Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

WSOY, 2013
Anatomy of a Disappearance, 2011

Suomennos: Minna Kumpulainen
Kansi: Stephen Simspon / Mika Tuominen

Sivuja: 211

Lisäksi: Kirjailija on varsinainen maailmankansalainen, hän on syntynyt New Yorkissa libyalaisperheeseen, kasvanut Tripolissa ja Kairossa ja asuu nykyisin Lontoossa.

Hisham Matarin pienoisromaani Erään katoamisen anatomia oli todella kiehtova tarina isästä ja pojasta, joiden suhdetta varjostaa äidin kuolema, isän salaisuudet ja kykenemättömyys puhua asioista pojalleen. Yhteys hiipuu entisestään, kun isä menee naimisiin Monan kanssa, joka on 12-vuotiaan Nurin ensi-ihastus. Mona on kuin liima, joka pitää perheen yhdessä sekä liuotin, joka murentaa omaehtoiset sidokset isän ja pojan väliltä. Mona on kiehtova hahmo myös lukijan kannalta, sillä hänestä ei pidä silloin kun hän saa kirjassa tilaa ja sitten häntä jää kaipaamaan, kun hetki viimein on ohi.

Isän katoaminen käynnistää kunnolla tarinan, vaikka missään vaiheessa kirja ei ollut minulle mitenkään lennokas muttei vastaavasti yhtään väkinäinen tai vitkutteleva. Nuri joutuu katoamisen myötä käsittelemään äidin ja isän poissaoloa ja luomaan heihin myös uuden suhteen. Kummastikin paljastuu uusia asioita, joten menneen koettu ja tiedetty sekoittuu valheisiin, selityksiin ja tukahdettuun suruun. Jäljelle jää epäilys, jonka selvittämiseen ryhtyy myös lukija: miksi isä katoaa ja miksi äiti osoittautuu aivan erilaiseksi kuin mitä Nuri oli todeksi luullut.

Erään katoamisen anatomia saa potkua arvoituksista, mutta se on kuitenkin pieni ja voimakas tarina sellaisen pojan kasvusta, joka kasvaa aikuiseksi ilman todellista turvaa ja varmuutta. Samalla teos kertoo jotain arabidiktatuurista, englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, sveitsiläisestä naisesta, jonka luota isä katosi, kodista, joka on kaikkialla ja samalla ei oikein missään. Kirjailijan oman taustan tietäen kiinnitin erityisen paljon huomiota pienoisromaanin lukuisiin paikan vaihdoksiin. Ne tuovat lukemiseen mukaan oman pienen mausteensa, sillä kirjakin tuntuu sulauttavan itseensä monia aineksia eri kulttuureista.

Kuten elämässä on epävarmuutta, sitä on myös kirjassa. Kyseessä ei ole niinkään avoin lopetus, vaan alati jännitettä pitävä avoin arvoitus. Jollekin se on riittävä, joku jää taas kaipaamaan vastauksia. Itse kuulun molempiin ja siksi olisin niin kovasti halunnut lukea lisää.

Susalle kirja oli merkillinen, vähäeleinen, kaunis. Satu jäi epävarmaksi siitä, pitikö kirjasta. Hänen arviostaan luin myös, että kirjailijan oma isäkin on kadonnut ja kohtalosta ei ole varmuutta. Jenni piti kirjasta, mutta ei laillani ihastunut siihen. Annika K väsyi haahuilevaan tunnelmaan, jossa mitään ei kunnolla selviä. Hesarin arvion mukaan kirjaan jäi vain yksi kauneusvirhe, mutta muuten arvio on hyvin kehvua. Pidin tästä kohdasta erityisesti: "teoksen julkilaukomattomuus vain vahvistaa sisällön voimaa".