Kirjahyllyesittely

Olen mankunut pitkään uutta kirjahyllyä, sillä kirjaparkani ovat joutuneet olemaan vailla kunnollista suojaa. Vaikka esittelen nyt kirjahyllyä, niin toivottavasti joku innostuu katselemaan myös vähän kirjoja. :)

Kirjahyllyä hankkiessa törmää moneen pulmaan. Ensinnäkin on vaikea löytää puista kirjahyllyä, joka olisi silti halpa. Olen muutamaan Ikean lastulevyhyllyyn ollut niin pettynyt, että sinne ei nyt suunnistettu. Katselin kierrätyskeskuksesta Lundia-hyllyjä, mutta ei nyt osunut vieläkään sopivaa settiä silmään. Minulla oli materiaalin ja hintatietouden lisäksi muutama lisävaatimus hyllylle. Halusin korkean ja leveän, mutta en missään nimessä syvää. En ymmärrä, miksi kirjahyllyissä on niin paljon syvyyttä, että kirjoja voisi asettaa kahteen riviin. Halusin siron, vaalean ja hengittävän, koska kirjamäärä tekee esineestä kuin esineestä silti massiivisen.

Minulla on ensi viikolla syntymäpäivä ja Juri rakensi sitten viimein minulle eilen ennakkoon lahjaksi oman kirjahyllyn. Olen niin onnellinen!

Kuten kuvista näkyy, tilaa uusille kirjoille vielä on, joten vielä ei tarvitse hyllyä laajentaa. Korkeat ja leveät kirjat sijaitsevat makuuhuoneen kirjahyllyssä. Järjestin kirjoja teeman ja aakkosten mukaan. Pyyhin kaikista pölyt ja laskin, että meillä on n.700 kirjaa. 

Tässä näkyy paremmin tuo kirjahyllyn syvyys. Hyvin mahtuvat kirjat, vaikka syvyyttä on makkarissa majailevaan kollegaan verrattuna 19senttiä vähemmän. Olen todella onnellinen siroon hyllyyni, kuten varmaan tästä hehkutuksesta voi päätellä. Olen myös onnellinen, että sain sen syntymäpäivälahjaksi, sillä Juri ei ole koskaan ennen hyllyjä rakentanut, mutta halusi ilahduttaa.

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa

"Mamma OK"

 

Kiinnostuin Antti Tuurin matkakertomuksista, kun olin kuuntelemassa häntä alkukeväästä Otavan tilaisuudessa. Häneltä on aiemmin ilmestynyt matkakuvauksia Islannista (Pieni suuri maa, 1993) ja Saksasta (Neljännen valtakunnan vieraana, 1995), mutta uusin teos Matkoilla Euroopassa (Otava, 2011) vie lukijan ympäri Eurooppaa junan kyydissä, Tuurin muistellessa humoristisesti omia matkojaan. Myönnän, että teoksessa viehätti erityisesti se, että se on Tuurin kirjoittama, sillä muiden lomaruokailuja ja hotellikuvauksia en olisi varmaan yhtä myönteisellä otteella lukenut. Mutta kyllä kirjailija osaa myös naurattaa, pienistä tapahtumista isketään juttua oikein urakalla, kuten tässä esimerkissäni salkkuvarkaudesta.

"Kerron myöhemmin mielelläni, että Seitsemän veljeksen palautuminen salkun mukana takaisin minulle kuvaa hyvin, kuinka vaikeaa suomalaisen kirjallisuuden on löytää lukijoita ulkomailla ja kuinka vaikeaa suomalaisen kirjallisuuden leviäminen ulkomaille on: edes kaikkien aikojen paras suomalainen romaani Seitsemän veljestä ei kelvannut varkaille Genevessä."

