13.11.2011

Mark Alan Stamaty: Alia's Mission


Mark Stamatyn sodan repimään Irakiin sijoittuva sarjakuva Alia's Mission on suunnattu enemmän lapsilukijoille, mutta kyllä kirjoja rakastava aikuinenkin viehättyy tästä tositarinasta. Se on kertomus irakilaisesta kirjastonhoitajasta Alia Muhammad Bakerista, joka ryhtyy pelastamaan kirjoja varmalta tuholta.

Irakin sota on juuri syttynyt ja älykäs kirjastonhoitaja ymmärtää, että sota ei välitä kirjallisuudesta, eikä vanhoista tarinoista. Se tuhoaa kaiken, joka jää alle. Hän on lukenut aiemmin tarinoita menneistä ajoista, suurista kirjastoista ja aarteista, jotka ovat tuhoutuneet sodissa. Hän päättää toimia, jotta Basran kirjaston aarteet saataisiin turvaan ajoissa.

Aluksi hän pyytää viranomaisilta lupaa siirtää kirjat turvaan, mutta hänen pyyntöönsä ei suostuta. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, mikä henkinen perintö, kulttuuri, kieli ja elämä kirjoissa on. Kuinka ihmisten menneisyys on kiinni näissä kulttuuriaarteissa, joita ei pystytä korvaamaan ikinä, mikäli ne palavat poroiksi. Hän joutuu salakuljettamaan kirjoja vaatteidensa suojissa pois, kunnes tilanne on jo niin paha, että kukaan ei välitä, vaikka kirjat katoaisivatkin kirjaston hyllyiltä. Alia ystävineen saa lopulta pelastettua 30 000 kirjaa ennen kuin koko kirjasto tulitetaan maan tasalle.


Alia on sympaattinen hahmo, sillä olen itsekin miettinyt, että miten kaikille kulttuuriaarteille käy sodissa. Tietysti ihmisten kohtalot surettavat aina, mutta lisäksi korvaamattomien rakennusten, taiteen, kirjallisuuden ja esineiden tuhoutuminen surettaa. Alia ei saa kunnolla nukuttuakaan, koska hän tuntee, ettei tee tarpeeksi maatessaan vuoteessa. Hänen tulisi silläkin hetkellä olla kuljettamassa kirjoja turvaan. Heidän kotinsa on täynnä salakuljetettuja kirjoja ja Alia saa kaikessa rohkeudessaan myös muita kaupunkilaisia innostumaan kirjojen pelastus -operaatiosta.

Teos on kiehtova, mutta aikuisten sarjakuvaromaanina se olisi ollut varmasti yhteiskuntakriittisempi, syvällisempi ja taustoittavampi. Nyt teoksessa oli vahva opettavainen aspekti, sillä alkuun ja loppuun oli piirretty ihmisnaamainen kirja esittelemään tarinaa ja herättelemään lapsilukijoita miettimään tosielämän sankareita.

Mielenkiintoinen lukukokemus, sillä teoksen puutteet selittyvät helposti sillä, että olin väärää kohderyhmää. Eipä sillä, hyvähän se on kaikenikäisenä miettiä urheita kirjastotätejä.

11.11.2011

Haastateltavana





Noraexlibris teki minusta vähän aikaa sitten haastattelun blogiinsa lukeminen.fi-sivustolle. Keräsin vastaukset omaankin blogiini. Annoin Rakkaudesta kirjaan -tunnustuksen johdosta myös haastattelun Lapin Radioon, joka pitäisi tulla sitten maanantaina eetteriin ja myöhemmin Areenalle kuultavaksi. Haastattelut jännittävät aina, vaikka saisi puhua niinkin ihanasta aiheesta kuin kirjat ja kirjablogit.
Eniten jännittää, että ymmärrän tai sanon jotain huonosti ja siitä tulee väärä kuva minusta ihmisenä tai kirjablogeista ylipäänsä.

Myös kotiseutuni lehti Luoteis-Lappi teki kivan jutun, josta lyhennelmä löytyy netistä, jos joku haluaa kurkata.

Ylen haastattelua voi kurkata täältä.

