Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista
Gummerus, 2013
Trois femmes puissantes, 2009
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Sivuja: 279
Kansi: Jarkko Hyppönen
Mistä: Arvostelukappale

Kolme vahvaa naista on nimensä mukaisesti romaani, joka kertoo kolmen naisen tarinan. Kirjaa voi pitää myös kolmen novellin kokoelmana, jos kaipaa vahvempia sidoksia tarinoiden välille pitääkseen kirjaa romaanina. Minusta oli kiinnostava lukiessa etsiä ja löytää linkkejä, jotka sitoivat Norahin, Fantan ja Khadyn kertomukset toisiinsa. Isäsuhde, lintusymboliikka, Ranska, Senegal, matkustaminen, maahanmuuttokokemukset ja ne pienet sivulausemaininnat, jotka jäävät alitajuntaan, koska niitä ei ensi alkuun osaa tärkeänä pitää, mutta joihin pitää palata, kun on lukiessa saanut näistä kolmesta naisesta lisätietoa.

En tiedä, miksi minulla oli tarve löytää linkkejä, ehkä se auttoi hahmottamaan kokonaisuutta, varsinkin kun en alun alkaen edes ymmärtänyt, miten kirja rakentuu. Luulin lukevani erilaista kirjaa, millaisen lopulta luin. Ja hyvä näin, pidän yllätyksistä.

Kolme tarinaa, joista ensimmäisestä en olisi halunnut luopua tarinan vaihtuessa toiseen, toisessa ihailin taidokkuutta, miten se on kirjoitettu ja miten sen vahva tunnelma lukijalle välittyy, kolmas on surullisin mutta samalla myös mielestäni vahvimman naisen kertomus.

Norah asuu uusiperheineen Ranskassa ja hän työskentelee asianajana. Hän on kadottanut aikaa sitten yhteyden isäänsä, mutta matkustaa kuitenkin tätä tapaamaan, sillä isällä on hänelle jotain tärkeää asiaa. Narsistinen isä, joka on omalla tavallaan tuhonnut jokaisen läheisen ihmisen, vaikuttaa tyttäreen ristiriitaisesti. Norah haluaa isäsuhteen mutta ei voi silti ymmärtää, millainen ihminen kohtelee läheisiään sillä tavoin. Koska tarinaa tarkastellaan Norahin kautta mutta ei hänen kertomanaan, tulee välillä lukiessa outo tunne ja sitä alkaa arvuuttella hänenkin mielenterveyttään.

Toinen tarina on kirjan pisin. Vasta vähän matkaa luettuani, ymmärsin, että Norahin tarina ei jatkukaan ja kesti hetken ennen kuin pääsin Rudyn, Fantan aviomiehen, kerrontaan mukaan. Teksti on myös haastavampaa kuin aiemmin, ja vasta tässä osassa kiinnitin huomiota Marie NDiayen tyyliin kirjoittaa yhden kappaleen pituisia lauseita. Teksti ryöppyy hurjaa vauhtia lukutunnelman muuttuessa samalla uhkaavammaksi. Fantaan lukija tutustuu Rudyn vouhkotuksen kautta, sillä tunnontuskaisen aviomiehen sisäinen ääni kertaa heidän suhteensa hyviä ja huonoja puolia.

Keskimmäinen ja viimeinen tarina ovat ensimmäistä synkempiä, ja kaikista viimeinen kosketti eniten. Kaikissa tarinoissa läheiset pettävät, perhesiteet ovat katkolla ja kaikki kolme naista joutuvat elämää muuttavalle matkalle. Khady elää köyhyydessä ja on aviomiehensä kuoleman jälkeen täysin tämän sukulaisten armoilla. Hän joutuu matkalle epämiellyttävien ja kylmien sukulaisten pakottamana.

Kirja on kiinnostavasti kirjoitettu, tarinat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä, henkilöt moniulotteisia eikä heistä pääse ihan heti selville. Jouduin lukiessa myös vähän ponnistelemaan, sillä minulla kesti hetken päästä aina seuraavaan tarinaan sisään. Mikäs siinä, lukemallahan siitäkin selvisi.