Tuuri matkustaa ympäri Eurooppaa yksin tai vaimonsa kanssa, mutta useimmiten junalla. He ovat kyllästyneet lentokonematkustamiseen ja ainaiseen odotukseen terminaaleissa, kun junalla voi seikkailla vaivattomammin. He pysähtyvät sillä pysäkillä, mikä sattuu heitä junan ikkunasta miellyttämään. Majander moitti hesarin kritiikissä, että kirjailijan ajatukset mahtoivat olla jo seuraavassa kirjassa. Minua taas viehätti se, että Tuuri kertoo matkamuistojensa ohella kirjoitustyöstään ja niistä kirjoista, joita matkoillaan kirjoitti. Varsinkin kalastustarinoista hän mainitsee usein, että ne sisältävät koko joukon kalavalheita. Jäi välillä sitten olo, että kuinkahan monta valetta matkakertomukseenkin lopulta päätyi mukaan. Nopealukuisessa teoksessa sai monta kertaa nauraa, eikä sillä todenperäisyydelläkään ole lopulta niin väliä.

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa
Otava, 2011
Sivuja: 222

Juhani Aho: Yksin ja Helsinkiin

Tartuin uudestaan vanhoihin Juhani Ahon suosikkeihini ja luin lukulaitteen avulla Yksin- ja Helsinkiin-teokset. Molemmissa teoksissa Aho liikkuu realistisemmista teoksistaan kohti naturalismin tyylilajia. Tiivistettynä Yksin kertoo minäkertojan pettymyksestä rakkauteen ja hänen yrityksestään parantaa särkynyttä sydäntään Pariisissa. Helsinkiin kertoo puolestaan nuoren ylioppilaan ryyppyjen täyteisestä laivamatkasta Helsinkiin, jossa turmelus vain jatkuu. Kirjojen innoittamana ajattelin mennä lähiaikoina katsomaan Ateneumiin Arjen sankarit-nimistä näyttelyä, jossa keskitytään realismiin ja naturalismiin kuvataiteessa, valokuvassa ja elokuvassa.

Ahon aikalaiset kiittelivät esikoisromaania Rautatietä ja Papin tytärkin sai myönteistä palautetta. Aho oli kiinnostuneempi pohjoismaisesta ja ranskalaisesta naturalismista kuin idealistisesta kansakuvauksesta. Yksin-pienoisromaanin bordellikohtaus oli vuonna 1890 Suomessa suuri skandaali ja kirjasta ja Ahon taiteilija-apurahasta keskusteltiin valtiopäivillä asti. Myös Papin rouva sai julkisen tuomion.


Nykyään on vaikea nähdä Yksin-teoksessa mitään paheksuttavaa, Pariisi ei näyttäydy kovinkaan vaarallisena, eikä vapaus ja erotiikka turmelevana. Konservatiivit onnistuivat kuitenkin painostamaan Ahoa aikanaan ja hänen ylioppilasromaaninsa huonomaisessa työläis- ja satamakaupunginosassa prostituutioineen, sukupuolitauteineen ja kosteine iltoineen typistyi lopulta pienoisromaaniksi Helsinkiin (1899), jossa näihin paheisiin vain kainosti viitataan. Aho halusi suojatun idyllin ja onnellisten hetkien sijaan kuvata "elämän varjopuolia", modernin elämän vaikutusta ihmisen psyykkeeseen ja arjen harmautta. Jokin tässä asetelmassa puhuttelee nykyäänkin.

Mie olen jotenkin ihastunut Ahoon. Tätä on vaikea selittää, mutta minulla on vahva mielikuva, että hän olisi ihana mies, jonka kanssa olisi mukava itkeä, nauraa ja puhua kirjoista. Vaikka Aholla oli yhtä aikaa suhde vaimoonsa Vennyyn ja tämän sisareen Tillyyn. Vaikka Aho oli rakastunut Aino Järnefeltiin ja myöhemmin myös tämän äitiin Elisabeth Järnefeltiin. Silti minusta tuntuu, että hän on ihana mies. Kirjoissa liikutaan niin hienovaraisesti erotiikan parissa, ihmisen syvissä tunnoissa ja syvissä vesissä. Minuun tämmöinen romanttinen rappiollisuus ilman "huutoa ja räkää" tehoaa. Yksin sisältää kaunista alakuloa, Helsinkiin puolestaan fuksien viatonta turmelusta.

