Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä. Schildts, 2010. Sivuja: 315. Suomentanut: Jaana Nikula. Kansi: Anders Carpelan

Tein kirjastosta hyvän täsmälöydön. Joku oli sopivasti palauttanut kirjan, jonka olen halunnut lukea pitkään. Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä (Schildts, 2010) oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja on lisäksi aiheeltaan todella kiinnostava.

Erilainen omaelämäkerta, jossa romaanin vapaudet on yhdistetty Runeberg-tutkimukseen. Sain uutta tietoa kansalliskirjailijasta, mutta teoksen rakenne viehätti erityisesti. J.L.Runebergin läheiset ja tuttavat saivat vuoronperään esiintyä kertojana, mikä teki lukemisesta eläväistä ja moniäänisyys ei tuntunut sekavalle. Aikarakenne vaihteli, välillä oltiin Runebergin nuoruusvuosissa, välillä puolestaan kiikkustuolissa. Teos alkaa vanhuudenpäivistä, mutta lukuisien takaumien kautta nähdään koko elämänkirjo. Kaikkien eri ihmisten puheevuoroista, aikatasojen leikkauksista ja historiallisten tapahtumien ja henkilöiden nopeista vaihdoista tuli teokseen eloa. Aina en ihan hoksannut, kuka kulloinkin oli äänessä, mutta missään tapauksessa tämä ei ollut teokselle moitteeksi. Pidin yllätyksellisyydestä ja eri henkilöiden tarjoamasta näkökulmasta. Ketään ei kääritty silkkiliinoihin. Kaikkein vähiten Runebergia itseään.

Runeberg näyttäytyy lukijalle sadistisena eläinrääkkääjänä, luonnehäiriöisenä aviomiehenä, ilkeänä, itsekkäänä ja turhamaisena miehenä. Perusteetta Wahlström ei ammu päähenkilöään pilkkatauluun ja kirjailijuuden, herkkyyden ja luovuudentuskan kautta Runebergista näyttäytyy kiehtovan herkkä hahmo. Teoksessa saavat silti Runebergiin pettyneet ihmiset ja eläimet puheenvuoronsa ja tilansa kertoa siitä, miten ruma voi kansalliskirjailijamme sisältään olla. Hänen mainettaan ei kuitenkaan pilata, vaan lasketaan vain kansakuntamme kirjahyllyn päältä hieman alemmas. Hän on yhtäaikaa inhimillinen, eläväinen, kuvottava ja kiinnostava. Ihan jotain muuta, millaisena hänet olen kuvitellut luettuani Vänrikki Stoolin tarinat, Hannan ja Hirvenhiihtäjät.

Kärpäsenkesyttäjä on myös muutakin kuin tirkistysmatka Runebergin elämään. Se on kirja kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Teema, joka tuntuu elävän nyt vahvasti kotimaisessa kirjallisuudessa. Tätäkin aihetta Wahlström lähestyy terävästi. Nautinnollinen lukukokemus, kertakaikkiaan.

"Tiesin siis jo 20-vuotiaana että minusta tulisi impotentti ukko. Ja annoin itselleni anteeksi. 
Mutta Suomen kansa ei ole antanut inulle anteeksi, minua jahdataan armotta kuin saalista Hirvenhiihtäjissä. Ihmiset vaativat uusia runoja ällistyttävän julmasti. Aivan kuin he etsisivät runoilijan sielusta haavoittuvimmat kohdat jotta saisivat iskettyä tikarinsa juuri niihin.
Minä vihaan heitä.
Pyörätuoli vapauttaa minut heistä."

Lohtu

En aio nyt kirjoittaa Tommi Melenderin Lohdusta, vaikka sen kirjastosta lainasinkin, vaan ihan kirjojen ja lukemisen tuomasta lohdusta. Minulta on nyt viime päivinä kysytty usein, että miten ja miksi luen niin paljon kuin luen. Minulla on ollut jo valmiiksi jonkinlainen käsitys siitä, että miksi haluan lukea paljon, mutta vasta kuunneltuani kirjamessuilla Stefan Mosterin sanoja, ymmärsin tärkeän syyn lukemiseeni.