Minua kiinnostaa tämän kirjan osalta erityisen paljon muiden lukijoiden kokemukset. Toivon mukaan kuulen teiltä lukijoilta tai muiden arvioita lukemalla saan tietää, mikä tarina nousee kenellekin parhaaksi ja mistä syystä. Minusta ensimmäinen tarina ei ole vahvin, enkä osaa kunnolla edes perustella, miksi se oli mielestäni paras, mutta ehkä siinä jäi lopulta eniten kaihertamaan loppuratkaisu. Tai liian avoin loppu.

Kirjabloggaajat lukevat lukutaitoa

Kun minulta kysyttiin, että haluaisivatko kirjabloggaajat osallistua lukutaitokampanjaan, tiesin heti, että tässä porukassa riittää intoa. Kirjabloggaajat ovat yhdessä järjestäneet muun muassa plagiointivastaisen flashmobin, kirjoittaneet yhteistä joulukalenteria, äänestäneet vuosittain blogistanian parhaita kotimaisia ja käännöskirjoja, olleet mukana Helmet-kirjastojen järjestämässä Tämä kirja muutti elämäni -kampanjassa ja tällä viikolla yhdessä kirjoitimme täysihintaisista kirjoista ja kirjakauppakokemuksista.

Tempausintoa siis kirjablogistien joukossa riittää.

Lukutaito on erittäin tärkeä asia, sillä ilman sitä arkisilta tuntuvat asiat ovat vaikeita. Lukutaidon oppimisella on paljon hyviä vaikutuksia: allekirjoittaminen, reseptien lukeminen, vaihtorahan laskeminen, parempi itsetunto, rohkeus osallistua yhteisön päätöksiin, lasten koulunkäynnin seuraaminan ja oman elinkeinon harjoittamisen parantaminen. Pakolaisten keskuudessa lukutaidottomuus on yleistä, koska konfliktialueilla koulut eivät ole voineet toimia normaalisti. Lukutaito antaa uuden alun.


Maailmassa on lähes 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista ja vain kolmanneksella lapsista on mahdollisuus käydä koulua. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kuudes maailman aikuisista on lukutaidoton. 

Suomen Pakolaisapu järjestää lukutaitokoulutusta pakolaisille ja paluumuuttajille tällä hetkellä Sierra Leonessa, Liberiassa, Ugandassa ja Thaimaassa. Lukutaitoa opetetaan käytännönläheisesti, joten oppilaat eivät opi vain lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan, mutta he saavat samalla tietoa myös hygieniasta, sairauksista, terveellisestä ruokavaliosta, maanviljelystä ja kaupankäynnistä. Näin lukutaidon vaikutukset ovat hyvin laajat.

Lukeminen avaa myös mahdollisuuden tutustua kirjojen kautta uusiin kulttuureihin ja maihin. Ja toisiin ihmisiin. Kirjojen kautta pääsee parhaiten toisen pään sisälle, kun kertoja toisensa jälkeen näkee erilaisia tapoja elää ja ajatella. Kirjat lohduttavat, viihdyttävät, antavat uutta tietoa, sivistävät, rentouttavat, ovat monelle lukijalle elinehto monista – itsellekin vieraista – syistä.

Kotimaiset kirjabloggaajat haluavat olla mukana keräämässä rahaa lukutaitotyöhön. Huomisesta lähtien, viikon ajan (6.9.–13.9.), kirjabloggaajat lukevat ja arvioivat erilaisia kirjoja Lukutaitokampanjan hyväksi. Yritän itse lukea viikon aikana seitsemän kirjaa.

Haastamme blogien lukijoita lahjoittamaan yhden euron jokaisesta luetusta kirjasta. Kaikki kerätyt varat ohjataan Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön. Keräyssivu löytyy tästä linkistä.

Toivottavasti mahdollisimman moni lukijani tai muiden kirjablogien lukija haluaa osallistua kampanjaan. Kampanjasivuille on kertynyt jo rahaa, vaikka olemme vasta ihan alussa. Kiitän syvästi kaikkia innostuneita!

