26.10.2013

Kirjamessujen lukupiirissä Kjell Westön Kangastus 38 -romaani

lukupiiri
 

Kirjabloggaajana mukana lukupiirissä


Sain eilen osallistua sadan muun kirjanystävän kanssa Helsingin kirjamessujen lukupiiriin, joka käsitteli Kjell Westön uusinta romaania Kangastus 38 (Otava). Olin mukana kutsuttuna kirjabloggaajana, kuvasin ja kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja tätä bloggausta varten. Lukupiirikeskustelua veti Naistoimittajat-yhdistyksen lukupiirin vetäjä Seija Nummijoki. Salin etuosassa istui myös muita lukupiiriläisiä ja he alustivat keskustelun ja pitivät keskustelun vireänä. Kjell Westö oli myös itse mukana kommentoimassa keskustelua ja vastaamassa kysymyksiin. Otavasta mukana oli kustannuspäällikkö Jaana Koistinen, joka aivan aluksi lyhyesti esitteli kirjailijan.

Lukupiirit ovat ihan uusi juttu kirjamessujen yhteydessä, tänä vuonna järjestetään kahdeksan lukupiiriä. Meidän lukupiirikeskustelumme oli ainakin niin mukava, että eräs keskustelija totesikin hyvin osuvasti, miten näin hyvää ideaa ei ole keksitty aikaisemmin. No nyt on, ja toivon mukaan messukeskuksen auditoriossa lukupiireillään myös ensi vuonna. Olin nimittäin aluksi vähän epäileväinen, miten hyvin näin suuren joukon lukupiiri voi oikeasti toimia. Yllättävän hyvin keskustelu eteni ja jäsentyi, vaikka kaikki eivät tietenkään saaneet aina heti halutessaan puheenvuoroa.

Minusta tämänkaltainen ratkaisu oli hyvin toimiva, että keskustelua johdettiin muutaman varsinaisen lukupiiriläisen toimesta ja yleisö sai mahdollisimman paljon kommentoida ja esittää kysymyksiä kirjailijalle. Lukupiirin vetäjä jakoi puheenvuorot, johdatteli sujuvasanaisesti keskustelun aiheisiin ja esitti edessä istuville lukupiriiläisille ja kirjailijalle hyviä kysymyksiä.


Kieli sai kaikilta kiitosta


Westön käyttämä kieli niin alkuperäisteoksessa Hägring 38 (Schildts & Söderströms) kuin myös Liisa Ryömän suomentamana saivat kovasti kiitosta. Useampi halusi erikseen kiittää siitä, kuinka suomennos on kauniisti omaksunut alkuperäisen lauserakenteen tai kuinka hyvä ja autenttinen se on. Helsingin Sanomien kirjaliitteen sivuilla julkaistut Westön päiväkirjakatkelmat puhututtivat niin ikään, sillä niissä mainittu ahdistus näkyi lukupiiriläisten mielessä kirjan kielessäkin. Silti se oli samalla soljuvaa ja lempeää kieltä. Westö itse mainitsi, että hän on nykyisin pahansisuisempi ja pedantimpi kielen suhteen kuin aiemmin ja kiitteli suomentajan hermoja, että tarvittavia muutoksia tehtiin ja niitä yhdessä käytiin läpi.

Henkilöhahmojen käyttämä kieli oli monien mielestä vanhanaikaisen kaunista, siinä ei kiroilla eikä sorruta silti krumeluureihin. Henkilöt ovat tämänkin vuoksi uskottavia ja vahvasti ajassa ja sosiaalisessa asemassaan kiinni. Taustatyön määrä on varmasti ollut valtava, ei siis pelkästään henkilöitä rakentaessa vaan se kaikki, joka tekee kirjasta niin upean lukukokemuksen. Helsinki, historiallinen uskottavuus, rouva Wiikin "luokkaretki", tuon ajan keskusteluaiheet, miljöökuvaus. Lista tuntui loputtomalta, ja puheenvuorojen aikana nousi monia erityismainintoja. Kirja oli selvästi vaikuttanut lukijaan myös siksi, että se tuntui niin todelta.


