.
Ketjukolaaja, lähdinkin tästä oletuksesta, että he olisivat ehdottomasti hauskoja. Yllätys jäi nyt tästä väliin. Odotin absurdeja juttuja, mutta nämä muorit eivät toisaalta olleet yhtään höperöitä, vaan hyvinkin skarppeja ja leppoisia.
VastaaPoistaLähdin tosiaan kokeilemaan erilaista ruotsalaista lukemistoa ja siinä mielessä olen tyytyväinen, sillä ei tämä kyllä noudata mitään itselleni tuttua kaavaa.
Kiitos Maria sinullekin kommentistasi, mukava että pidit tyylistäni. :)
Minulla on tästä kirjasta ollut hyvin samanlaiset odotukset kuin sinulla, joten en taida ihan heti tähän tarttua kuitenkaan :)
VastaaPoistaVoi että, nimen ja alkuasetelman perusteella tästä voisi saada vaikka millaisen opuksen, mutta harmi jos meno on kuitenkin mennyt liian mummomaiseksi.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu arvostelu, ja ehkä sitten joskus muutaman grogin jälkeen!
Yhdyn edellisiin kommentoijiin, ihanasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu arvio. :)
VastaaPoistaNäissä mummokirjoissa jostain syystä mennään aika herkästi metsään, ja se on harmi. Tämän teoksen kuvauksesta mieleeni tulee jokunen vuosi sitten lukemani Virginia Ironsiden kirjoittama Oon voimissain (alkukielellä hauskasti: No! I Don't Want to Join a Bookclub). Siinä oli periaatteessa kaikki ainekset mainioon kirjaan (Pokka pitää -sarjan hengessä kirjoitettua brittihuumoria sekä itsepäinen, räväkkä lontoolaismummo), mutta jokin kirjassa tökki. En lukisi uudestaan, ja arviosi perusteella taitaa tämäkin kirja jäädä lukematta. Varsinkin kun olen enemmän viini-ihmisiä... ;D