Astrid Lindgren: Melukylän lapset
Wsoy, 1973, 6.painos
Alla vi barn i Bullerbyn, 1947
Kuvitus: Ingrid Nyman
Suomentanut: Laila Järvinen
Sivuja: 96
Mistä: äidin kirjahyllystä
Ruotsalainen klassikko
Olipa oikein mukava lukea Astrid Lindgreniä pitkästä aikaa. Löysin Melukylän lapset kotoa kirjahyllystä, ja se tuntui oikein sopivalta välipalalukemiselta muiden kiireiden keskellä. Luin Goodreadsista jonkun pettyneen kirjaan siksi, että lapsilla on niin tylsä elämä, kun mitään ei oikein tapahdu. Minua viehätti kirjassa puolestaan se, kuinka hyväntahtoisesti lasten elämää kuvataan ja kuinka reippaita he ovat. Lyhyet lauseet ja sivulauseiden vähäisyys sen sijaan pidätyttivät intoani. Tietysti kyseessä on vanha lastenkirja, eikä tätä voi samalla tavalla arvioida kuin muuta lukemistoani.
Liisa on teoksen kertoja, ja kertoo heti kirjan alkuun täyttävänsä pian kahdeksan vuotta. Hänellä on kaksi veljeä, Saku ja Naku, ja kun he nukkuivat samassa huoneessa, määräsivät pojat aina, koska sai lukea yövalossa ja koska kerrottiin kummitusjuttuja. Koko perhe asuu Välitalossa. Pienessä Melukylässä on vähän taloja ja lapsia, oikeastaan vain kolme taloa ja yhteensä kuusi lasta. Ylätalossa asuvat Liisan parhaat leikkikaverit, Anna ja Riitta. Alatalossa puolestaan Olli, joka on erittäin hyvä juoksija.
Jotain hyvin suloista Melukylän arjessa on, ongelmat ovat pieniä, leikkejä keksitään joulukorien askartelusta aidan päällä kulkemiseen. Aikuisten arjesta kerrotaan vähän, sillä Liisa puhuu mieluummin lasten leikeistä. Silti säröjä ja murheita on, vaikka lyhyinä mainintoina. Kiltti-niminen suutari ei ole nimensä veroinen, eikä saa koskaan töitään luvattuna ajankohtana valmiiksi. Liisalle on mainittu, että se johtuu siitä, että Kiltti juo liian paljon ja siksi hän käyttäytyy myös aggressiviisesti lapsia ja koiraansa Mustia kohtaan. Koiran tarina on hyvä esimerkki siitä, miten lapsen rohkeudella ja päättäväisyydellä asiat hoituvat paremmin. Ollin hyvällä hoidolla huonosti käyttäytyvä koira muuttuu, kun alkoholisoitunut Kiltti parantaa nyrjähtänyttä jalkaansa.
Melukylän lapset on oikeastan tarinakokoelma, harmi, etten muista, mitä lapsena kirjasta ajattelin. Luulisin, että kirjaa on mukava lukea lapsille, koska tarinat eivät ole niin pitkiä. Olisi myös mukava kuulla, ovatko tapahtumat nykyisin lapsilukijoista liian vanhanaikaisia. Minulle tämä menneen kuvaus oli kaikkein miellyttävintä kirjassa. Ingrid Nymanin kuvitus oli oikein herttaista, varsinkin eläimiä on piirretty paljon.
Tällaisena nostalgialukemistona Melukylän lapset toimi hyvin, mutta en olisi oikeastaan tämän enempää jaksanut yhdellä kertaa lukea. Kirja on täynnä lempeää arkea, ja se antoi sen, mitä vailla olin. Mukavan, kevyen ja rauhallisen lukuhetken.
Meillä on luettu lapsille ääneen Melukylää (sekä näitä lastenromaaneja että kuvakirjamuotoisia) ja tykätty. Siitä on nyt ehkä pari vuotta, kun kokoomateos Melukylässä on hauskaa luettiin ääneen iltasatuna, ja ainakin silloin huumori ja lasten arkiseikkailut upposivat eikä kukaan valittanut tylsyydestä – nykyään kaksi vanhinta ovat tulleet nirsommiksi ja haluavat kuulla jännittäviä kirjoja ;).
