Hyllynlämmittäjä 2018

Helmet-lukuhaaste 2018

1. Kirjassa muutetaan: Elin Willows: Sisämaa

2. Kotimainen runokirja: Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

3. Kirja aloittaa sarjan Eve Hietamies: Yösyöttö

4. Kirjan nimessä on jokin paikka: Catel: Kiki – Montparnassen kuningatar

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit: Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa: Helen Fielding: Bridget Jones's baby

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan: Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja 

9. Kirjan kansi on yksivärinen: Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 2

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja: Annamari Marttinen: Korsetti

11. Kirjassa käy hyvin: Kalle Lähde: Loppuluisu 

12. Sarjakuvaromaani: Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa: Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkausota

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan: John Irving: Kaikki isäni hotellit

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja: Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

16. Kirjassa luetaan kirjaa: Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa: Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä: Mikael Persbrandt – Muistini mukaan

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän

20. Taiteilijaelämäkerta: Saara Turunen: Sivuhenkilö

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi: Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin: Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

23. Kirjassa on mukana meri: Sally Salminen: Katriina

24. Surullinen kirja: Hanneriina Moisseinen: Kannas

25. Novellikokoelma: Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt: Milja Kaunisto: Status

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta: Nina LaCour: Välimatkoja

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä: Colm Tóibín: Nora Webster

29. Kirjassa on lohikäärme

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan: Erkka Mykkänen: Something not good

33. Selviytymistarina: Laura Manninen: Kaikki anteeksi

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Tiitu Takalo: Jää

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa: Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo: Lorina Mapa: Duran Duran, Imelda Marcos, and Me

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama: Leila Slimani: Kehtolaulu

40. Kirjassa on lemmikkieläin: A. J. Finn: Nainen ikkunassa

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti: Shari Lapena: Vieras talossa 

42. Kirjan nimessä on adjektiivi: Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle: Riikka Pulkkinen: Totta

44. Kirja liittyy johonkin peliin: Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

45. Palkittu tietokirja

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana: Fiona Barton: Leski

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta: Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö: Mikko Kamula: Iso härkä

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja: Domenico Starnone: Solmut

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Edith Södergran: Maa jota ei ole

Edith Södergran: Maa jota ei ole (1925)
Alkuperäinen teos: Landet som icke är
Suomennos: Pentti Saaritsa

En ole vuosiin lukenut Södergrania. Joskus nuorempana vähän, mutta silloin taisin enemmän samastua siihen tarinaan, että nuori runoilija oli kirjoittanut näitä runoja sairaana ja ennen kuolemaansa. Södergran kuoli tuberkulosiin vain 31-vuotiaana, ja jotenkin minulle on tuolloin nuorempana, miksei toki myöhemminkin, hänen runoudessaan korostunut aina jonkinlainen kaunis kärsimys. Opiskeluaikoina tentin Södergranin Dikter-teoksen, mutta tätä Ylen 101 kirjaa -listan vuoden 1925 teosta, Maa jota ei ole, en ole aiemmin lukenut.

Tuntuu, että marraskuinen melankolia on tarttunut kaikkialle. Ajattelin, että tavallaan niin kliseisen sopiva hetki lukea teos, joka on koottu ja julkaistu Södergranin kuoleman jälkeen. Yllätyksekseni runoissa korostui myös ihan toisenlaisia asioita kuin mitä odotin, yleistin tai lähdin hakemaan. Tunnistin jotain leikkisää ja juhlallista. Lisäksi löysin runoja, joita jäin siinä aamun metrossa, oranssinpunaisessa väriloistossa miettimään. 'Vaarallisia unia' kehotti hylkäämään yölliset painajaiseni, ne monet turhat ajatuskehät, joita saattaa stressaantuneena ja unettomana yöllä pyöritellä tietämättä oikein, nukahteleeko välillä vai onko valvonut pitkään. Tuntuu tietysti vähän väsyttävälle puhua runoista lohtupuheena, mutta huomasin pohtivani, että jonain toisena hetkenä en olisi ehkä jäänyt miettimään juuri näitä säkeitä. Eri hetkillä jotkin sanat vain korostuvat toisia enemmän. Ja huomasin hymyileväni runon minälle.