Eli ohjeet lyhyesti:

•  Kirjabloggaajat lukevat viikon ajan kirjoja ja haastavat lukijat mukaan sponsoreiksi
•  Jokaisesta kirjasta maksetaan euro, (vähimmäislahjoitus on kuitenkin sivulla 5 euroa)
•  Keräyssivua (https://jelpi.fi/kerayssivut/kirjabloggaajat-lukevat-lukutaitoa) ja kirjablogijuttuja saa vapaasti jakaa sosiaalisessa mediassa. Se on jopa suotavaa asian edistämiseksi.
• Osallistuminen ei edellytä kirjablogien lukemista tai edes niitä tykkäämistä. Riittää, että haluaa osallistua tärkeään hyväntekeväisyystyöhön.

Asiasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Suketus, Kaisa, Elina, Sanna, Hemuli, Tuijata, Elina, Mafalala, Kirjakaupantäti, Maria.

Leela Corman: Unterzakhn

Leela Corman: Unterzakh

Schocken Books, 2012

Sivuja: 208
Kansi: Leela Corman

Lyhyesti: Sarjakuvaromaani

Sain Karoliinalta lainaan eilen Leela Cormanin Unterzakhn-sarjakuvaromaanin ja luin sen saman tien. Kirja sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmenten New Yorkiin, ja se kertoo kaksostyttöjen Esther ja Fanya Feinbergin tarinan. Ajassa hypätään aika ajoin eteenpäin, joten lukija näkee, millainen kohtalo seuraa jo nuorena tehdyistä valinnoista. Se, mikä tuntuu väärälle, voi sattuman oikusta kääntyä hyväksi. Ja toisin päin. Tarinan paras anti onkin sen sattumanvaraisuus, eikä ennalta tiedä, miten kaikki lopulta päättyy.

Alue, missä tytöt elävät, on kuin kulttuurien ja rotujen sulatusuuni. Kovalla työllä ja sopivalla onnenpotkulla kuitenkin jopa vähäosaisilla on mahdollisuus selvitä. Tämä kuulu amerikkalainen unelma. Juutalaiskaksoset ovat pohjasakkaa myös New Yorkissa, mutta Corman on sijoittanut välille toisen tarinalinjan, joka vie ajassa taaksepäin Venäjälle, jossa juutalaisia vasta huonosti kohdeltiinkin. En pitänyt tätä kuitenkaan mitenkään alleviivaavana, varsinkin, kun loppua kohden selvisi myös syy, miksi välillä ajassa hypättiin taaksepäin.

Tarina on hyvä, mutta Cormanin piirrosjälki oli paikoin niin villiä, että oli vaikea saada selvää, että kuka onkaan kulloinkin äänessä. Ymmärrän, että kaksoset näyttävät samalta, mutta heidän piirteensä toistuivat myös muissa keskeisissä hahmoissa niin vahvana, että välillä en ihan varma voinut olla hahmoista. Värin käytössä kirjailija on hyvä, sillä vaikka kyseessä on musta-valkosarjakuva, varjostukset elävöittävät kuvaa hyvin.

Lapsuuden ja aikuisuuden käsite on tuohon aikaan hyvin erilainen kuin nykyisin, joten 12-vuotiasta himoitseva ukonkäppänä ei ole pedofiili vaan ihan normipervo. Cormanin tarinassa on mielenkiintoisia tapahtumapaikkoja, huorintalosta kartanoon ja ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Sisaruksetkin elävät monta elämää etsiessään paikkaansa. Välillä erossa ja välillä hyvinkin tiiviisti yhteyksissä. Sivujakin on riittävästi, niin tarina ehtii syventyä ja hahmoihin tavallaan kiintyä.

Vaikka en aivan Cormanin piirtojäljen ystävä ole, niin kekseliään tarinan vuoksi voisin lukea hyvinkin häneltä lisää. Suosittelen muillekin, joita maahanmuuttotarinat, naishistoria, kehityskertomukset ja onnistuneet sarjakuvaromaanit kiinnostavat.

Kuva

Ostin kirjan!