"Empatiaa ei saa aina aliarvoida!"


Päivi Istala totesi oman puheenvuoronsa ihan ensi sanoina, että rakastui kirjaan heti. Hän aikoi lukea sen myös uudelleen ruotsiksi. Hän rakasti kirjan henkilöitä, niiden tuttuutta ja sitä empatiaa, miten heitä kaikkia – keskenään hyvinkin erilaisia – hahmoja kuvataan. Hän piti kirjaa myös vähän trillerimäisenä. Minusta oli mukava kuunnella Istalan luonnehdintoja teoksesta, sillä ne myötäilivät aika pitkälle omiani. Pidin erityisesti kirjan tarinasta ja henkilöistä, kirja on oikein kunnon lukusukkula, sillä sivuja kääntää kuin huomaamattaan eteenpäin ja tarina vetää mukaansa.

Westö sai yhdeltä lukupiiriläiseltä näinkin suuren kunnianosoituksen, että hän on Juhani Ahon jälkeen ensimmäinen suomalainen mieskirjailija, joka osaa oikeasti kuvata naista. Toinen halusi puolestaan kiittää siitä, että kirjassa kohdellaan kaikkia henkilöitä samanarvoisesti, eikä liioitella heidän ennustajanlahjoillaan. Kukaan ei tuntunut tietävän, millainen sota on tulossa ja millainen aika on koittava. Kirjailija olisi helposti voinut sortua pikkunäppäryyteen ja kirjoittaa jälkiviisaasti henkilöitä puhumaan kuin tuleva olisi jo tiedossa.

Erilaisia henkilöitä kohdellaan kirjassa silläkin tavalla samanarvoisesti, että vääriäkin ajatuksia kirjataan samalla empatialla kuin oikeampina pidettyjä. Keskustelun aikana minulle muistui viikkoja sitten lukemani Tommi Melenderin kiinnostava arvio kirjasta, jossa hän puolestaan moittii Westön yliempaattisuutta. Oli hyvin mielenkiintoista peilata lukupiiriläisten lukukokemusta tähän arvioon. Omassa luennassani tämä empaattisuus ei niinkään korostunut, keskityin selvästi muihin piirteisiin.

Minulle Kangastus 38 on ensimmäinen Westöltä lukemani kirja, mutta aion nyt ehdottomasti lukea kaikkien suursuosikin Missä kuljimme kerran -teoksen. Osa lukupiiriläisistä uskaltautui onneksi tunnustamaan, että tämä uusin on kuitenkin se kaikkein paras. Uskon tämän ilahduttaneen myös kirjailijaa, sillä kukapa haluaisi kuulla uusimman kirjan jäävän aivan vanhojen jalkoihin.




Keskiviikkokerho puhututti eniten


Sadan lukupiiriläisen joukosta löytyi kourallinen miehiä, heistä kuitenkaan kukaan ei pyytänyt puheenvuoroa, joten mieslukijan lukukokemuksia illan aikana ei kuultu. Romaanin keskiviikkoisin kokoontuva herrakerho herätti vilkasta keskustelua.
"Ihana, kun joku kirjoittaa tästä, mitä niissä kerhoissa oikein tapahtuu!"
"Tai siis eihän siellä tapahdu oikein mitään."
"Tyhjäntoimittajia, suuria puheita, ryypiskelyä!"
"Isot pöhinät."

Herrakerhon toiminta ja mieshahmot huvittivat lukupiriiläisiä, ja välillä Westö ihan punastui, kun ukkokerholaisia hyväntahtoisen teräväsanaisesti porukalla höykkyytettiin. Sen verran täytyy kuitenkin mieslukijoita lohduttaa, että myös 30-vuotiaiden naisten yleissivistyksen puutteelle naurettiin, ja siinä vaiheessa myös tämän muistiinpanoja tekevän bloggajan korvia kuumotti.

Keskustelu oli siis hyvin rentoa, iloista ja rehellistä. Kirjasta uskallettiin nostaa myös pientä kritisoitavaa, vaikka kirjailija itse oli paikalla. Etukäteen arvelin, että keskustelu on todennäköisesti muodollisempaa ja ilahduin siitä, että puheenvuoroa pyytävät antoivat oman persoonansa näkyä ja kuulua. Jo tämän lukupiirikokemuksen vuoksi aion jatkossakin osallistua vastaaviin tilaisuuksiin.

