Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Cecilia Samartinin esikoinen Nora & Alicia (Bazar, 2011) on vuoden paras käännöskirja. Onhan tämmöinen julistus aika intohimoista ja ennenaikaista, kun tätä vuotta on eletty vasta 18 päivää, mutta olen pyörällä päästäni tämän vetovoimaisen kirjan jäljiltä. Kirja on tuhannen tunteen tuottaja, sillä lukiessa minua vuoroin itketti, nauratti, liikutti, jännitti, ahdisti, pelotti, hymyilytti ja hermostutti. Samartin on ladannut kirjaansa semmoisen kasan tunteita, että olen elänyt tätä tarinaa sumussa kaksi päivää ja kaksi yötä. Nora & Alicia on silti muutakin kuin jatkuvaa tunteiden vuoristorataa, se on rentouttavaa uppoutumista vieraaseen kulttuurin, menneisyyteen ja tarinaan, jollaista en ollut aiemmin kuullut.

Kirja kertoo kahdesta serkuksesta Norasta ja Aliciasta, jotka elävät lapsuudessaan etuoikeutettua elämää Havannassa, Kuubassa. He käyvät katolista koulua ja unelmoivat olevansa aikuisina kauniita tanssijoita. He viettävät paljon aikaa yhdessä läpi lapsuuden ja tuntevat toistensa haaveet ja luonteet. Nora toimii läpi kirjan kertojana ja Alicia näyttäytyy kirjassa joko Noran kerronnan tai kirjoittamiensa kirjeiden läpi. Tytöt joutuvat erilleen, kun kommunistit aloittavat vallankumouksen ja Fidel Castro nousee valtaan. Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta Alicia jää Kuubaan. Kirjeiden avulla he pystyvät pitämään yhteyttä toisiinsa täysin eri maailmoista.

Kirja kertoo Kuubasta ennen kommunismia ja siitä, millaiseksi maa muuttuu Castron aikana. Teoksen aikarakenne on laaja ja paljon ainesta kirjaan on laitettu näiltä ajoilta, mutta se ei vetänyt minua ähkyyn. Teos kulkee sujuvasti Noran varttuessa ja viittaamalla historiallisiin tapahtumiin pystyin hahmottamaan aikakausia. Kirja ei ollut vain Noran kehityskertomus, sillä lukija otettiin niin vahvasti mukaan Kuuban ja erään kuubalaisen suvun kasvutarinaan mukaan. Pidin siitä, että kommunismin puolustajillekin annettiin puheenvuoroja ja näytettiin, että kauniisti alkavassa tarinassa ei ole vain mustavalkoisia kuvia. Tunnemyrskyjä syntyykin, kun mitään ei tarjota valmiiksi pureksittuna.

Nora & Alicia kertoo ennen kaikkea menettämisestä ja kiinnittymisestä ja niistä syvistä tunnelmista, kun ihminen haparoi näiden kahden välillä. Teoksessa kenenkään henkilön ensirakkaus ei ole hetken huumaa, vaan kun sydän avataan, se ei koskaan sulkeudu. Kuuba ei lähde sydämestä, vaikka maasta joudutaan lähtemään pakoon. Uutta on vaikea ottaa sisäänsä ja kiinnittyä siihen, kun menneisyys on täyttänyt sydämen. Psykologinen puoli kirjassa kiehtoi kovasti, millainen on ihminen, joka menettää lähes kaiken muun, paitsi toivonsa. "Ihminen voi elää ilman saippuaa, mutta ei ilman toivoa". Samartin onnistuu kuvatessaan traumatisoituneita ihmisiä, ilman että hän osoittelee ongelmia. Tunsin ihossani ja silmieni kostuessa menettämisen pelon ja kiinnittymisen kaipuun. Hyvin tehokasta kerrontaa ja tarinan kuljetus vaikutti minuun syvästi. Paikoin esiintyvät mystisyydet ja epäuskottavalta tuntuvat juonikuviot eivät häirinneet minua, sillä luin ne traumaattisuuden psykologista tuntua lisäävinä tehokeinoina. Menettämisen ja kiinnittymisen temaattinen vastapari toistuu ihmissuhteissa, Yhdysvaltojen ja Kuuban eroissa, Norassa ja Aliciassa ja viimein lukijassa, jonka täytyy jossain vaiheessa lopettaa kirjan lukeminen ja päästää irti.

Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Bazar, 2011
Sivuja: 390
Suomentanut Tiina Sjelvgren