Moster puhui esikoisteoksensa Nelikätisen soiton mahdottomuus tiimoilta lukemisesta ja kirjallisuuden merkityksistä. Minulla on vielä lukematta tämä teos, joten en osaa tähän suoraan nyt etsiä sitaattia lohdusta, joka selventäisi kauniisti näitä ajatuksiani. Täytyy siis yrittää omilla sanoilla.

Käsittelen lukemalla monia asioita ja koen, että lukemalla tulen onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi, ainakin omasta mielestäni, ja monestihan se juurikin riittää. Kirjat tuovat lohtua ja lisäävät ymmärrystä itseen, ympäröivään maailmaan ja niihin tunteisiin, jotka kulloisellakin hetkellä jylläävät mielenpäällä. Lukemalla tuntuu siltä kuin en olisi ollenkaan yksin, vaan että olisin kosketuksissa paitsi itseni mutta myös muiden ihmisten kanssa.

Ajattelen myös kirjallisuuden kautta, en voi väittää miettiväni aina mitenkään yleviä ja älykkäitä, mutta kuitenkin jotain, omia ajatuksiani. Peilaan niitä lukemaani ja keskustelen kirjan kanssa. Bloggaaminen tulee tähän sitten mukaan niin, että yritän näitä ajatuksia sitten kirjoittaa ylös. Aina tämä ei toimi harmonisesti, eikä tekstiä meinaa millään syntyä. Jotkut kirjat toimivat paremmin yksityisinä lohtuina, kuin arvioitavina lukukokemusteoksina. Välillä ihan harmittaa, etten pysty sanallistamaan jonkun teoksen nerokkuutta ja sen toimivuutta, mutta yhtälailla se on tärkeä, eikä blogiteksti saakaan olla itselleni ainoa lukemisen mittari. Siten tämä lohtu nousikin nyt esiin.

Kirja voi vetää pitkäksikin aikaa alamaihin, mutta voin silti olla onnellinen. Teos koskettaa ja järisyttää, havahduttaa miettimään. Sivistää. Joku saa uskonsa, toivonsa ja lohtunsa vaikka uskonnosta, minulle se armollisuus löytyy kirjallisuudesta. Lukeminen vaikuttaa, ja haluan tulla usein vaikutetuksi. Siksi koen tämän vuorovaikutuksen lukemisessa hyvin lohdulliseksi. Aina jotain mielenliikettä tapahtuu, vaikkei se olisikaan aina positiivista.

Joillekin muille tämä sama lohtu tulee muista taiteenmuodoista. Minulle sopii lukeminen parhaiten.

Kirjamessulöytöjä

Huomenna lupaan purkaa kirjamessukuulumisia paremmin blogiini, sillä tänä vuonna messuiluaika oli erityisen kiireistä, enkä ehtinyt juurikaan nähdä kirjailijahaastatteluja tai muita esiintymisiä. Mutta kiinnostava oli olla myös messuilla töissä.

Ostin kuitenkin kirjoja, (Yllätysyllätys!) ja haluan nyt esitellä niitä blogissani. Tänä jouluna kaikki saavat minulta lahjaksi kirjoja, sillä muuten en enää mahdu samaan tupaan näiden kaikkien ihanien tarinoiden kanssa.

Ei ole vaikea huomata, että mistä olen nämä lukuvinkkini saanut. Kirjablogeissa on viime aikoina hehkutettu mm. John Ajvide Lindqvistin uutuutta, mutta päätin kuitenkin ostaa tuon vanhemman pokkarina. Ihan hassu ulkokohtainen yksityiskohta sai minut ostamaan sen. Pokkari on tosi painava, sillä se on tehty kiiltävästä, hienosta ja hyvälaatuisesta paperista. Pitelin ja vaakapainottelin sitä käsissäni ja sitten aloin lukea myös tekstiä. Ajattelin, että kaipaan vähän kauhua elämääni.