**


1) Mitä ajattelet palkinnosta?
Palkinto on hieno kädenojennus koko blogikulttuuria kohtaan. Kirjablogit on nyt noteerattu yhtenä mahdollisuutena käydä kirjallista keskustelua. Uskon, että uudet ihmiset löytävät kirjablogeja ja muistavat ehkä jonkin kirjan luettuaan tulla etsimään arvioita netistä. Tunnustuspalkinto sopii erinomaisesti kaikille kirjablogeille, sillä rakkaus lukemiseen ja kirjoihin näkyy kaikkien teksteissä.

2) Mikä bloggaamisessa on parasta?
Olen blogini myötä tutustunut moniin muihin innokkaisiin lukutoukkiin, tavannut paljon alalla toimivia ihmisiä ja keskustellut heidän kanssaan kirjoista. Lisäksi bloggaaminen on minulle tärkeä ilmaisukeino. Kirjoittaminen auttaa hahmottamaan ja jäsentämään luettua. Huomaan monesti miettiväni teosta kunnolla vasta kirjoittaessani siitä. Siksi nimesin blogini Kirjainten virrassa -nimellä.

3) Mitä muuta puuhailet?
Teen gradua ja sen ohessa kustannustoimittajan töitä Avain-kustantamossa, jonne ajauduin osin blogini kautta. Blogi on hyvä portfolio, sillä siinä näkyy intohimoinen kiinnostukseni lukemiseen ja kirjoittamiseen. Seuraan aktiivisesti kirjallisuuskeskusteluita, lehtikritiikkejä ja uutisointeja. Tällä hetkellä minulle tulee jopa viisi kirjallisuuslehteä. Lukemista siis riittää, sekä töissä, opinnoissa että vapaa-ajalla.

4) Mikä pitää yllä lukuintoasi?
Minulta kysytään usein, millä ajalla oikein luen ja miksi. En oikeastaan tiedä, miten aikaa aina irtoaakin. Toisaalta koen, että kirjallisuudenopiskelijana työni on nimenomaan lukea paljon. Kirjat tuovat lohtua ja järkeä elämään. Kirjallisuus tekee minut valtavan onnelliseksi.

5) Miten valitset kirjat, joista kirjoitat?
Ostan todella paljon kirjoja, joihin saan vinkkejä lehdistä ja blogeista. Luen nyt paljon uutuuksia, koska haluan tietää, mitä alalla tapahtuu ja mistä puhutaan. Opinnotkin ohjaavat lukemista, samoin työt. Kirjavinkkejä tulee kaikkialta, joten koskaan ei ole sellaista tunnetta, että mitäköhän sitä lukisi.

Haastattelija: Noora Valkonen

10.11.2011

Finlandia-ehdokkaat - Kaikki naisia!

Ehdokkaat 2010

Tänään on julkistettu vuoden 2011 Finlandia-ehdokkaat. Myönnän, että Laila Hirvisaaren Minä, Katariina oli toiseksi suurin yllätys minulle. Suurin oli tietysti se, että kaikki ehdokkaat ovat naisia.

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu (Teos)
Kristina Carlson: William N. päiväkirja (Otava)
Laura Gustafsson: Huorasatu (Into)
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (Otava)
Rosa Liksom: Hytti nro 6 (WSOY)
Jenni Linturi: Isänmaan tähden (Teos)

Kylläpäs meni omat arvaukset melkolailla täysin pieleen. Mietin Nousiaista, Tervoa, Kyröä, Hotakaista, Karo Hämäläisen Erottajaakin. Jotkut näistä tämän syksyn yhteiskunnallisista teoksista tuntuivat väkisinkin kuuluvan ehdokaslistalle. Väärin meni.