Keskiviikkokerhon myötä lukupiiri nosti todella paljon kiinnostavia huomioita niin mies- kuin naishenkilöhahmoista. Puhumattomuudesta, sukupuolieroista ja -rooleista, sodan traumoista ja trauman ketjuttumisesta sukupolvelta toiselle.


Suositun kirjan mahti


Kangastus 38 on herättänyt myös median ja lukijoiden huomion sillä, että se on onnistunut osaltaan vaikuttamaan siihen, että vanha virhe on nyt vihdoin oikaistu. Westö mainitsee, että Seurassa oli tekeillä iso reportaasi samasta aiheesta, he olivat tietämättään toisistaan toimittajan kanssa löytäneet saman jutun menneisyydestä. Koska tapaus liittyi vuoteen 1938, halusi Westö ottaa sen esille kirjassaan.

Kirjan mahti on siinä, että media tarttui asiaan ja teki siitä juttuja. Westö kertoo, että hän itsekin yllättyi, kuinka iso juttu siitä tuli. Suomessa on kuitenkin vanha äärirealistinen traditio kirjallisuudessa, ja sellaisissa maissa, joissa esimerkiksi maagisen realismin perinne on vahvempi, asia ei olisi välttämättä saanut ollenkaan samanlaista huomiota osakseen.


Jälkikäteen kysyin useammalta lukupiiriläiseltä, olivatko he viihtyneet ja oliko puheenvuorojen jako miellyttänyt. Keskustelunvetäjä sai lähes poikkeuksetta kiitosta kysymyksistään ja koko lukupiirin uudenlainen konsepti kiehtoi. Moni olisi kuunnellut vielä pidempäänkin, sillä puolitoista tuntia meni kuin siivillä. Intiimimpi tunnelma olisi varmasti ollut vielä mukavampi, mutta monelle oli jo itsessään harvinaista keskustella lukukokemuksistaan kirjailijan läsnä ollessa. Kauan en ehtinyt lukupiiriläisiä haastatella, koska kaikilla oli kova kiire ehtiä omistuskirjoitusjonon jatkoksi.

Jäljellä on enää kaksi lukupiiriä. Huomenna, sunnuntaina, ehtii vielä mukaan keskustelemaan Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaanista ja Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies -tietokirjasta.

24.10.2013

Kirjamessujen kauniit kirjapinot








Kirjamessuohjelmani

Tänään ne vihdoin alkavat. Jännittää ja vähän väsyttääkin jo valmiiksi. Syksyn kiireisin pidennetty viikonloppu edessä, kaikkea ihanaa luvassa: kirjoja, esityksiä, haastatteluja, kirjablogikavereita, lukupiirejä, antikvariaatteja, kustantamojen messuosastoja, muita kirja-alan toimijoita, kirjalöytöjä.




Helsingin kirjamessut alkavat siis tänään ja kestävät sunnuntai-iltaan asti. Olen messuilla kaikkina päivinä miltei aamusta iltaan ja alla vähän ohjelmastani. Näiden aikaan olen ainakin oikeassa paikassa:

Torstaina 24.10. klo 15.00-15.20 Ylen lavalla suorassa lähetyksessä YlePuheessa puhumme Katjan kanssa kirjablogikirjastamme mukavia. Tätä voi siis kuunnella myös kotoa/töistä käsin suorana.

Perjantantaina 25.10. klo 16.00-17.30 on lukupiiri, jossa käsitellään Kjell Westön Kangastus 38 -teosta. Seuraan lukupiirikeskustelua ja teen tilaisuudesta bloggauksen. Minun kanssa voi tulla juttelemaan kirjablogiasioista myös ennen lukupiiriä (eli klo 15.00) Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin Sports Bariin.

