Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä
Gummerus, 2009
Tannöd, 2005
Suomennos: Leena Vallisaari
Lyhyesti: Todelliseen, yhä selvittämättömään veritekoon pohjautuva rikosromaani hiljaisesta maalaiskylästä, jonka kyläläiset eivät osaa olla hiljaa. Kiinnostava rakenne on viedä kaiken huomion, vaikka kyllä tästä tarinasta kunnon dekkarin ystävä voi nauttia.

Luin vähän aikaa sitten Andrea Maria Schenkelin Bunkkerin, ja kommenteissa Leena suositteli tätä Hiljaista kylää Schenkelin parhaana teoksena. Löysin sopivasti teoksen kirjaston poistomyyntipöydältä ja luin sen hyytävälle dekkarille sopivissa olosuhteissa, keskellä yötä valvoessa, vain pieni lamppu värähdellen muistuttamassa sivistyksestä.

Pieni saksalainen kylä vuonna 1955. Sodasta on kymmenen vuotta, tapahtumat ja epäluulot elävät silti vielä tiukasti kaikissa. Kuitenkin monet ovat uskaltaneet hengähtää, sillä pahin tuntuu olevan takana. Kunnes eräänä päivänä naapurit löytävät Tannödin maatilan väen raa'asti murhattuna navetasta. Kukaan kylässä ei tunnu pitävän uhreista, mutta lopulta kuka voisi toivoa moista kohtaloa edes pahimmille vihamiehilleen?

Hiljainen kylä on saksattaren esikoinen ja tekee kunniaa lajilleen. Teos koostuu kaikkitietävän kertojan puheenvuoroista ja kyläläisten todistajanlausunnoista. Näiden pienten kuvauksien kautta avartuu lopulta erään hirmuisen päivän tapahtumat, kyläläiset antavat tiedonmuruja sieltä täältä rakentaen lukijalle kuvaa toisistaan ja itsestään. Kukaan ei tekstissä kysele eikä kuulustele heitä, mutta tapa miten he puhuvat tuo tunteen siitä, että he keskustelevat tapauksesta lukijan kanssa. Dialogia ei kuitenkaan ole, ja tuntematon kertoja verhottaa tarinaa mystisyydellä.

Minua viehätti erityisesti murhatapausta tutkivan poliisin poissaolo ja kyläläisten erilaiset äänet. Schenkel ei varsinaisesti kuvaile kyläläisiä, vaan antaa heidän omintakeisten puhetapojen ja sanavalintojen tehdä tehtävänsä. Vanha nainen puhuu hyvin eritavalla kuin pieni lapsi, pappi, pormestari tai piikatyttö. Moniäänisyydestä on hyötyä, sillä aina jollakin on jotain sellaista tietoa, mitä toisella ei ole. Pala palalta koko tapaus paljastuu ja vaikka kukaan ei tunnu välittävän itse uhreista, on koko perhettä kohdannut murhasarja sellainen tapaus kylässä, että jokaisella on siihen sanansa sanottavana.

Hiljainen kylä on täynnä uskonnollisia elementtejä, tekstin sekaan on sijoitettu pätkiä rukouksista, jotka ovat hyvin toisteisia mantroja. Niistä tulee tekstiin itsessään mielenkiintoista kontrastia, kun ne tuntuvat hyvin monotonisilta ääniltä, hokemilta kirkoissa, sanoista kaiken kansan huulilla. Sitten kuitenkin teos vilisee eri henkilöhahmoja, joilla kaikilla on uniikki oma äänensä. Monet tällaiset tyylittelyt nostavat teoksen kirjallista kiinnostavutta.

Mikä löytämisen ilo tunnistaa murhaaja ennen kuin se lopulta kirjassa paljastuu!
Kokeile ihmeessä, tunnistatko todistajanlausunnosta juuri murhaajan sanat, vaikka hän yrittää  – luonnollisesti – tekonsa peitellä.