Elävältä haudatut, Perhoskerääjä, Kartanpiirtäjä ja Mehiläisten salaisuudet ovat kaikki blogisuosituksia. Näistä jälkimmäisen olen ostanut aiemmin pokkarina, mutta koska sain niin halvalla kovakantisen, päätin, että lahjoitan sen pokkarin eteenpäin ja pidän tämän. Vapaaehtoinen ilmoittautukoon spostilla. Meni jo. :)

Bazarin tiskillä tein puolestani sellaisia kirjalöytöjä, joista en ollut aiemmin kuullut mitään. (Toki pari poikkeusta on) Kirjoja myytiin 3kpl kympillä, joten heittäydyin ihan hurjaksi. Sain paikan päältä myös lukunäytteen kevään kotimaisesta dekkarista. Joo, Bazar on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaisee keväällä kotimaistakin kirjallisuutta.

Sitten ostin myös uutuussarjakuvia ja Bazarilta sain Roosan ja Tryffelin kaupanpäällisiksi.

Esikoiskirjailijat kilpasilla

Huomenna selviää, ketkä ovat Hesarin raadin mielestä vuoden parhaat esikoiskirjailijat. Tänä vuonna erityisesti olen seurannut esikoiskirjailijoita tehtyjä kritiikkejä, blogiarvioita ja keskusteluita. Kävin tänään kuuntelemassa kirjamessuilla Jarmo Papinniemen haastattelemia tuoreita esikoiskirjailijoita. Mietin siinä, että kuinkahan moni heistä on valittu myös huomiselle lavalle puhumaan kirjoistaan. Koska en tiedä raadin perusteluita, enkä päätöstä (sehän selviää vasta huomenna), niin leikkimielisesti teen oman listaukseni. Kaikkia suosikkejani en ole vielä ehtinyt edes lukea kokonaan tai ollenkaan (!), mutta minulla on semmoinen tunne, että nämä seuraavat kirjat voisivat olla huomenna vahvoilla.
 

Antti Leikas: Melominen. Siltala: Unta ja realismia sekaisin. Paremmat perustelut linkin takaa blogiarviossani.
Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY: Ostin kehuvien blogiarvioiden jälkeen luettavaksi, mutta tällä hetkellä naisesikoiset ovat ajaneet ohi.

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse. Teos: Ensimmäisen novellin perusteella olen vakuuttunut. Ostin vähän aikaa sitten ja luen nyt useampaa novellikokoelmaa sekaisin. Kirjasta tehdään myös elokuva.

Iida Rauma: Katoamisten kirja. Gummerus: Bloggaajien suosikkikirjoja keväältä.
Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia. WSOY: Tämä on minulla tällä hetkellä kesken. Lainasin kirjastosta, mutta pidän niin paljon, että ostan huomenna messuilta omaksi. Oli teos lopulta finalistina tai ei.

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina. Avain: Hehkutin Katariinaa kovasti jo heti lukemisen jälkeen. Huikea palapeliteos, joka yllätti minut monessa käänteessä. Teos on saanut kirjablogeissa valtavasti positiivista huomiota!

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Gummerus: Tästä teoksesta on otettu jo nopeasti toinen painos. En ole yhtään soraääntä kuullut teoksesta. Tämä on itselle yksi jänskimmistä kirjoista, sillä säästelen sitä pitkään rauhalliseen viikonloppuun. Odotukset ovat korkealla ja lukuisten kiittävien kritiikkien jälkeen odotan teoksen nousevan myös finalistiksi.

