Anja Snellman: Aura
Otava, 2000
Sivuja: 144
Kansi: Katja Alanen
Lyhyesti:
Pienoisromaani kysyy, kuka on oikeastaan oikea kirjailija. Menestynyt kirjailija saa perinnöksi yhdeksän pahvilaatikkoa edemenneeltä ystävältään, lahjakkaalta pöytälaatikkorunoilijalta Aura Aulalta. Runojen myötä muistot kulkeutuvat pettymyksiin, ystävyyteen, öisiin puhelinsoittoihin, Sylvia Plathiin.
Kiva juttu:
Luettuani Anja Snellmannin pienoisromaanin Auran, halusin heti lukea myös Sylvia Plathin tuotantoa. Teoksen nimi viittaa runoteokseen Ariel, ja muitakin yhtymäkohtia Plathin tuotantoon ja elämään löytyy Aurasta.
Aura on lahjakas runoilija, mutta hän ei ole koskaan saanut kustannussopimusta, eikä juurikaan kukaan muu kuin teoksen kertoja, kirjailijana menestynyt Auran ystävä ole päässyt lukemaan niitä pöytälaatikkoon haudattuja runoja. Minäkertoja joutuu palamaan parikymmentä vuotta taaksepäin saatuaan Auran testamentin mukaisesti koko hänen kirjallisen jäämistönsä. Hän tuntuu hukkuvan muistoihin, joita ei voi enää jakaa ystävänsä kanssa. Huono omatunto valtaa, sillä muistojen myötä koko kirjailijuus-asetelma tuntuu nurinkuriselta. Onko hän enemmän kirjailija vain siksi, että on menestynyt ja saanut kustannussopimuksen vai voiko Aura olla yhtä lailla todellinen kirjailija, sillä tämä oli erittäin tuottelias, lahjakas kynäilijä, joka hengitti ja eli runoudesta ja kirjallisuudesta?
"Ei ollut aina helppoa paneutua muiden teksteihin kun oli juuri saanut oman yritelmänsä ties monennenko kerran takaisin kustantamosta. joskus yritin järkeistää haaveitani; ehkä kääntäjä tai kustannsuvirkailijan työ on sittenkin se mitä kohti olin vääjäämättä menossa. Olivat kai nekin jonkinlaisia kutsumusammatteja? -- No, sai ainakin tavata itseään lahjakkaampia ihmisiä."
12 vuodessa kustannusvirkailijan nimitys on muuttunut kustannustoimittajaksi, mutta piikki portinvartijuudesta, ymmärtämättömyydestä ja harhalyönneistä tuntuu silti pistoksena sydämessä. Entä jos meiltä kaikilta jää näkemättä Auran kaltainen lahjakkuus, tai entä jos kyseinen aika on väärä sille taidokkuudelle, jota jälkipolvet kiittelisivät. Eikö tämä ole se ikuisuusongelma, että moni taiteilija on saanut ymmärrystä vasta myöhemmiltä sukupolvilta. Mutta tämä ei ole löysästikään verrannollinen sille, että kaikki omana aikanamme luotu taide olisi vähäpätöistä.
Kertojan ja Auran ystävyys tuntuu katkeavan siihen, että toinen menestyy ja toinen jää vain haaveilemaan hyväksynnästä. Aura on melkein läheisriippuvaisen takertuva ystävä, joka luetuttaa omia tekstejään, haluaa puhua niistä, analysoida, luoda yhdessä, kunnes kirjailijuus kohtaa vain toista heistä. Tästä välirikosta ei ole täysin varmuutta, sillä ellipsit pakottavat lukijan täydentämään itse tyhjät kohdat aikajanalla: "Aura puhuttelee minua edelleen, muistelee yhteisiä hetkiämme, kirjoittaa minulle kirjeitä joita ei koskaan lähettänyt, ei enää tohtinut kun minusta tuli oikea kirjailija, menin maailman myötä, niin kuin hän sanoo."
En erityisemmin pitänyt Aurasta, mutta pidin teosta silti merkittävänä. Se on taidokas pieni helmi, mutta tarinana makuuni liian pateettinen.
Hah - ajattelin Aurasta vähän samaan tapaan; en oikeastaan pitänyt siitä, mutta minulle tuli tunne, että kirja on hyvä.
VastaaPoistaTuo ajatuksesi portinvartijuudesta on kiinnostava... kirjallisuuden tai minkä tahansa taiteenlajin kanssa tulee kai aina vastaan kysymys siitä, miten ja kuka "hyvän" kriteerejä saa määritellä. Silti ajattelisin, ettei pahemmin kannata tuntea pistoksia, koska portinvartijaltakaan ei voi vaatia muuta kuin että tekee parhaansa, heijastellen omaa ja oman aikansa käsitystä hyvästä. :)
Minulla on Aura omassa hyllyssä odottelemassa lukemista, enkä tiennyt yhtään, mistä kirja edes kertoo ennen kuin luin arviosi. Erityisesti tuo 'mikä tekee ihmisestä kirjailijan?' -pohdinta kuulostaa mielenkiintoiselta! :)
VastaaPoistaMinä en jotenkin ole edes koskaan noteerannut tätä, kuten varmaan huomasit siinä yhdessä keskustelussamme toisaalla ( Aura= ai Anja vai ;D) Tarinan puolesta tämä kyllä kiehtoisi, mutta jos sinä ka Booksykään ette tästä kovin vaikuttuneet lopulta, niin en taida heti tätä etsiä käsiini ;)
VastaaPoistaTämä postauksesi on mennyt minulta aivan ohi, Hanna! Olen Kauras/Snellman-fani ja yleensä bongaan nämä, mutta välillä en ehdi seurata blogeja tarpeeksi :-(... Minä pidin Aurasta. Siinä oli syvyttä ja leveyttä! Erityisesti nautin juuri kirjallisuus- ja kirjailijuus-pohdinnoista.
VastaaPoista