Leikkimielisesti sanon usein, että voisin vetää kirjoja suoneen, sillä en vain saa niistä tarpeekseni ja käyttömäärät kasvavat kaiken aikaa. Olen myös kova ostamaan hyllyihini uusia lukutrippejä, usein enemmän kuin ehdin lukea, mutta en ole kuitenkaan vielä ongelmakäyttäjä.

Tänään kirjabloggaajien Osta normaalihintainen kirja -päivän kunniaksi ostin itselleni teoksen, jonka uskon laajentavan tajuntaani. Jaakko Hämeen-Anttila on hyvä kirjoittaja ja pidän sujuvalukuisista kulttuurihistoriallista tietokirjoista. Siksi en harmittele edes sitä, että ostin kirjan täydellä hinnalla kirjakaupasta.

Tämänpäiväisen tempauksen tarkoitus on nimittäin tuoda esille, että kirjabloggaajat eivät lue vain arvostelukappaleita tai osta kirjoja alennusmyynneistä ja antikvariaateista, ja samalla tukea kirja-alaa: kirjailijoita, kustantajia, kirjakauppaa ja muita alalla työskenteleviä. Nöyrästi tähän lisään, että myös minua itseäni, sillä työskentelen täysipäiväisenä freelancerina kirja-alalla. Ja sanon sen senkin vuoksi, että joku voi pahastua, että kehotan ihmisiä edes silloin tällöin ostamaan täysihintaisen kirjan.

Tämän idean takana on Marissa, jonka blogista löytyy lista kaikista tempaukseen osallistuvista kirjablogeista. Toivon mukaan tämäkin juttu sinne lisätään, vaikka olenkin tämän postauksen kanssa varsinainen Maija "Minulla oli liikaa muuta tekemistä" Myöhäinen.

Mie lainaan paljon kirjoja kirjastosta, hyvä niin, sillä kirjastolaitoksemme on aivan mahtava. Ostan myös paljon divareista, sillä kaikkien kirjojen suhteen en ole valmis ottamaan riskiä, että maksaisin täyden hinnan ja lisäksi kirjakaupoissa saattaa huonosti löytyä vanhempaa kirjallisuutta. Ostan myös nettikaupoista, jotka pystyvät yleensä antamaan paremman hinnan kuin kivijalkakaupat. Äitin kautta saan kirjoja ostettua (äiti maksaa) kirjakerhon kautta. Ja kun haluan uutuuskirjan heti, ostan sen Akateemisesta. Minua harmittaa, etten käy juurikaan pienemmissä kirjakaupoissa. Tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Arvostan niitä, mutta Akateemiseen on aina jotenkin liian helppo mennä.

Harmittelen myös, etten ostanut pienkustantamon kirjaa vaan uutuusteoksen suuren kustantamon luottonimeltä. Puolustelen sillä, että minulla oli mukana mieheni, joka niin kovasti halusi juuri tämän kirjan ja joka on jo pitkät pätkät ehtinyt lukea. Kirjasta tarkempi arvio, kun itsekin saan lukuvuoron.

Minulla on jostain syystä kova tarve puolustella ostostani, ja se varmasti johtuu siitä, että tiedän myös joidenkin pitävän pahana, että kirja-alalla työskentelevänä pidän vapaa-ajalla kirjablogia. Sekin koetaan vääränä, sillä kuulemma mainostan kirjaa. Lohduttaudun sillä, että olen kuitenkin blogissani kertonut työstäni ja siitä, etten arvio koskaan niitä kirjoja, joiden tekemisessä olen itse ollut mukana.

Mutta en halunnut lopettaa myöskään blogia, jonka kirjoittamisesta suuresti nautin, vain siksi, että pidän myös työstäni. Uskon myös lukijoihini, sillä tärkeintä on olla rehellinen ja sen luotan teksteistäni näkyvän. Vaikka minun piti kirjoittaa enemmän ostamisperusteista, halusin kuitenkin kirjoittaa sanan myös tästä olotilasta, jonka tämä tempaus sai minussa aikaan.

