Kirjamessujen lukupiirissä Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani -teos

Osallistuin messuperjantaina Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani -tietokirjan lukupiiriin ja lupauduin kirjoittamaan siitä myös blogiini. Viime vuonna olin mukana vastaavanlaisessa tilaisuudessa, raportoin tuolloin Kjell Westön Kangastus 38 -romaanin lukupiiristä. Viimevuotiset kokemukset ovat selvästi olleet hyviä, sillä tänäkin vuonna järjestettiin lukuisia lukupiirejä kaikkina messupäivinä.

Kirsin Book Club -niminen lukupiiri veti salin etuosassa keskustelua. Jokainen lukupiiriläinen oli valinnut oman aihealueen runsaasta tietokirjasta. He alustivat kysymyksensä ensin lukukokemuksestaan kertoen ja muutamin tekstisitaatein. Minusta tämä oli oikein kiinnostava tapa, sillä lukupiiriläiset olivat selvästi suunnitelleet, mistä aikovat puhua ja kysymykset olivat kirjailijalle olivat monipuolisia ja meille kuulijoillekin mielenkiintoisia. Myös yleisökysymyksille jätettiin lopussa aikaa.

Lukupiiri on syntynyt siitä, että Kirsi pyysi sellaisen syntymäpäivälahjaksi palattuaan Thaimaasta Suomeen. 15 lukupiiriläistä on kokoontunut kuukausittain jo neljän vuoden ajan. Tilaisuuden aluksi jokainen heistä kertoi lyhyesti, miten on lukupiirin aikanaan liittynyt ja mitä lukeminen heille merkitsee.

Taululle Virpi oli kirjoittanut nimensä sanskriitiksi, ja hän kertoi ennen varsinaisen keskustelun alkamista, miksi halusi kirjoittaa tämän teoksen ja mikä on hänen suhteensa Intiaan, kieleen ja miksi kirjassa ei ole kuvitusta. Asiaa nimittäin moitittiin lukupiirissä, mutta Virpi on halunnut pitää kirjan kevyenä matkakirjana, sillä värikuvat tuovat kirjaan lisäpainoa. Jäin miettimään, että kovakantinen kirja kansipapereineen ei vieläkään erityisen matkustusystävällinen ole, mutta toisaalta teoksen todella kiinnostavat reitit tarinoineen ja sivupolkuineen kyllä puoltavat sitä, että teos kannattaa ehdottomasti ottaa Intian-matkalle mukaan.

Minun Intiani on hyvin runsas ja se vie lukijansa pidemmälle kuin, minne perinteisimmät turistikierrokset kuljettaisivat. Virpi kuvasi kirjaa niin, että se on kuin fiktiivinen kierros Intiasta hänen johdollaan, sillä jokaisella Intia on aina omanlaisensa -- hänellekin joka kerta maa näyttäytyy vähän erilaisena. Hakemisto on kattava, joten kirjaa ei tarivitse lukea kerralla vaan vaikka sieltä täältä ja kohdepaikkojen mukaan. Kirja on sellainen, jonka Hämeen-Anttila olisi itse halunnut lukea ennen kuin ensimmäistä kertaa matkusti maahan. Tuhti tietopaketti kuvaa rehellisesti myös Intian huonoja puolia mutta samalla halutaan poistaa niitä tavanomaisimpia pelkoja, mitä monilla Intiaa kohtaan on.

Pidin erityisesti yhdestä lainauksesta, jonka eräs lukupiiriläinen oli poiminut. Siinä kuvataan, kuinka Intia on välillä kuin tulinen chili, ettei sitä tottumattoman vatsa välillä kestä. En ole itse matkustanut koskaan Intiaan, mutta teoksen ja keskustelun myötä totta kai tuli halu kokea edes osa siitä kaikesta runsaudesta. Hämeen-Anttila on hyvä tarinoitsija niin kirjoittajana kuin lukupiirin edessä. Sillä kaikesta nureastakin huolimatta kirja ja keskustelu antoi hyvin positiivisen kuvan Intiasta.

Suosittelen lukupiiriä ensi vuonna, vaikka kirjamessuohjelmaa riittää enemmän kuin kylliksi. Silti kesken messukiireiden oli miellyttävä pysähtyä kuuntelemaan ja keskustelemaan omaan tilaan. Kirjasta saa paljon enemmän irti, kun sen jakaa tuoreeltaan muiden lukijoiden kanssa.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Otava, 2014
Sivuja: 348
Mistä: ennakkokappale kustantamosta
Kotimainen dekkari

Yllätyin erittäin positiivisesti tämän uutuusdekkarin kanssa, sillä sen luettuani olisin voinut saman tien jatkaa seuraavaan osaan. Ihan harmitti, etten päässyt etenemään tarinassa tämän enempää, niin oivallinen dekkarisarjan avaus tämä oli. Oikein klassinen murhamysteeri menneessä, 1920-luvun Helsingissä.

Kalle Björk on ministeriön virkamies, mutta töissä hän ei paljon taida viihtyä, sillä rikostutkimus ja poliisien kanssa murhien ratkominen vie suurimman osan päivästä. Ilta-aikaan Kalle pyörittää useampaa naista, mutta kaikkia eri syistä ja melko kunniakkain elkein. Tämä puoli päähenkilöstä on erittäin kiinnostava, sillä hän tavallaan myös vähän ajautuu näihin tilanteisiin naisten kanssa -- osin sukulaissuhteiden velvoittamana, osin rikosten vuoksi ja osin himon ja velvollisuudentunnon sekoituksesta. Nämä tarinanjuonteet antavat osviittaa siitä, että ehkä seuraavissa osissa näillä suhteilla on enemmänkin merkitystä, mutta tämä ensimmäinen osa on kyllä puhtaanmehevä salapolisiiromaani.

Sisällisodan jännitteet tuntuvat joka käänteessä, samoin säätyerot. Kalle kulkee molemmissa rajavedoissa keskellä. Se sopii hänen rauhaa rakastavaan ja ratkaisukeskeiseen luonteensakin hyvin. Tarmonpesä miettii mieluummin, kuka murhasi August Siltalan, kuin keskustelee sodasta, sankaruudesta ja kuka kuuluu pettureihin. Päähenkilö on mielenkiintoinen, hänestä paljastuu tarinan aikana uusia puolia ja voi vain arvailla, miten tuleva häntä muuttaa.

Yön sydän on jäätä -dekkarin lopussa on mielenkiintoinen lista vanhoista ja nykyisistä kadun- ja paikannimistä. Lukiessani olinkin välillä ihan ymmälläni, sillä en ollut aiemmin täällä Helsingissä törmännytkään sen ja sen nimisiin paikkoihin.

Taustatyö on tehty huolella, muttei tarina ja henkilöhahmojen rakentaminen ole onneksi jäänyt historian havinan jalkoihin. Vetävä, jollain sellaisella salakapakkamaisella röyhkeydellä ja viettelevyydellä. Aiemmin en ole Hämeen-Anttilan kirjoista niin paljon perustanut, mutta tämä teos toimi mulle kuin luoti. Onneksi hän on tuottelias kirjailija, ja toivon, että jo keväällä sarja saa jatkoa!