Naisten sotakirjoista Jenni Linturin esikoiskirjaehdokaslistallakin keikkuva ennakkosuosikki Isänmaan tähden oli oma varma ehdokkaani listan esikoiskirjaksi. Katja Ketun Kätikökin tuntui sopivan listalle, mutta Linturia veikkasin. Ihana nähdä, että edes yksi arvaukseni meni oikein. :)


Esikoisista pyörittelin mietteissäni kyllä myös Marisha Rasi-Koskisen Katariinaa, Pekka Hiltusen trilleriä Vilpittömästi sinun, Ida Rauman Katoamisten kirjaa. Ei.Ei.Ei. Laura Gustafsonin Huorasatu on kyllä Helsingin Sanomain esikoiskirjalistallakin, mutta en ole ehtinyt siihen vielä tutustua. Nyt kyllä kiinnostaa, että millainen esikoispaukku minua vielä odottaakin. Nimi ainakin on jännä, jotain kauhean rumaa ja tavattoman kaunista yhtä aikaa.

Suomenruotsalaiseksi kirjaksi ajattelin postuumisti Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistossa, sillä Katja/Lumiomena perusteli vakuuttavasti, että teoshan siellä on arvioitavana eivät nykyiset ja edesmenneet tekijät. Väärin meni tämäkin arvaus.

Lupasin itselleni, että luen ehdokkaat ennen voittajan julkistamista. Minulla on kaikki ehdokkaat lukematta, joten kirittävää on.

Kuvissa näkyy kolmen edellisen vuoden ehdokkaat. Kuinka moni näistä on luettu?

Mie olen lukenut Sofi Oksasen Puhdistuksen, Pirkko Saision Kohtuuttomuuden vuodelta 2008. Kari Hotakaisen Ihmisen osa on juuri äänikirjana minulla menossa, lisäksi olen vuodelta 2009 lukenut Antti Hyryn Uunin. Vuodelta 2010 luetuksi tuli Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä ja Joel Haahtelan Katoamispiste. Rimmisen Nenäpäivä, Pulkkisen Totta ja Salmelan 27 on mulla ollut nyt pidemmän aikaa kesken. :)
Eli näköjään kaksi kirjaa per vuosi olen tähän mennessä ehtinyt näitä viime vuosien ehdokkaita nautiskella. Entä teillä muilla?

Mitä mieltä tämän vuoden ehdokaslistasta? Yllättikö teitä yhtä paljon kuin minua, että kaikki olivat naisia? Entä jos kaikki olisivat olleet miehiä?

Finlandia-ehdokkaat 2008
Finlandia-ehdokkaat 2009

9.11.2011

Tee-se-itse (DIY) Kirjahylly

Kun viimeksi Juri rakensi kirjahyllyn, esittelin sitä täällä blogissa ja sain kommenteissa kyselyitä siitä, että miten se on oikeastaan rakennettu. Huomasin myös, että blogiini etsiydytään hakusanoilla "kirjahyllyn rakentaminen", "kirjahylly", "DIY kirjahylly" jne.. Nyt kun eilen kirjahylly sai vierelleen kaverin, päätin kuvata eri työvaiheet ja dokumentoida rakentamisen lukijoita varten. Ehkä joku innostuu tekemään samanlaisen kotona tai saa muuten vinkkejä, sillä rakentaminen on todella helppoa. Minun on toisaalta helppo näin sanoa, koska osallistuin rakentamiseen vain kameran linssin takaa. :D

1.
Ensiksi ostetaan tarvittavat materiaalit, jotka tällä kertaa löytyivät Bauhausista. Ideana oli löytää sellaista materiaalia, jota ei tarvitse lähteä sahaamaan oikeaan mittaan. Puut ovat siis valmiiksi sen kokoiset, kun halusimme hyllyn olevan. Puita valitessa kannattaa tarkistaa, että laudat on suurin piirtein suoria ja mitään liian tummia oksankohtia niissä ei ole. Että puut olisivat valmiiksi mahdollisimman kauniita.


2.
Laudat hiotaan kevyesti.

3.
Koska hyllyn on hyvä olla ihan kiinni seinässä, niin päätylautoihin tulee tehdä pienet kolot jalkalistaa varten. Ensiksi mitataan tarvittava syvennys ja puuhun tehdään merkinnät. Juri halusi pyöristää leikkauskulman, joten hän käytti kolikkoa pyöreän kulman piirtämisen apuvälineenä. Tämä oli ainoa työvaihe, jossa käytettiin sahaa. Kuvassa näkyy pistosaha työn touhussa.