Lauantaina 26.10. Aino-lavalla klo 11.30 esiinnymme taas yhdessä Katjan kanssa. Lauantain ohjelman otsikko on Jaetun lukemisen lumo, ja mukana keskustelemassa on kriitikko, tietokirjailija Suvi Ahola ja Naistoimittajat ry:n lukupiirin vetäjä Seija Nummikoski.

Sunnuntaina 27.10. klo 16.30 haastattelen tietokirjailija Leena Virtasta Ylen lavalla. Leena on kirjoittanut hurjan mielenkiintoisen kirjan Noitanaisen älä anna elää.



 
Muun ajan pyörin sitten Siltalan osastolla myymässä loistavia kirjoja ja ympäri messukeskusta kuvaamassa kirjailijahaastatteluja. 

Päivitän viikonlopun ajan aktiivisesti myös blogiin kuvia ja tunnelmia. Messuilla nähdään!

23.10.2013

Annett Gröschner: Vappuaatto

Annet Gröschner
Annett Gröschner: Vappuaatto
WSOY, 2013
Walpurgistag, 2011
Suomennos: Jukka-Pekka Pajunen
Sivuja: 500
Kansi: Anna Makkonen
Mistä: arvostelukappale
Saksalaista proosaa


Berliinissä vietetyn kesän jälkeen tuntui erityisen ihanalta lukea Vappuaatto. Tuttuja paikkoja ja katuja, henkilöt ja tarinat aivan uusia. Annett Gröschnerin yhden päivän romaani on jaettu kymmeniin lukuihin, joissa seurataan eri henkilöiden elämää ympäri Berliiniä.

Romaani on niin runsas, että ennen kuin pääsee kellontarkasti kulkevasta kerronnasta selville, vähän huokailuttaa. Nimiä ja pieniä tarinoita siellä täällä, kunnes alkaa keksiä vihjeitä ja yhteyksiä tapahtumien välille. Lukemiseen tulee samanlaista jännitystä kuin palapelin kokoamisesta – selkäpiitä ei karmi, mutta on hauska saada "kokonaiskuva" selville.

Lyhyet kertomukset risteävät erilaisin tavoin. Henkilöiden elämää kuvataan kuin raportoiden, ja heidän kauttaan peilautuu muuttunut yhteiskunta. Kertomuksissa viitaataan Saksan historiaan ja samalla ollaan vahvasti nykyajassa kiinni.

Tapahtumat liittyvät päivään 30. huhtikuuta vuonna 2002, kaupunkilaiset valmistautuvat vappuaaton hulinoihin, poliisit mahdollisiin mellakoihin, ravintolat asiakaspaljouteen, asukkaat juhlimaan. Parisenkymmentä näkökulmahenkilöä näkyy päivänkulussa myös ammattinsa kautta; yksi heistä on pizzalähetti, yksi kaasumittarintarkastaja, yksi painonnostaja jne. Kaikki henkilöt ovat erilaisia, mutta heistäkin paljastuu pieniä palasia. Pidän tällaisesta, ettei kaikkea selitetä auki. Gröschnerin tyyli on kiinnostava: Kirjassa on paljon aineksia, mutta hän onnistuu kirjoittamaan sopivan minimalistisesti niistä. Hän on tarkka kuvaaja muttei änkkää "turhia" yksityiskohtia mukaan. Teksti on paikoin myös aika hauska.

Varsinainen päähenkilö on kuitenkin kaupunki, jota niin suuresti rakastan. Kirjan Berliini on eläväinen, kaoottinen, mystinen mutta myös arkinen ja tavanomainen. Samanlaisia elämän- ja tarinanvaiheita eletään päivittäin missä tahansa suurkaupungissa, mutta juuri Gröschnerin kirjoittamana niistä tulee kirjallisia, kiinnostavia. Berliini on sen verran erityislaatuinen kaupunki ja lähihistorian vaiheet niin vahvasti asukkaiden mielissä, tavoissa ja käytännöissä, joten monenlaiset kahtiajaot näkyvät ihan vain kirjan kanssa kaupunginosasta toiseen edetessä.