Jenni Linturi: Isänmaan tähden. Teos: Tämä sai niin ylistävän arvion Hesarissa, että veikkaisin jopa voittajaksi. Kiinnostava kirja.
Miki Liukkonen: Valkoisia runoja. Runoja luonnontieteen kielellä höystettynä. WSOY 

Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Teos: Ostettu ja odottaa lukemistaan. Kiinnostava, koska ennakkoon ajattelisin sen olevan 

Runoista minun on vaikeampi sanoa, mutta sekä Miki Liukkosen että Suvi Vallin teoksia on minulle suositeltu ja aion myös heidän teoksensa lukea, joten niillä perusteilla valitsin heidät tähän omaan listaani. Koska Valkosia runoja -teosta suositeltiin viimeksi tänään, niin valitsin sen listaani.

Muita mahdollisia:  
Saara Henriksson: Moby Doll. Into : Koska teoksessa liikutaan Pohjois-Norjassa kalastuskaupungeissa. Miljöö on itselleni tuttu ja kun tämän tänään kuulin, päätin että Moby Doll päätyy omalle lukulistalleni pian!
Katja Kaukonen: Odelma. WSOY: Koska kirjablogistiystäväni kehuvat teosta ja sanoivat, ettei se ole helpoimmasta päästä, mutta kunhan avautuu, teos on kaunis ja kiinnostava.
Mia Vänskä: Saattaja. Atena: Koska se on naisen kirjoittama kauhuesikoinen.
Suvi Valli: Ohijuoksija. Otava: Koska kun kuulin runoilijan puhuvan teoksestaan aiemmin syksyllä, ajattelin että hänen on täytynyt tehdä valtavasti pohjatyötä.


Mitkä ovat teidän ehdokkaitanne? Miksi? Minkä uskotte löytyvän Hesarin listalta, vaikkei ihan omalle listallenne nousisi?

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto

Kyllä. Se on nyt virallista. Rakastan kirjoja, mutta niin tekevät onneksi monet muutkin. Tänään Helsingin kirjamessujen avajaisten yhteydessä jaettiin 11.kertaa Rakkaudesta kirjaan -tunnustus, joka meni tällä kertaa viidelle kirjabloggaajalle.

Tämä on oikeasti huikeaa senkin takia, että tämä on kollektiivipalkinto meille kaikille kirjabloggaajille ja blogikeskusteluihin osallistuneille, sillä nyt verkossa sinkoileva vilkas kirjakeskustelu on noteerattu. Aina puhutaan kirjojen kohdalla uhkakuvista, mutta on hyvä havahtua huomaamaan myös kirjakentän laajentuminen ja kirjakeskusteluiden uudet, erilaiset muodot.

Lainaan messujen tiedotetta:

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto jaettiin tänään torstaina 27.10. Helsingin Kirjamessujen avajaisissa viidelle blogistille, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisuusblogejaan suurella sydämellä rakkaudesta kirjaan. Tunnustuspalkinnon saivat Jessica Andersin, Salla Brunou, Penjami Lehto, Hanna Matilainen ja Hanna Pudas. Nyt ensimmäistä kertaa 5000 e:n palkinto jaettiin viiteen osaan. 

Verkko on tiedottamisen ja keskustelun välineenä tullut jäädäkseen ja  se toimii erinomaisesti  yhteisöllisen lukemiskokemuksen edistäjänä. Blogit ja blogistit ovat tärkeä osa verkossa käytävää keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta. He ovat itse kirjojen suurkuluttajia, ja mikä tärkeintä, he haluavat jakaa kokemuksiaan muiden kirjoista innostuneiden kanssa. He edistävät omalla toiminnallaan lukemisen harrastusta ja avaavat mielenkiintoisia kirjallisuuskeskusteluja.


Hanna Pudaksen Kirjainten virrassa -blogi täytti syyskuussa vuoden, mutta kirjoituksia siihen on kertynyt jo 240, ja blogia on käyty lukemassa yli 55 000 kertaa. Pudas bloggaa nykykirjallisuudesta raikkaasti ja reipasotteisesti. Yksi hänen erityiskiinnostuksen kohteistaan on yhteiskuntakriittiset, omaelämäkerralliset sarjakuvaromaanit. (nyt tosin blogissani on käyty jo n.65 000 kertaa)

Onnittelut myös muille palkituille bloggaajille. Tässä heidän blogeihinsa osoitteet:
Jessica
Salla
Penjami
Morre


Tänään blogissani on ollut vilskettä ja toivotan kaikki uudet lukijat tervetulleiksi keskustelemaan kirjoista!