Ostin siis kirjan. Mainostan kirjan ostamista. Olen mukana kirjabloggaajien tempauksessa. Minusta ei ole paha sanoa, että kirjoja pitää myös ostaa, jotta niitä voidaan tehdä. Tiedän, että uusiakin tapoja kirjan ja alan pinnalla pysymisen vuoksi on keksittävä.

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema
Robustos, 2011
Kansi: Sára Köteleki
Sivuja: 151
Kiva tietää: Runeberg-palkintoehdokkaana 2012

Gisellen kuolema on koukuttava ja hyvin kauniisti kerrottu kirja, mutta en silti tiedä, mitä mieltä olen siitä. Sitä varten on onneksi tämä blogi, jonne saan ajatuksia kirjata. Jotenkin kirjoittamalla omatkin ajatukset selkiytyvät, vaikka yritänkin pitää tämän arvion aika kryptisenä, jottei vain juonesta paljastu liikaa.

Olen kuullut Siiri Enorannan teoksista paljon hyvää, mutta en osannut arvata, että kirja herättäisi näin paljon ajatuksia. Siitä on jonkin aikaa, kun luin kirjasta arvioita ja päätematiikka oli unohtunut, siksi en sitä mielelläni kerro, sillä kirjasta teki erittäin hyvän se, että uppoutuessani koko ajan enemmän tarinaan, minulle tuli välillä myös hyvin epämukava olo. Miten se voi olla hyvä asia? Kirja vain oli niin tiheä ja se, mikä teki oloni epämukavaksi alkoi jo aika varhain pienistä viitteistä.

Kirjan maailmassa suru on jähmettynyt normaaliksi olotilaksi. Linnea on palannut kotiin Ruotsista, jonne hänet on lähetettty hyvin nuorena lapsena balettikouluun ja asumaan tätinsä luokse. Alussa on pahaenteinen tunnelma, joka antaa vain viitteitä siitä, miksi Linnea on palannut kotiin ja miksi hänen vanhempansa antavat kaiken periksi ja ovat syyllisyydestä rampautuneet. He eivät osaa puhutella tytärtään, kuin vähän pelkäisivät tätä. Kaikki tämä välittyy lukijalle kertojan, Linnean veljen, Joelin kautta.

"Isä halusi meille nimet jotka lauloivat samaa laulua. Joellinea Linneajoel. Isän mielestä diftongit olivat kauneinta suomen kielessä. Linnean isä oli keksinyt ensin mutta he olivatkin saaneet pojan. Minä olen Joel koska Joel sopii Linneaan. En mistään itsestäni kumpuavasta tai Raamattuun pohjautuvast syystä. Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan."

Sisarukset ovat toisilleen vieraita, mutta he ovat samalla tavalla kasvaneet ilman perhettä ja turvallista rakkautta. Joel on asunut kotona, mutta vaikka tarkkaan ei tiedä, millaista hänen kasvaessaan perheolot ovat olleet, niin hänen kylmä suhtautuminen vanhempiin ja ylisuojeleva suhde siskoon, antavat viitteitä siitä, kuinka kolkko on rakkaudeton koti.

Loppua kohden tahti nopeutuu makuuni liikaa, hypätään vuosia eteenpäin ja sisarukset kohtaavat viimein. He kantavat synkkää, yhteistä salaisuutta, mutta vieläkään he eivät osaa kohdata toisiaan. Jollain tapaa tarina on hyvin lohduton, mutta Enorannan kieli on niin taiten huoliteltu, että rumassa on paljon kaunista.

Ei voi kuin tyytyväisyydestä huokaista, että olen ollut kaukaa viisas ja ostanut hyllyyni Marjiksen hyvien arvioiden innoittamana myös Nukkuu lapsi viallinen -teoksen. Pääsen lukemaan sen syyskuun lukuhaasteeni aikana.

Sananen lukuhaasteesta: Eilen oli ihan hurja työpäivä ja sain luettua kirjaa aika pätkissä. Sivut kulkivat silti kuin siivillä, mutta tälle päivälle jäivät kuitenkin loppuluvut. Luin eilen hyvin paljon käsikirjoituksia ja oikoluin vielä illan erästä tekstiä, mutta silti harmittaa, että yöllä uni tuli ihan loppusuoralla.