Pidän kovasti kirjan kannesta ja siitä, että mukaan on taitettu myös Berliinin kartta. En yleensä lue kirjojen kiitoslitanjioita, mutta tämän teoksen kohdalla niistäkin irtosi jotain kiinnostavaa lisätietoa. Gröschner oli aloittanut kirjansa kysymällä lehtien, radion, netin, julisteiden avulla ihmisiltä, mitä he tekivät vappuaattona. Hän sai yli sata vastausta, joissa kerrottiin päivän tapahtumista, säätilasta, poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä henkilökohtaisesta voinnista. Näitä kertomuksia hän on käyttänyt apunaan kirjaa kirjoittaessa.

Kaipaan taas kovasti Berliiniin.


22.10.2013

Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine

Katharina Blumin menetetty maine

Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine
Otava, 1976 (ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1975)
Die Verlorene Ehre der Katharina Blum
oder: Wie Gewalt entstehen und wohin sie führen kann
, 1974
Suomennos: Kai Kaila
Sivuja: 127
Kansi: Kosti Antikainen
Mistä: oma ostos
Saksalainen pienoisromaani, yhteiskuntasatiiri

Viikonloppuna luin yhden suosikkikirjoistani, sillä halusin lukea saksalaista kirjallisuutta ennen Helsingin kirjamessujen alkamista. Saksa on messujen teemamaa, joten on hyvä virittäytyä tunnelmaan ja keskusteluihin lukemalla jotain oikein hyvää saksalaista kirjallisuutta. Olen tänä syksynä lukenut vähän uudempaakin saksalaista, mutta niistä myöhemmin lisää.

Katharina Blumin menetetty maine on niin kiinnostava teos, ettei sitä lisäluvut pilaa. Teoksen vuoksi olen hankkinut hyllyyni aikamoisen Böll-kokoelman, mutta niistä olen lukenut vain Tohtori Murken kootut tauot -teoksen – oivallinen toki sekin! Olen pienoisromaanien ystävä, varsinkin jos tiiviseen tilaan saadaan mahtumaan paljon ilman että tulee tunku ja ähky. Tähän väliin linkkaan kuitenkin toiseen blogiarvioon, jossa lukukokemus on ollut täysin päinvastainen kuin omani.

Kirja alkaa pienellä esipuheella: "Tämän kertomuksen henkilöt ja tapaukset ovat keksittyjä. Mikäli eräiden lehtimiestapojen kuvauksessa ilmenee yhtäläisyyksiä 'Bild'-lehden menetelmien kanssa, nämä yhtäläisyydet eivät ole tahallisia eivätkä satunnaisia vaan väistämättömiä."

Pirullisen osuvasti sanottu, ja samalla tyylillä jatkaa koko kirja. Kertoja raportoi tapahtumia näennäisen kuivakalla äänellä, mutta hän ei malta kuitenkaan olla välillä ottamatta kantaa henkilösuhteisiin ja tapahtumien kulkuun.

Olen lukenut niin paljon kirjoja, joissa kuvataan itäsaksalaisen valtion toimintaa kylmän sodan aikana: urkkimista, korruptiota, vainoamista, mustamaalausta, sensuuria, ihmisten jaottelemista mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, meihin ja niihin. Böll näyttää, ettei lännessä jääty itää huonommiksi ja lehdistön "sananvapaudella" ja sensaatiohakuisella toiminnalla on uhrinsa.

Läpi teoksen LEHTI on typografisestikin kirjoitettu versaalilla, joten sen mahti korostuu lukijallekin jo pelkästään silmäilemällä sivuja.

Katharina on tavannut uuden vuoden juhlissa miehen, jonka vie kotiinsa yöksi. Aamulla poliisit ryntäävät hänen asuntoonsa kovistelemaan miehen olinpaikasta. Etsintäkuulutettu Ludwig Götten on kuitenki paennut jo hyvin varhain, joten poliisien ja tabloidilehdistön hampaisiin jää vain Katharina. Hän menettää saman tien kaikki oikeudet yksityisyyteensä, eikä LEHTI jätä rauhaan hänen läheisiäänkään. Yhdessä yössä hiljaisena ja kilttinä tunnetun Katharinan maine on mennyttä.