Linkkejä uutisjuttuihin, jotka ystävällisesti oli minulle facebookkiin linkitetty
HS
Nelonen

Kirjamessut tulevat! Oletko valmis?

Messuosastot nimittäin ovat (vaikka kuvissa näkyy vielä järjestelykiireitä). Tässä muutamia tunnelmakuvia kirjamessuosastoilta. Tämä kirjabloggaaja nautiskeli kamera kädessään ihanien kirjakasojen järjestymistä. Osastot näyttävät todella upeilta, eikä huomenna avajaispäivänä uskoisikaan millainen hyörinä illalla vielä messukeskuksella oli. Kaikki on nyt valmiina meitä kirjanystäviä varten. Nelipäiväinen urakka alkakoon.

Kirjailijoita, toimittajia, antikvariaatteja, kirjakasoja, löytöjä, uutuuksia, esikoiskirjapaneeleja, keskustelua, tuttujen tapaamista, tungosta, vapaiden tuolien etsimistä, kustantamoiden osastoja, kirjakauppiaita, tekstiä ja puhetta. Ja tuhansia kirjafaneja. Kirjamessuilla minulle tulee aina sellainen hyvänolontunne, kirja voi hyvin, niin kauan kun meitä lukijoita riittää.

 Hyviä messuja! Te, jotka eivät tänä vuonna ehdi messuille mukaan, toivon, että näistä messukeskiviikon järjestelykuvista on teille iloa.

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta (En liten bok om ondska).
Atena 2011. Sivuja: 300. Suomentanut: Ulla Lempinen

Ostin Ann Heberleinin Pienen kirjan pahuudesta, koska a) aihe kiinnosti, b) sain kirjan edulliseen hintaan, c) K-blogissa oli mielenkiintoinen keskustelu siitä, että mikä kauheassa kiinnostaa meitä lukijoita. (Kannattaa käydä vilkaisemassa keskustelua täältä.) d) Ann Heberlein on kiinnostava kirjailija, vaikken olekaan lukenut hänen aiempaa teostaan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Atena, 2010). e) pidän rikostarinoista, dekkareista ja television murha-sarjoista, mutta en silti lakkaa ikinä hämmästymästä, että miksi haluan viihtyä kauheuksien äärellä. f) no niin nyt riitti, kirja oli kiinnostava ja ostoperusteluni riittävät.

Miksi haluamme kohdata taiteessa pahaa?
Heberlein pyörittelee erilaisia tosielämän rikostapauksia koulusurmaajista pedofiileihin. Uutisista saa päivittäin lukea, kuinka paljon ikäviä asioita tapahtuu meille ja muille. Usein tuntuu, etten pysty edes lukemaan uutisointeja, koska en halua tietää sitä kaikkea. Silti voin nauttia, viihtyä, samantapaisten asioiden äärellä, kun se tulee esiin kirjallisuudessa. Heberlein pohtii pahuuden kokemusta taiteessa ihmisen tarpeena työstää pelkojaan. Sama pahuus kirjojen kansien välissä on kuitenkin hallitumpaa ja ikäviä tunteita pystyy työstämään taidekokemuksen äärellä. On se sitten populaari- tai korkeakulttuuria. Teos ei arvota ihmisten kokemuksia, eikä taideteoksia keskenään ja on kiinnostava löytää tuttuja kirjoja ja niiden pahuuden analysointia pienen mustan kirjan kansien välistä. 