Yksin innoitti hankkimaan myös Mika Waltarin Fine van Brooklyn luettavaksi, sillä Yksin oli kuulemma Waltarin lempikirjoja.

Suosittelen kurkkimaan Sallan lukupäiväkirjasta enemmän tietoja: Yksin ja Helsinkiin. Hän on pohtinut teoksien sisältöä minua laajemmin.

Kuva

Lisäksi Ahon Yksin-teosta on näin kauniisti ja rohkeasti kuvannut kriitikko Savo-lehdessä 9.12.1890:

Semmoisille, jotka kirjallisuudessa etsivät vain pelkkää hauskuutta ja huvia, ei tämä kirja ole aijottu. Mutta ne pitemmälle kehittyneet ja kypsyneet henkilöt, jotka kirjallisuutta lukevat myöskin oppiakseen siitä ja joutuakseen sen avulla ajattelemaan todisista ja jokaista ihmistä koskevista asioista ja aatteista, ne ovat kirjan luettuaan tyytyväisiä. Eikä heitä ole juuri sanottavasti vaivannut tuo kirjan lopussa kuvattu kurjuuskaan, sillä he tuntevat, kuinka todellista semmoinen on ja kuinka se on surkuteltavaa, mutta kuitenkin peittelemättä tunnustettavaa. He myöskin tuntevat kirjan hengestä, ettei tekijä pienimmälläkään piirteellä puollusta tuommoista kurjuutta; päinvastoin vaikuttaa kirja inhoa siinä kuvattuun inhimilliseen heikkouteen. Ne kirjan arvostelijat, jotka muka siveellisessä innottelussaan sanovat ”viskanneensa kirjan pois luotaan kuin mädänneen omenan”, ne ovat sillä näyttäneet, etteivät ymmärrä kirjailijan tarkoitusta.


Vielä hienommin kriitikko puhuu lukemisesta ja kirjoen tehokuluttamisesta, mihin itse syyllistyn.

Lopuksi tässä johtuu mieleemme se tapa, millä kirjoja tavallisesti luetaan. Niitä ahmitaan vaan lehti lehdellä saadakseen vaan tietää niitten sisältö ja miten sitte lopulta kävi. Siinä kiireessä ei joudeta useinkaan ajattelemaan kirjan opettavaista puolta ollenkaan eikä kaikkea, mitä siihen on syvemmälle kätketty, joka ei hutiloimalla lukiessa tartu mieleen, vaan jääpi kokonaan huomaamatta, menee aivan hukkaan. Ja tuo juuri, tuo ydin olisi kaikkein tärkein puoli kelvollisissa kaunokirjallisissa teoksissa. Niissä kerrotaan aina pala omaa elämäämme, omia tunteitamme, niistä lennähtää vasten silmiämme joukko omia vikojamme ja heikkoja puoliamme, ne panevat meidät ajattelemaan, miettimään tosi teolla omaa tilaamme.

Sen tähden olisi hyviä kirjoja luettava hitaasti ja tarkalla ajatuksella. Ne olisi luettavat useampaan kertaan. Eikä niinkuin tavallisesti, että lukasee läpi ja heittää unhottumaan. Niitten johdosta olisi ajateltava, otettava ne yhä uudelleen käsille, keskusteltava niistä seuroissa, sanalla sanoen annettava niille todellista arvoa. Sitten vasta hyvät kirjat täyttävät tarkoituksensa."

Lukulaitteen testailua

Muutamista pääkaupunkiseudun kirjastoista voi lainata lukulaitteen viikoksi testattavaksi. Minulla on ollut pitempään halu kokeilla itse laitetta, mutta erityisesti lukea e-kirjoja sen avulla. Lainasin Kirjasto 10:stä Sony PRS-600 lukulaitteen ja ajattelin lainata vielä muitakin eri merkkisiä laitteita ennen kuin teen päätöksen, että minkä ostan itselleni. Vai ostanko vielä ollenkaan.