Minusta tarina on vahva. Musta huumori, lakoninen kerrontatyyli, yhteiskuntasatiiri toimivat minulle, ja kertojan ohjailevaisuus ja epäinhimillisen toiminnan hyvinkin tarkka alleviivaaminen ihastuttivat. Minusta nämä kohdat olivat taiten tehty, vaikka ymmärrän, jos jotakin teoksen tendenssimäisyys ärsyttää. Myös poliisiraportointityylillä kujeileva kerronta voi ehkä kyllästyttää. Vai voiko? Minusta se oli niin mainio!

Ja alkuperäinen kirjan nimi on varmasti pisin, jonka tiedän. Sekin huvitti, kun huomasin sen tätä bloggausta kirjoittaessani.

21.10.2013

Tapaa kirjallisuusbloggaajia Helsingin kirjamessuilla!


Tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla on mukana myös lukupiirejä, joihin on mukaan kutsuttu myös kirjabloggaajia.

Messujen sivuilta: "Uusi lukupiiriohjelma mahdollistaa entistä tiiviimmän dialogin kirjailijan ja lukijan välillä. Lukupiirin vetää kustantajan edustaja ja paikalle tulee 100 lukupiiriläisen lisäksi yksi kirjallisuusblogin pitäjä, joka kertoo tilaisuudesta jälkikäteen blogissaan. Lukupiirejä järjestetään kaikkina messupäivinä klo 10.15–11.45 ja klo 16.00–17.30 Helsingin Messukeskuksen auditoriossa."

Mie olen mukana perjantaina Kjell Westön lukupiirissä, joka on täyttynyt jo ennakkoilmoittautumisilla. Teen lukupiiristä jälkikäteen blogiini jutun ja twiittailen tunnelmia paikan päältä.

Ennen lukupiriiä olen myös tavattavissa Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin Sports Barissa. Kaikkien kirjabloggaajien aikataulut löytyvät tuosta yllä olevasta kuvasta. Rehellisesti sanottuna jännittää, tuleeko paikalle kukaan, mutta olen siellä kuitenkin tavattavissa ja mielelläni kirjoista – ja toki muustakin! – juttelen. Morre teki facebookkin Bongaa bloggaaja -tapahtumasivun, mukaan saa siis vapaasti liittyä virtuaalisestikin.

Lukupiireihin mahtuu vielä ja osallistuisin itsekin useampaan, jos en olisi messuilla muissa töissä ja esiintymisissä niin kiireinen.

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä!


Tarkempi lukupiiriaikataulu:

Lukupiireistä valtaosa on suomeksi. Kirjailija Philp Teirin esikoisromaanista keskustellaan kuitenkin ruotsiksi. Ennakkotiedoista poiketen Katherine Pancol ei messuille osallistu, joten hänen lukupiirinsä on peruttu.

TORSTAI 24.10.

klo 10.15-11.45
Katja Kettu: Piippuhylly (WSOY). Bloggaajana Morren maailma.

klo 16.00-17.30
Philip Teir: Vinterkriget – En äktenskapsroman (Schildts & Söderströms) / Talvisota. Avioliittoromaani (Otava). Keskustelukieli on ruotsi. Bloggaajana Bokbabbel.

PERJANTAI 25.10.

klo 10.15-11.45
Outi Pakkanen: Rakastaja (Otava). Bloggaajana Kirjallisena. Minna.

klo 16.00-17.30 TILAISUUS TÄYNNÄ
Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava) / Hägring 38 (Schildts & Söderströms). Keskustelukieli on suomi. Bloggaajana Kirjainten virrassa.

LAUANTAI 26.10.


klo 16.00-17.30
Leena Lehtolainen: Rautakolmio (Tammi). Bloggaajana Jäljen ääni.

SUNNUNTAI 27.10.

klo 10.15-11.45
Kari Hotakainen: Luonnon laki (Siltala). Bloggaajana Sallan lukupäiväkirja.

klo 16.00-17.30
Panu Rajala: Lavatähti ja kirjamies – Rakkauskertomus (WSOY). Bloggaajana Kirjasfääri.