Lionel Shriverin Poikani Kevin on ahdistava teos koulusurmaajasta. Shriver leikittelee filosofisilla, teologisilla ja biologisilla mielikuvilla myötäsyntyisestä pahasta, mutta Heberlein haastaa kirjailjan ratkaisun. Minusta teoksen kiinnostavimpia kohtia olivat juuri nämä lyhyet pohdinnat pahuudesta kirjallisuudessa ja niiden pyörittely eri teemojen valossa. Heberlein yhdistää Poikani Kevinin, Doris Lessingin Viides lapsi -teoksen ja monen muun "paha lapsi" -genren alle. Pohdinnan rinnalle Heberlein tuo koko ajan tapauksia oikeasta elämästä.

Traagisen kohtalon rakentaminen lehdistössä
Pahuutta ei tosiaan käsitellä vain kirjallisuuden kautta, vaikka näin alunperin ajattelin. Teos on monipuolisempi. Vaikka kiinnostukseni onkin pahuuden kuvauksessa taiteessa, niin luin silti innokkaasti myös pohdintoja siitä, miksi juuri pahat asiat myyvät lehdissä. Miksi iltapäivälehdet, jotka kirkuvat kuolemaa, katastrofeja ja raakuuksia ovat myyntimenestyksiä? Missä pahoissa olosuhteissa pääsee syntymään hirviöitä, jotka terrorisoivat lähiympäristöään ja lopulta heille täysin tuntemattomia ihmisiä. Mielenkiintoisimpia ovat ne tapaukset joissa saman teon tehnyt rikollinen voi saada lehdistössä ihan erilaisen kohtelun, jolloin tapaus herättää myös lukijoissa täysin ristiriitaisia tunteita. Näistäkin tapauksista teoksessa on esimerkkejä.

Moni Heberleinin käsittelemä tapaus on Ruotsissa tapahtunut tai ruotsalaisen lehdistön uutisoima, mutta kyllä näistä voi yhtäsuuruus merkin vetää suomalaiseenkin mediakulttuuriin. Haluamme tietää, millainen on paha ihminen. Onko teko harkittu ja onko tekijä nauttinut sen tekemisestä? Vai onko hän traagisten olosuhteiden uhri, jolloin hän on lukijakunnan silmissä lähes syyntakeeton pahoihin tekoihin. Heberlein nostaa esiin erään ruotsalaisen naisen, joka vangittiin Yhdysvalloissa surmista ja muista pahoista teoista, ja kuinka tapausta käsiteltiin lopulta Ruotsissa. Yleisö meni lopulta surmaajan puolelle, sillä taitava toimittaja rakensi todellisen mutta erittäin tunteisiin vetoavan jutun surmaajan taustoista, jolloin hänen tekonsa tuntuivat melkein järkeenkäyviltä ja hänen uhriensa kohtalo jäi toissijaiseksi. Kaikkien näiden tapausten läpikäyminen on teoksessa kiinnostavaa, sillä usein minulla itsellänikään ei ole mitään tuntumaa siihen, että miksi me kaikki toimimme näin. Miksi pahuus kiehtoo niin, että se on suurin myyntivaltti ja jopa monen rakkauskirjeen yllyke. (Viittaan tällä vankiloihin tulviviin kirjemäärin, kun massamurhaajiin rakastuneet naiset lähettelevät rakkaudentunnuksiaan)

Käsittämätöntä, mutta Pieni kirja pahuudesta analysoi pahuuden eri puolia hyvin, vaikkei mitään ratkaisuja tarjoakaan. Teos esittelee erilaisia teorioita ja filosofointeja pahuudesta, eri puolia ja toisiaan tukevia väitteitä. Demonisoinnin, lapsien tekemien pahuuden ja sukupuolijaottuneen pahuuden lisäksi Heberlein kirjoittajaa pahuuden edellytyksistä ja pahuuden suhteesta hyvyyteen. Vaikka luin teoksen kerralla, suosittelisin sen pilkkomista pienempiin lukupaloihin. Moni hyvä ajatus meni nopeasti luettuna ohi ja keskittyminen oli parhaimmillaan niissä teemoissa, joita oli jo ennalta osannut odottaa ja niitä on etukäteen ehkä miettinyt.

Suosittelen niille, joiden mielestä pahuudesta pitää puhua kiihkottomasti.