Laitteen kokoa yritin havainnollistaa tuon tulitikkuaskin avulla. Eli kyseessä on ainakin 3 kertaa korkeampi ja paljon askia ohkaisempi laite. Mielestäni se oli riittävän iso, vaikka tottakai ottaisin iPad2:sen, mikäli se olisi paljon halvempi kuin mitä se nyt on.

Kirjasto oli valmiiksi ladannut 132 suomenkielistä e-kirjaa ja itse latasin siihen tenttimateriaalia luettavaksi. Tähän laite oli todella kätevä ja tuli heti tarpeen, sillä aamulla halusin käydä bussimatkalla vielä pari artikkelia läpi ennen tenttiä ja nopsasti sain ladattua ne laitteeseen.


Olen lukenut myös Juhani Ahon Yksi-teoksen ja nyt olen lukemassa Santeri Alkion Puukkojunkkareita.
Lukeminen on kätevää, vaikka sivua saakin olla koko ajan "kääntämässä", mutta minua sivujen näpyttely ei haitannut yhtään. Laite on hyvin kevyt, joten kun kotimatkalla kävellessäni lueskelin sitä, pitelin laitetta ja näpyttelin sivuja samalla kädellä.

Sen sijaan olisin toivonut että lukulaitteessa erottuisi teksti paremmin hämärässä. Illalla bussissa oli jo vaikeuksia nähdä tekstiä, kun taas valkoinen paperi loistaa paremmin ja teksti näkyy siinä helpommin. Näissäkin on varmasti eri laitteissa eroja, enkä osaa sanoa että johtuuko se jostain kontrastiasiasta vai harmaan sävyistä. Minua huono näkyvyys ei miellyttänyt, eikä laite edes ollut niin näppäräkäyttöinen että juuri sen haluaisin itselleni.

Olen miettinyt yhtenä vaihtoehtona Kindlea, mutta siinä häiritsee se, että kirjat pitäisi hankkia sitten melkein kokonaan sieltä Amazonista. Aion seuraavaksi hakea testattavaksi joko Bokeen Cybook Opuksen tai tästä Sonysta uudemman version. Jos testaan vielä useampaa, niin sitten täytyy vaihtaa jo kaupunkia ja hakea laite joko Espoosta tai Vantaalta.

Silmiä lukeminen ei rasittanut yhtään, enkä mielelläni luopuisi tästäkään laitteesta, vaikka en sitä ensisijaisesti itse itselleni ostaisi. Nopeasti totuin siihen, että mukana voi kuljettaa erilaisia kirjoja ja ennen kaikkea opiskelussa yliveto, kun ei tarvitse tulostaa netistä artikkeleita. En jaksa lukea tietokoneen näytöltä pitkiä artikkeleita, mutta lukulaitteen kautta niihin jaksaa paneutua.

Haluaisin itselleni laitteen:
- Hyvä näkyvyys: Ei tarvitse olla valoa kuten kännykässä, mutta paremmin pitäisi kirjainten erottua hämärässäkin
- Hyvä akunkesto: Tosin taitaapi näissä kaikissa laitteissa olla varaa käännellä sivuja monta tuhatta kertaa.
- Halpa: Niin, tämä, mutta silti
- Oikeasti hyvä: Ettei kaduta parin kuukauden päästä, että tuli moinen hankittua.
- Laitteeseen pitää pystyä lataamaan kotimaisia kirjoja.
- Söpö
- Perusnavigointi nopeaa, sivujen lataaminen nopeaa. Tehoa, nopeutta simppelissä paketissa. :)

Muistuttelisin myös lukutottumus-tutkimuksesta ja tässä linkki myös tutkimusryhmän blogiin. Yksin en voi osallistua, joten toivoisin että jotkut teistä lukijoista lähtisivät kanssani auttamaan tutkijoita heidän tutkiessaan tätä meidänkin harrastustamme ja elämäntapaa, lukemista.