4.
Päätypuut asetellaan lattialle. Hyllyn etuseinä tulee ylöspäin, jotta hyllylevyjen etureuna saadaan tasaan päätylevyjen kanssa. Laudoissa on aina pientä heittoa, joten tällä tavalla etureuna näyttää hyvälle ja ne pienet virheet lautojen mitoissa jäävät katseilta piiloon.

Rakentajan huomio: Mittaa aina kahdesti (tai tarkasti) hyllylevyjen paikka ennen ruuvaamista, ettei tule virheitä kuten oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy. Juri ei porannut ruuveille reikiä, vaan hän ruuvasi suoraan ne puun läpi. Alin hyllylevy jäi 7cm irti maasta, joten mahtuu imuroimaan alta ja takapuolelle jää myös listalle tilaa.


5.
Ensin rakennetaan ulkokehikko, ja varsinaisia hyllylevyjä aletaan lisäämään vasta tämän jälkeen. Ylimmät ja alimmat hyllylevyt lisätään pystylautoihin ruuveilla. Lopputuloksena on yksi kokonainen nelikulmio ja yksi vajaa, kuten vasemmassa kuvassa näkyy. Keskisauman liitokseen käytetään T-kirjaimen mallista tukirautaa.

HUOM! Ennen liitoksen tekemistä hylly täytyy kääntää toisinpäin, jotta tukirauta jää hyllyn takapuolelle. Tukirauta yhdistää kaksi osaa ja tukee rakennelmaa.

Huomioitava, tukirauta pitää tässä vaiheessa hyllypuolikkaita yhdessä vain keskiliitoksen takapuolelta, joten etureuna voidaan kiinnittää esimerkiksi ruuvaamalla ylöspäin vinottain "kokonaisen" hyllypuoliskon puolelta läpi.

Myös kulmat vahvistetaan takapuolelta kulmaraudoilla.



6.
Raudoittamisen jälkeen: kirjahylly on saanut itselleen raamit.


7.
Seuraavaksi lisätään varsinaiset hyllylevyt. Tämä kannattaa tehdä lattialla, ja hyllyn etureuna on jälleen ylöspäin. Hyllyn rakenne on sellainen, että joka toinen hyllylevy on kiinteä (eli ruuvattu molemmilta puolin kiinni pystylautoihin) ja joka toinen tulee kannattelevien ruuvien varaan.

Ensimmäinen kiinteä hyllylevy laitetaan hyllyn "heikommalle" puolelle tukemaan rakennetta.

Hyllyvälit voi tietenkin jokainen päättää itse tarpeidensa mukaan. Meille tuli väliin yksi kapeampi pokkarihylly, joten hyllyvälit eivät ole keskenään kaikki samankorkuisia. Ne on jaettu niin, että hyllyvälit on keskimäärin noin 22cm korkeita.


8.
Vasemmalla puolen näkyy, että kiinteät hyllylevyt on ruuvattu paikoilleen. Seuraavana on vuorossa ruuvien varaan tulevien hyllylevyjen kiinnittäminen. Nämä hyllylevyt on mahdollista kiinnittää myös ulkosivuilta läpi (näin hyllylevy olisi ruuvin päällä vain keskisauman puolelta), mutta se ei ole tarpeellista, sillä hylly on riittävän tukeva jo tässä vaiheessa. Juri ei myöskään halunnut, että hyllyn päädyissä näkyy liikaa ruuvinkantoja. Hyllyn mahdollinen purkaminen (esim.muuton takia) on näin nopeampaa/helpompaa. Tämä työvaihe kannattaa tehdä hyllyn ollessa jo pystyasennossa.

Oikeassa kuvassa: Irtohyllyjen alle tulevat tukiruuvit sijoitettiin silmämääräisesti (toki mittaakin voi käyttää apuna.) Etureunan ruuvi sijoitettiin ensin ja taaemman paikka katsottiin suorakulman avulla, jotta hyllylevy ei jää kallelleen eteen- tai taaksepäin.