VastaaPoistaOlen viime aikoina lueskellut Lindgrenin kahta kuvakirjaa, Minäkin haluan siskon ja Minäkin tahdon kouluun, ja ihan yllätyin, kuinka yksinkertaista ja ikään kuin tavanomaista niiden lauseet ovat. Ronjassa ja muissa varsinaisissa lastenromaaneissa kieli on kyllä vivahteikkaampaa.
Mietin tässä, että luinko lapsena Melukylän lapsia. En ole varma - mutta silti minulle tärkeitä, sillä pikkusiskoni tykkäsi Melukylästä todella paljon ja kirjoitti itse lisää tarinoita lasten seikkailuista. Muistan vieläkin, millaisessa vihossa tarinat olivat ja sen, että minusta ne olivat aivan mahtavia!
VastaaPoistaOi, minulle tämä on SE kirja. Nimittäin se kirja, jonka myötä opin lukemaan. <3 Ehdottomasti rakkaimpia kirjoja koko maailmassa. Luin 5-vuotiaalle tyttärelleni viimesyksynä kaikki Melukylä-kirjat ja onneksi hän tykkäsi niistä ihan yhtä paljon. Niin kodikkaita, turvallisia, hauskoja ja elämäniloisia tarinoita!
VastaaPoistaMelukylää on luettu meilläkin ja pidetty todella paljon. Näissä tarinoissa on oma viehätyksensä. Juurikin se, ettei tapahdu liikaa ja lapset ovat lapsia.
VastaaPoistaLuulen, etten ole ehkä koskaan lukenut Melukylän lapsia, mutta olen kyllä kuunnellut ne varmaan satoja kertoja. Oli vakituinen lainauskohde Melukylän lapsien kasettikirjat. Niitä sitten veivasin edes ja takaisin.
VastaaPoistaMelukylän lapset olivat niitä lapsuuden kirjoja, jotka vaikuttivat jopa leikkeihin :) ihania, ihania muistoja palaa! :)
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinulle! :)
Melukylä on ihana, niin turvallinen ja pieniä sattumuksia täynnä. Se on kuitenkin Lindgrenin romaaneista varmaan simppelein - tai ne (en muista, montako Melukylä-kirjaa on) ovat. Muissa on enemmän ulottuvuuksia: Saariston lapsissa luontokuvausta, Marikissa sosiaalisia epäkohtia, Ronja taas on romaanina niin yhtenäinen. Olenkin ihan samaa mieltä lyhyistä lauseista tässä! Mutta onhan elämä Melukylässä niin idyllistä. Ja ääneen luettuna kirja toimii. Meillä lapset rakastavat tätäkin Lindgreniä.
VastaaPoista<3
Meillä luettiin lapsuudessani äidin vanhaa resuista Melukylä-kirjaa, jotenkin se tuntui hienolta, että äidille oli luettu samaa kirjaa. Itse pidin pienenä eniten siitä kuvakirjasta, jossa heillä on vasikka tai karitsa elättinä, taitaa olla Wiklandin kuvitus.
VastaaPoistaMeillä luetaan nyt Melukylän lapsia iltasatuna. Tarinat ovat juuri sopivan pituisia ja helppoja, joten pienikin voi ne hyvin ymmärtää.Ilon Wiklandin kuvituskin on hienoa ja nuorin jaksaa selata kirjaa ja katsoa kuvia, vaikkei sitä kukaan lukisikaan. Kumpikaan lapsista ei ole koskaan sanonut, että tarinat olisivat vanhanaikaisia. Johtuu varmaan siitä, että vaikka ajat muuttuvat, niin lapset ovat aina lapsia.
VastaaPoistaElämässä haahuilija
Kiitos kaikille kommenteista, erityisesti oli mukava lukea lapsien mietteitä (äitien kertomana) näistä kirjoista!!
VastaaPoistaAthlеtes are usually skilled to jump greater or run more rapidly, sіmilar to ѕingerѕ may be taught to sing
VastaaPoistamore beneficial. Self-Cleaning Sensor Unit - Α key element
of minimising dust іs preventing it fгom clinging to the
frօnt suгface of the imaging sensor. I think we have a little bettеr feel for what we're going to see from their offense because so many оf their kids are back, inclսding thе guys that have
really run the show.
my web blog; 50 Inch Vertical Program