Rappiotaiteen festivaalit: runoilijoita kuuntelemassa

Olin tänään kuuntelemassa ja katselemassa suomalaisen rappiotaiteen nykytilaa. Nuoren Voiman Liitto järjesti Astoria-salissa kyseisen tapahtuman ja mukana oli yli 80 taiteilijaa: 
kuvataitelijoita, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita, sarjakuvantekijöitä, tanssijoita, performanssitaiteilijoita sekä elokuvantekijöitä.

Myöhästyin proosapuolituntisesta ja minulta jäi valitettavasti kuulematta Riikka Pulkkisen, Virpi Hämeen-Anttilan, Markku Pääskysen ja Leena Parkkisen esitykset. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, että mitä kirjailijat sanoivat sen 10 minuutin aikana, joka heille kukaisellekin oli varattu.

Sen sijaan ehdin kuulemaan jälleen Alexandra Salmelaa ja hän luki teoksestaan 27 eli kuolema tekee taiteilijan pätkiä. Viimeksi kävin kuuntelemassa kirjailijaa Helsingin kirjamessuilla. En oikein kunnolla kuullut ja saanut selvää hänen luennastaan, mutta ihastelin sen sijaan värikkäitä vaatteita. Hän on kyllä suloinen ilmestys.

Kaikkein eniten odotin kuitenkin runoilijoiden esiintymistä. En ole lukenut kauheasti runoja, mutta viime aikoina olen luennoilla, kirjallisuuslehdissä ja runoilijoiden omissa blogeissa törmännyt heidän runoihinsa. Jokaisella runoilijalla oli 6minuuttia aikaa esittää omaa tuotantoaan ja erityisesti mieleeni jäivät Sirkka Turkan,  Henriikka Tavin, Teemu Mannisen,  Saila Susiluodon ja Jarkko Tontin esitykset. (Kuvissa
tässä järjestyksessä)

Henriikka Tavilta olen lukenut hänen runokokoelmansa Esim.Esa ja hän on lisäksi opettanut minulle lyriikkakurssilla runojen kirjoittamista. Ei minusta silti runoilijaksi ole, mutta hänen ansiostaan tutustuin paremmin kotimaiseen nykyrunouteen ja uusiin runomuotoihin, esimerkiksi flarf- tai googlerunouteen. Jarkko Tontilla on kiinnostava blogi Kirjaamo, jota seuraan. Sirkka Turkalta olen lukenut hänen Finlandia voittajateoksensa Tule takaisin, pikku Sheba. Teemu Mannisen Futuramaa olen lueskellut nykykirjallisuuskurssille. Saila Susiluotoa luimme tuolla Henriikan kurssilla. Luonnollisesti juuri nämä runoilijat jäivät parhaiten tilaisuudesta mieleeni, koska odotin heidän esiintymistään jo etukäteen.

Tilaisuudessa oli vapaaehtoinen pääsymaksu ja paikalle oli tullut paljon rappiotaiteen ihailijoita. Aion kyllä jatkossakin käydä vastaavissa tilaisuuksissa, sillä oli nautiskella monipuolisesti eri taiteenaloista. Tunnelma oli välitän, tuttavallinen ja hirmuisen kannustava.  
Kyllä postmodernille taiteelle on tilausta ja kannatusta!

Hyvää Agricolan ja suomen kielen päivää!!

Päivän kunniaksi kannattaa tutustua Mikael Agricolan murrepeleihin:

Agricola - ajatuksesta sanoihin.

Lisäksi Agricolan jalanjäljille pääsee Yle Areenan kautta.

Mie lähden nauttimaan auringonpaisteesta ja kipaisen ennakkoäänestämässä Vallilan kirjastossa. Samallahan voi hyvin haahuilla kirjojen keskellä päivän hengen mukaisesti. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ihana, ihana päivä. :)

Claudie Gallayta tapaamassa