9.
Hylly on valmis.


10.
Hylly täytetään.


11.
Hyllyyn jää ihanasti väljyyttä (vielä toistaiseksi.)


Rakentajan huomio: Kaiken voi tehdä paremmin. Kulmarautoja voi lisätä esim.sisäpuolelle ja näin hyllystä tulee vielä vahvempi. Puun kanssa saa olla maltillinen, sillä ajan mittaan se kuitenkin elää ja mitat eivät ole harrastelijarakentajan kohdalla ihan tarkkoja. Kuitenkin haluttuun lopputulokseen pääsee maalaisjärjellä ja innokkuudella.

Puinen kirjahylly halutulla kapeammalla syvyydellä on kaupasta ostettaessa erittäin kallis (varsinkin opiskelijabudjetille.) Kaikkine materiaaleineen kyseinen kirjahylly maksoin n.130e eli hintaa koko kirjahyllykomeudelle tuli n.260e. Sillä kokonaissummalla sai 3,30m leveän ja 2m korkean kirjahyllyn. Eli hyllymetrejä riittää.

Eiköhän tämä riitä nyt vihdoin lukutoukan tarpeisiin. :)

Kommenteista huomasin, että unohdin tärkeimmän.
Nyt minulla on mahdollisuus järjestää kirjani ihan uudella tavalla. Jaan kirjani kotimaisiin ja käännöskirjoihin. Samoin välissä olevat pokkarit on jaettu samalla tavalla.. Aakkosjärjestykseen tietysti.

Keltaiset, siniset ja punaiset kirjastot kulkevat vielä omaa riviään.
Sitten on Jurin musiikki-, filosofia- ja zen-kirjat erikseen.
Tietokirjat erikseen.
Sarjakuvat erikseen, mutta ne ovat makuuhuoneen kirjahyllyssä.
Kirjallisuustieteen kirjat ovat myös erikseen.
Alla näkyy lehtiä vaakatasossa. Siellä on vanhojen Parnasso-lehtien kokoelmani.

8.11.2011

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia. Wsoy, 2011. Sivuja: 170. Kansi: Marjaana Virta

Anna Tommolan novellikokoelman pisin tarina, niminovelli Seitsemäs käsiala on idealtaan kiehtovin mutta lopulta myös jää eniten vaivaamaan minua sekä positiivisesti että ärsyttäen. Se on kiinnostava tarina ja sopii hyvin teoksen tematiikkaan, sillä siinä päähenkilö yrittää sopeutua ympäristöön ja kadottaa jotenkin oman itsensä kirjoittamalla seitsemälle kirjeenvaihtoystävälleen seitsemällä erilaisella käsialalla. Olisin odottanut, että näistä käsialoista olisi saanut enemmänkin irti tarinan tasolla, mutta arvostan silti ratkaisua tehdä niistä lukemisen avain novelliin: sulautuminen erilaisiin rooleihin, mukautuminen erilaisiin odotuksiin. Näin se on toisaalta älykkäämpi ja herkempi tapa, kuin vääntää väkisin juttua pelkästään näistä erilaisista käsialoista. Se olisi sitten ollut erilainen novelli.

Novellit ovat täynnä neuroottisia ihmisiä, yksi ahdistuu niin siitä, että olen olemassa ja yrittää elää täysin jälkiä jättämättä. Muttei pääse kuitenkaan itseensä käpertymällä eroon muistijäljistä. Toisessa työkaveri hurmioituu päähenkilöstä niin pakkomielteisesti, ettei osaa päästää irti, eikä näe muuta kuin toiveen pariutua tämän kanssa. Kolmannessa päähenkilö haluaa itselleen mahdollisimman pitkän miehen, joka riepottelisi ja retuuttaisi naista kovakouraisesti, vaikkei mies sellaista itse haluaisi tehdä.
Huumoriakin löytyy: Mies kyllästyy pääsiäisperinteisiin ja ovelle kolkuttaviin, räkänokkaisiin tuppisuukakaroihin, jotka kerjäävät karkkia ilman mitään ponnistelua virpomisen eteen. Katja (ranskalaiset kämppikset lausuvat nimen Kha-TI-a) ahdistuu ulkomailla opiskellessaan yhtäkkiä ihmisiin, kämppiksiinsä, juhliin ja esilläoloon. Hän piiloutuu huoneeseensa, eikä uskalla poistua edes vessaan muiden läsnäollessa. Hän pissailee kynämukiinsa sen sijaan.