Melissa Bank: The girls guide to hunting and fishing

Melissa Bank: The girls guide to hunting and fishing
Penguin Books, 1999
Julkaistu suomeksi samana vuonna nimellä Nyt nappaa!
Sivuja: 274
Mistä: Oma ostos
Luettu: aloitettu Berliinissä ja lopetettu ensimmäisenä Kirja päivässä koko kuukauden -lukuhaasteen päivänä
Lyhyesti: Romaani, joka koostuu muutamista kertomuksista, jotka pääosin liittyvät päähenkilö Janen elämään.


Ensiksi on pakko sanoa, että onpa tällä kirjalla nimi. Se on paljon kiinnostavampi kun kannen kumisaapas hyppelehtijä, mutta en olisi kyllä osannut kirjaan tarttua ilman kirjabloggaajien arvioita. Yllätyin, kun etsin kirjaa Goodreadsista, että se löytyy myös sivuston The Worst Books of All Time -listalta (sijalta 57/5318). Kirjaa on kuitenkin kiitelty paljon arvioissa, joten tuo huono sijoitus täytyy johtua myös siitä, että kirjaa on luettu hyvin paljon, myötä- ja vastakarvaan. Wikipedia osasi kertoakin, että kirja oli 16 viikkoa New York Timesin Best seller -listalla.

Melissa Bankin teosta on jossain luonnehdittu chick lit -kirjallisuudeksi, mutta minusta ei oikein istunut tähän genreen kauhean luontevasti. Kyllä päähenkilön rakkauskiemuroita käydään läpi kertomus toisensa perään, mutta Jane ei etsi rakkautta, aviomiestä, onnea auvoisaa, hänellä vain sattuu olemaan eri elämänvaiheissa poikaystävä. Kertomuskokoelma alkaa Janen ollessa 14-vuotias ja seuraavassa kertomuksessa hän on 20+ jotain ja hänellä on ensimmäinen kunnon poikaystävä.

Suhteita siis on, mutta kertomusten tekstityyli vaihtelee ja Jane on päähenkilönä samalla kertomus toisensa jälkeen tutumpi mutta pysyy myös arvoituksena. Hän on älykäs ja hän lukee paljon, hän ei unelmoi satuhäistä eikä oikeastaan missään vaiheessa edes hänen kauttaan kuvata suhteita siten, että niiden tulisi johtaa jonnekin. Enemmän hän on läsnä aina siinä kulloisessa hetkessä ja suhteiden päättyminenkin tuntuu luontevalta Janen eri ikävaiheissa. Eron syyt ovat itsellänikin olleet täysin erilaisia nuorempana kuin mitä ne olisivat ehkä nyt jos tuoreena vaimona ottaisin ja lähtisin. (En ole eroamassa!)

Jane on ennen kaikkea kiinnostava päähenkilö, vaikka hän ei aina toimikaan kertojana, niin hänen kauttaan tarinoita pääasiallisesti fokalisoidaan. Yksi kertomus tekisi mieli lukea myös suomennettuna, sillä kiinnostaa lukea, miten se on saatu suomeksi toimimaan. Siinä kertoja puhuttelee lukijaa, vaikka hän tarkoittaa, että you on Jane. Koko tarina kulkee tähän tapaan:

"On your first date, he will pick you up on his motorcycle, and bring a helmet for you. He nods his big helmet head when he's ready for you to get on. He fastens your hands around his waist like a seat belt. You sense that he's dangerous but don't know why – and wonder if it's because he makes you feel sater than you've ever felt."

Loppua kohden Janesta paljastuu jotain surullista, joka tuntuu vähän kuin se olisi myös omaa suruani, koska koko tarinan ajan minua on puhuteltu kokemaan sama kuin mitä Jane kokee. Hyvin tehokasta.