20.10.2013

Emmanuel Carrère: Viikset


Emmanuel Carrère: Viikset
Like, 2006 (2.painos. Kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 2002)
La Moustache, 1986
Suomennos: Kristina Haataja
Sivuja: 154
Mistä: kirjastosta
Ranskalainen pienoisromaani

Muutaman viikon aikana olen törmännyt Emmanuel Carrèren nimeen siellä täällä. Viikset-pienoisromaania on itse asiassa suositeltu vielä kahteen eri otteeseen suoraan, ja olen lukenut kirjasta ja kirjailijasta mainintoja toisten facebook-keskusteluista. Kaikki ihan sattumanvaraista mutta aivan kuin kirja olisi täsmäpommittanut itsensä minun luettavakseni. Siispä eilen riensin kirjastoon juuri ennen sulkemisaikaa ja toivoin, että kirja löytyisi hyllystä. Tämän voisi lisätä yhdeksi ihmeeksi, että lähikirjastoni karsitusta kirjavalikoimasta vielä jotain löysin ilman ennakkovaraamista.

Ennakolta tiesin kirjasta vähän, mutta sen aihe oli alkanut kiehtoa mieltäni. Samainen aihe sitten teki lukemisesta oikeasti hauskaa.

Mies päättää yllättää vaimonsa ja ystävänsä ja ajaa ennen illallista viiksensä pois. Hän ajaa kahdesti päivässä parransängen pois, mutta viiksiinsä hän ei ole koskenut. Häntä huvittaa tämä yhtäkkinen mielitekonsa, vaikka hän näyttääkin omasta mielestään kovin kummalliselta ilman viiksiä. Ruskettuneilla kasvoilla valkoinen, paljas iho nenän alla näyttää naurettavalta. Vaimo ei kuitenkaan sano mitään, eivätkä ystävätkään mainitse miehen muodonmuutosta mitenkään.

"Etkö huomannut mitään? mies kysyi kuitenkin.
En. En ole huomannut mitään, ja nyt saat selittää mitä minun olisi pitänyt huomata?
Tämähän on mieletöntä, mies ajatteli kuullessaan naisen päättäväisen, lähes uhkaavan äänensävyn, aivan kuin tämä olisi päättänyt asiastaan varmana järjestää kunnon kohtauksen."


Onhan se nyt ihan kummallista, ettei kukaan näe muutosta ja mies epäilee vuoroin vaimon tekevän hänestä pilaa tai tulleen hulluksi, vuoroin omaa mielenterveyttään tai että häntä vastaan suunnitellaan jotain. Käänteitä riittää, ja yllättävien havaintojen myötä pyrin miehen mukana ratkaisemaan mysteeriä ja pallottelin eri vaihtoehtoja. Onko kyse muistikatkoksista, mielenterveysongelmista, vainosta, harhasta vai vainoharhasta.

Miehen nimeä ei mainita, mutta lukija on ihan miehen tulkintojen, muistikuvien ja järkeilyjen varassa. Tieto tulee häneltä, mutta hän on samalla myös mahdollisimman epäluotettava tarinaa kertomaan. Onko hänellä ollut edes alun perin viiksiä? Kuinka herkullisen pieni mutta nerokas idea, ja hyvin koukuttavasti Carrère tarinaa kuljettaa.

Wikipedian mukaan kirja luetaan fantasiakirjallisuuteen. Minulle kirjasta tulee kuitenkin mieleen toisen ranskalaissatiirikon, Marie Darrieussecqin Sikatotta. Samalla tavalla yliluonnollinen selittää luonnollista. Tai ainakin huvittaa lukijaa ja saa innostumaan hyvästä kirjallisuudesta.

Viikset on jotain oikein hyvää ja salaperäistä. En ole varmaan koskaan varma, mitä siinä oikein tapahtui, mutta jos asiat jäävät kiinnostavalla tavalla auki ja lukukokemus on niin hyvä, etten olisi millään malttanut nukkua välissä, niin minun kirjoissani kirja on erinomainen.


Luru on katsonut myös filmatisoinnin, Jenni luki viikonlopun aikana kolme Carrèren teosta ja piti tästä kirjasta eniten, Hreathemus kuvaa osuvasti, kuinka tässä kirjassa ei ole yhtä oikeaa tulkintaa.