Erityinen plussa novelleita tematisoivista väliotsikoista: "Hyväänhän kaikki pyrkivät.", "Mitä minä oikein teen?", "Ei ole mitään todellista". Kaikki nämä sitovat novelleita omiksi kokonaisuuksikseen ja lopulta eheäksi kokoelmaksi. Jonkinlaista terävyyttä ja uhkarohkeutta jäin kaipaamaan tarinoihin, mutta tasapainoinen, tasainen ja luettava kokoelma kaiken kaikkiaan. Selvästi teema ja tarinoiden taitava kuljetus erottuivat edukseen.

Novellikokoelmat ovat silti kuin levyjä, aina niistäkin jotkut biisit tuntuvat selvästi paremmilta ja osa vähän välitöiltä. Nytkin huomasin, että osa novelleista unohtui lähes välittömästi ja lopuista jäi sitten pysyvämpi jälki.

”Onko lopulta parempi sanoa vai jättää sanomatta, kun kerran kummastakin joka tapauksessa jää jälki johonkin?”

5.11.2011

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä. Schildts, 2010. Sivuja: 315. Suomentanut: Jaana Nikula. Kansi: Anders Carpelan

Tein kirjastosta hyvän täsmälöydön. Joku oli sopivasti palauttanut kirjan, jonka olen halunnut lukea pitkään. Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä (Schildts, 2010) oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja on lisäksi aiheeltaan todella kiinnostava.

Erilainen omaelämäkerta, jossa romaanin vapaudet on yhdistetty Runeberg-tutkimukseen. Sain uutta tietoa kansalliskirjailijasta, mutta teoksen rakenne viehätti erityisesti. J.L.Runebergin läheiset ja tuttavat saivat vuoronperään esiintyä kertojana, mikä teki lukemisesta eläväistä ja moniäänisyys ei tuntunut sekavalle. Aikarakenne vaihteli, välillä oltiin Runebergin nuoruusvuosissa, välillä puolestaan kiikkustuolissa. Teos alkaa vanhuudenpäivistä, mutta lukuisien takaumien kautta nähdään koko elämänkirjo. Kaikkien eri ihmisten puheevuoroista, aikatasojen leikkauksista ja historiallisten tapahtumien ja henkilöiden nopeista vaihdoista tuli teokseen eloa. Aina en ihan hoksannut, kuka kulloinkin oli äänessä, mutta missään tapauksessa tämä ei ollut teokselle moitteeksi. Pidin yllätyksellisyydestä ja eri henkilöiden tarjoamasta näkökulmasta. Ketään ei kääritty silkkiliinoihin. Kaikkein vähiten Runebergia itseään.

Runeberg näyttäytyy lukijalle sadistisena eläinrääkkääjänä, luonnehäiriöisenä aviomiehenä, ilkeänä, itsekkäänä ja turhamaisena miehenä. Perusteetta Wahlström ei ammu päähenkilöään pilkkatauluun ja kirjailijuuden, herkkyyden ja luovuudentuskan kautta Runebergista näyttäytyy kiehtovan herkkä hahmo. Teoksessa saavat silti Runebergiin pettyneet ihmiset ja eläimet puheenvuoronsa ja tilansa kertoa siitä, miten ruma voi kansalliskirjailijamme sisältään olla. Hänen mainettaan ei kuitenkaan pilata, vaan lasketaan vain kansakuntamme kirjahyllyn päältä hieman alemmas. Hän on yhtäaikaa inhimillinen, eläväinen, kuvottava ja kiinnostava. Ihan jotain muuta, millaisena hänet olen kuvitellut luettuani Vänrikki Stoolin tarinat, Hannan ja Hirvenhiihtäjät.