Pidin Nyt nappaa! -teoksen huumorista, sillä se ei ole mitään vitsi toisensa perään hekotusta, vaan jotain herkkävireisempää. Janen melankolisuus (en oikein tiedä nyt parempaa sanaa kuvaamaan häntä, sillä hän ei ole surullinenkaan ja hänellä on asiat hyvin, mutta jostain syystä kuitenkin tulee tunne, että hän on sielultaan surullinen ihminen) tekee kirjasta joillekin chick lit -tyyliä odottaville varmasti synkkätunnelmaisen luettavan. Tai ainakin näin päättelen monien pettyneiden arvioiden lukemisen jälkeen. Minusta se tekee hänestä hyvän veturin tarinoita kuljettamaan. Hän on mielenkiintoinen, eikä pelkästään siksi, että hän työskentelee kustannusmaailmassa ja pohtii välillä samoja ajatuksia siitä vastuusta, joita itsekin olen saattanut kirjan parissa tuntea. Hän on mielenkiintoinen, koska niin vähällä hänestä välittyy niin paljon.

En millään nyt malta lopettaa tätä juttuani, sillä pidin kirjasta hyvin paljon. Bankin kirja oli sujuvalukuinen ja kiinnostava päähenkilö teki kertomuksista kiinnostavaa luettavaa. Arvostan myös, että kertomuksissa tyyli vaihteli ja kirja tuntui silti yhtenäiseltä romaanilta (vaikka yhtä hyvin sen voi lukea novellikokoelmana).

Sananen Kirja päivässä koko kuukauden -lukuhaasteesta: Hyvin sujuu tähän mennessä. Eilen oli kiireinen vapaapäivä, mutta koska olin aloittanut Bankin teoksen aiemmin, ehdin sen hyvin lukea loppuun. Nyt on sen verran töitä, että tämän päivän kirjan lukeminen menee iltaan, mutta olen sen jo kuitenkin valinnut.

Kirja päivässä koko kuukauden -lukuhaaste

Jostain kumman syystä sain kesällä idean, että haluan kokeilla lukuhaastetta, jossa saan joka päivä luettua yhden kirjan ja vielä bloggaisin siitä heti tuoreeltaan. Päätin, että se kuukausi on syyskuu, joten loogisesti haaste alkaa tänään. Kello on melkein puolen yön, kun ehdin tätä aloitusbloggausta kirjoittaa, mutta usko on silti vielä haasteen onnistumiseen vahva. Päivän kirjaakin on vielä vain vähän jäljellä ja huomenna teen siitä sitten arvion blogiini.

Tarkoituksenani on siis saada joka päivä luettua yksi kirja. Voin aloittaa vaikka kuinka monta kirjaa samana päivänä, mutta joka päivä joku pitää myös saada yksi teos luettua. Koska haluan lukea myös vähän paksumpia teoksia, niin siksi pidän tämän option mukana, että jotain kirjaa saa lukea monta päivää. Bloggaustahtikin on kiivas, koska minua aina harmittaa, että luen enemmän kuin ehdin kirjoittaa niistä arvioita. Kokeilu siis tämäkin, sillä yleensä päivitän blogia noin kaksi kertaa viikossa.

Kokosin jo jonkinlaista kirjapinoa kuukauden varalle, mutta kovin tarkkaan en lukemisiani nyt suunnittele. Rivistä löytyy kuitenkin tietoa, proosaa, runokirjoja ja sarjakuvaromaaneja. Ostettuja, lainattuja ja muutamia kesän aikana tulleita ennakkokappaleita, joihin tekee mieli tutustua. Rivistä löytyy myös kaksi juuri painettua, vanhempaa teosta, joiden takana on kiinnostava tarina. Niistä tarkempi bloggaus lähipäivinä.

Toivottavasti jaksatte seurata tätä haastettani ja tsempata mukana. Olen kuitenkin puolivakavissani tämän haasteen kanssa. En kuitenkaan tavoittele mahdottomuuksia: jos jonain päivänä en ehdi lukea, niin sitten en ehdi ja haaste jatkuu seuraavana päivänä. Lokakuun alussa summaan sitten kaikki kokemukset haasteesta.

Minulle saa myös ehdottaa kirjoja, varsinkin hyviä lyhytromaaneja. Olen kiitollinen tällaisestakin tsempistä! Ihan jännittää miten haasteessa käy, sillä luen tekstejä jo työpäivien aikana melko lailla.

Ganbarou!