Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Tammi, 1986
Suomennos: Raija Mattila
Mistä: kirjastosta
novellikokoelma
Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on juuri sellainen novellikokolma, josta pidän. Se on tasapainoinen, eheä, vahvasti tarinallinen ja tematiikka toistuu yllättävälläkin tavalla novellista toiseen, loput ovat avoimia ja tarinoissa riittää tasoja. Yllätyin kuitenkin, että tämä suomennettu teos ei olekaan ilmestynyt tällaisenaan alun perin, vaan Keltaisessa kirjastossa ilmestynyt painos on kasattu kolmen Raymond Carverin teoksen teksteistä. Eli oikeastaan tässä pitää kiittää hyvästä kokonaisuudesta myös sitä henkilöä, joka on valinnut tekstit tähän teokseen.
Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on nimensä mukaisesti kokoelma novelleja, jotka liittyvät rakkauteen. Romantiikkaa, vanhemman ja lapsen suhdetta, eroja, ystävyyttä. Yksi kiinnostavimpia tarinoita on niminovelli "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta", jossa aviopari kuvaa ystävilleen vaimon entisen miehen käytöstä ja hurjaa tekoa. Vaimon mielestä tämä on osoitus suuresta rakkaudesta, miehen mielestä kyse on vain hulluudesta, jopa pahuudesta. Tälla tavalla asiaa pyöritellään ja on kiinnostava lukea kahdenlaista näkökulmaa, seurata keskustelua kuin oikeasti olisi huoneessa mukana.
Novelleissa on hypnoosia. Niitä tekee mieli lukea, ne ottaa omakseen ja silti suru ja ahdistus tarinoiden taustalla pakottaa laskemaan kirjan välillä käsistä ja antamaan sille aikaa. Luin kirjaa monta viikkoa. Ja loppua kohden novellit vain paranevat.
Alun perin nappasin kirjastosta mukaani sen siksi, että hyvä ystäväni kertoi luetuttavansa "Miksi, kulta?" -novellia oppilailleen. Halusin tietää, miksi se on oivallinen novelli nuorten lukea ja analysoida. Huikean hyvä se on. Ihan tekisi mieli lukea niitä oppilaiden mietteitä siitä, millainen suhde on novellin äidillä ja pojalla heidän mielestään. Ja mitä pitävä kirjetyylisestä novellista.
Erilaiset tyylit viehättivät tässä kokoelmassa. Yllä mainitussa kirjeen muotoon kirjoitetussa novellissa pidin minäkerronnasta, toisissa kesti hetken tottua siihen. Kolmannen persoonan kautta kerrotut novellit toimivat sen sijaan alusti asti.
Välillä on ihana lukea novelleja, joihin mahtuu muutamiin sivuihin koko ihmiselo. Monien kohdalla ihailin, miten Carver osaa kuljettaa muutamilla lauseilla elämää ja vuosia eteenpäin, tarkkaan ja silti uuvuttamatta. Monen tarinan keskiössä oli hyvin lyhyt hetki elämässä, mutta "pohjustuksella" menneisyyteen henkilöt tulivat tutuksi ja kyseinen lyhyt hetki tuntui todella käänteentekevältä. Uskoin ja vaikutuin. Ja tunsin lukiessa surua, vaikken osaa paikantaa mistä syystä. Pidin novelleista vain niin paljon.
Minun lisäkseni Carverista ovat nauttineet ainakin: Leena, Linnea, Suketus, Jenni.