Kärpäsenkesyttäjä on myös muutakin kuin tirkistysmatka Runebergin elämään. Se on kirja kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Teema, joka tuntuu elävän nyt vahvasti kotimaisessa kirjallisuudessa. Tätäkin aihetta Wahlström lähestyy terävästi. Nautinnollinen lukukokemus, kertakaikkiaan.

"Tiesin siis jo 20-vuotiaana että minusta tulisi impotentti ukko. Ja annoin itselleni anteeksi. 
Mutta Suomen kansa ei ole antanut inulle anteeksi, minua jahdataan armotta kuin saalista Hirvenhiihtäjissä. Ihmiset vaativat uusia runoja ällistyttävän julmasti. Aivan kuin he etsisivät runoilijan sielusta haavoittuvimmat kohdat jotta saisivat iskettyä tikarinsa juuri niihin.
Minä vihaan heitä.

Pyörätuoli vapauttaa minut heistä."

1.11.2011

Lohtu

En aio nyt kirjoittaa Tommi Melenderin Lohdusta, vaikka sen kirjastosta lainasinkin, vaan ihan kirjojen ja lukemisen tuomasta lohdusta. Minulta on nyt viime päivinä kysytty usein, että miten ja miksi luen niin paljon kuin luen. Minulla on ollut jo valmiiksi jonkinlainen käsitys siitä, että miksi haluan lukea paljon, mutta vasta kuunneltuani kirjamessuilla Stefan Mosterin sanoja, ymmärsin tärkeän syyn lukemiseeni.

Moster puhui esikoisteoksensa Nelikätisen soiton mahdottomuus tiimoilta lukemisesta ja kirjallisuuden merkityksistä. Minulla on vielä lukematta tämä teos, joten en osaa tähän suoraan nyt etsiä sitaattia lohdusta, joka selventäisi kauniisti näitä ajatuksiani. Täytyy siis yrittää omilla sanoilla.

Käsittelen lukemalla monia asioita ja koen, että lukemalla tulen onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi, ainakin omasta mielestäni, ja monestihan se juurikin riittää. Kirjat tuovat lohtua ja lisäävät ymmärrystä itseen, ympäröivään maailmaan ja niihin tunteisiin, jotka kulloisellakin hetkellä jylläävät mielenpäällä. Lukemalla tuntuu siltä kuin en olisi ollenkaan yksin, vaan että olisin kosketuksissa paitsi itseni mutta myös muiden ihmisten kanssa.

Ajattelen myös kirjallisuuden kautta, en voi väittää miettiväni aina mitenkään yleviä ja älykkäitä, mutta kuitenkin jotain, omia ajatuksiani. Peilaan niitä lukemaani ja keskustelen kirjan kanssa. Bloggaaminen tulee tähän sitten mukaan niin, että yritän näitä ajatuksia sitten kirjoittaa ylös. Aina tämä ei toimi harmonisesti, eikä tekstiä meinaa millään syntyä. Jotkut kirjat toimivat paremmin yksityisinä lohtuina, kuin arvioitavina lukukokemusteoksina. Välillä ihan harmittaa, etten pysty sanallistamaan jonkun teoksen nerokkuutta ja sen toimivuutta, mutta yhtälailla se on tärkeä, eikä blogiteksti saakaan olla itselleni ainoa lukemisen mittari. Siten tämä lohtu nousikin nyt esiin.

Kirja voi vetää pitkäksikin aikaa alamaihin, mutta voin silti olla onnellinen. Teos koskettaa ja järisyttää, havahduttaa miettimään. Sivistää. Joku saa uskonsa, toivonsa ja lohtunsa vaikka uskonnosta, minulle se armollisuus löytyy kirjallisuudesta. Lukeminen vaikuttaa, ja haluan tulla usein vaikutetuksi. Siksi koen tämän vuorovaikutuksen lukemisessa hyvin lohdulliseksi. Aina jotain mielenliikettä tapahtuu, vaikkei se olisikaan aina positiivista.

Joillekin muille tämä sama lohtu tulee muista taiteenmuodoista. Minulle sopii lukeminen parhaiten.