Astrid Lindgren: Melukylän lapset
Wsoy, 1973, 6.painos
Alla vi barn i Bullerbyn, 1947
Kuvitus: Ingrid Nyman
Suomentanut: Laila Järvinen
Sivuja: 96
Mistä: äidin kirjahyllystä
Ruotsalainen klassikko
Olipa oikein mukava lukea Astrid Lindgreniä pitkästä aikaa. Löysin Melukylän lapset kotoa kirjahyllystä, ja se tuntui oikein sopivalta välipalalukemiselta muiden kiireiden keskellä. Luin Goodreadsista jonkun pettyneen kirjaan siksi, että lapsilla on niin tylsä elämä, kun mitään ei oikein tapahdu. Minua viehätti kirjassa puolestaan se, kuinka hyväntahtoisesti lasten elämää kuvataan ja kuinka reippaita he ovat. Lyhyet lauseet ja sivulauseiden vähäisyys sen sijaan pidätyttivät intoani. Tietysti kyseessä on vanha lastenkirja, eikä tätä voi samalla tavalla arvioida kuin muuta lukemistoani.
Liisa on teoksen kertoja, ja kertoo heti kirjan alkuun täyttävänsä pian kahdeksan vuotta. Hänellä on kaksi veljeä, Saku ja Naku, ja kun he nukkuivat samassa huoneessa, määräsivät pojat aina, koska sai lukea yövalossa ja koska kerrottiin kummitusjuttuja. Koko perhe asuu Välitalossa. Pienessä Melukylässä on vähän taloja ja lapsia, oikeastaan vain kolme taloa ja yhteensä kuusi lasta. Ylätalossa asuvat Liisan parhaat leikkikaverit, Anna ja Riitta. Alatalossa puolestaan Olli, joka on erittäin hyvä juoksija.
Jotain hyvin suloista Melukylän arjessa on, ongelmat ovat pieniä, leikkejä keksitään joulukorien askartelusta aidan päällä kulkemiseen. Aikuisten arjesta kerrotaan vähän, sillä Liisa puhuu mieluummin lasten leikeistä. Silti säröjä ja murheita on, vaikka lyhyinä mainintoina. Kiltti-niminen suutari ei ole nimensä veroinen, eikä saa koskaan töitään luvattuna ajankohtana valmiiksi. Liisalle on mainittu, että se johtuu siitä, että Kiltti juo liian paljon ja siksi hän käyttäytyy myös aggressiviisesti lapsia ja koiraansa Mustia kohtaan. Koiran tarina on hyvä esimerkki siitä, miten lapsen rohkeudella ja päättäväisyydellä asiat hoituvat paremmin. Ollin hyvällä hoidolla huonosti käyttäytyvä koira muuttuu, kun alkoholisoitunut Kiltti parantaa nyrjähtänyttä jalkaansa.
Melukylän lapset on oikeastan tarinakokoelma, harmi, etten muista, mitä lapsena kirjasta ajattelin. Luulisin, että kirjaa on mukava lukea lapsille, koska tarinat eivät ole niin pitkiä. Olisi myös mukava kuulla, ovatko tapahtumat nykyisin lapsilukijoista liian vanhanaikaisia. Minulle tämä menneen kuvaus oli kaikkein miellyttävintä kirjassa. Ingrid Nymanin kuvitus oli oikein herttaista, varsinkin eläimiä on piirretty paljon.
Tällaisena nostalgialukemistona Melukylän lapset toimi hyvin, mutta en olisi oikeastaan tämän enempää jaksanut yhdellä kertaa lukea. Kirja on täynnä lempeää arkea, ja se antoi sen, mitä vailla olin. Mukavan, kevyen ja rauhallisen lukuhetken.