Sitten mukana olikin se lukemisen leikki, jossa ollaan runon matkassa hyväiltävänä prinsessana tai 'Kohtaaminen'-runon kolmas neito, joka ei kulje kohti rakkautta tai kuolon tuomaa armahdusta vaan valitsee jotain vähemmän ilmiselvää itselleen. Kunnes tulee metromatkan aikana 'Marraskuun aamu', jossa ollaan tosiaan marraskuisessa aamussa ja ensimmäiset hiutaleet vaipuvat maahan. Runon alle on kirjoitettu lokakuu 1922, joten pystyn ajallistamaan runon Södergranin viimeiseen talveen. En ole varma, miten runon lukisin, ymmärränkö sen oikein, miksi näen siinäkin jotain pilkettä ja iloa, vaikka sanat ovat surullisia ja tunnelma profetoiva, ylistävä. Näen iloa yhtäkkiä siellä, missä voisi surua lukea.

Kun suljen kirjan jostain kohtaa ja kävelen metrolta töihin, mietin asioita, jotka eivät enää liity teoksen sisältöön vaan pikemminkin sen julkaisuun. Maa jota ei ole ei ole Södergranin itsensä kokoama teos, sen olin lukenut ennen runoihin tarttumista Wikipediasta. Vaikken kaikkia yksityiskohtia enää muista, miksi kirjan toimittanut Elmer Diktonius ja teoksen esipuheen laatinut Hagar Olsson riitautuivat, jäin miettimään sitä, kuinka paljon nimenomaan tämä postuumisti julkaistu teos on luonut myyttiä kuolemansairauden säkeistä näissä runoissa.

Löysin tietysti myös runoja, jotka olivat surullisempia. En sentään kaikessa nähnyt prinsessoja, romantiikkaa, karnevaalia, leikkiä. Joidenkin runojen jälkeen oli vuosiluku, joista näin, että Södergran on kirjoittanut ne kaaoksen aikaan, sisällissodan aikana. Voisi olettaa, että nämäkin kokemukset olisivat runoihin vaikuttaneet. Yllätyin, kuinka vähän sellaista yhteiskunnallista puhetta löysin – tai osasin niistä runoista lukea. Luin myös säkeitä, joissa "pelkkää pimeyttä on ympärilläni" ja kuolemaa ja kohtaloa tervehditään siinä missä elettyä elämääkin. Mutta sitten näiden jälkeen taas korostui veikeämmät, iloiset säkeet, joissa istutaan pilven päällä laulamassa ja "alas maahan tipahtelee elohopeaivanaurua – siitä kasvaa kutinaruohoa ja tuulenkukkahahtuvia".

Nimikkoruno 'Maa jota ei ole' on mahtipontisempi kuin moni aiemmin lukemani. Se ei nouse suosikkeihini, vaikka runon abstrakti maa jättääkin minut pohtimaan vielä, mikä se tällainen maa on. Mikä sellainen maa olisi minulle?

Reko Lundán: Rinnakkain

Tämä blogiteksti on osa kirjabloggaajien ja Ylen Kirjojen Suomi -hankkeen yhteistyötä. Me kirjabloggaajat osallistumme Kirjojen Suomen haasteeseen lukemalla kaikki 101 kirjaa uusimmasta alkaen. Minulle osui arvonnassa vuosi 2004 ja Reko Lundánin Rinnakkain. Olen tästä arpaonnesta erityisen iloinen, sillä kirja oli mieleeni. Olen aiemminkin pitänyt Lundanin teoksista, mutta tätä kyseistä kirjaa en ollut vielä lukenut.

Ylen toimittajat tiivistävät kirjan näin: "Rinnakkain on aikalaiskuvaus nousukauden keskiluokkaisista, jotka eivät halua asunnottomien asuntolaa lähelle idylliään."

Kirjan päähenkilö Jarmo on kyllästynyt työhönsä työvoimatoimistossa, sillä hän on nähnyt lamavuosina liikaa ahdinkoa ja kuullut samankaltaisia, surullisia tarinoita, joihin on voinut itse hyvin vähän vaikuttaa. Vaikka kirjan nykyhetkessä eletäänkin jo nousukauden alkua, ei työ ole sen muuttunut sen mielekkäämmäksi. Jarmo kokee olevansa vähän tuuliajolla elämässään. Hän ei saa omasta mielestään vaikuttaa riittävästi oman perheensä tai kotinsa asioihin: Kirsi-vaimo lähtee vuodeksi Brysseliin EU-virkamieheksi ja jättää Jarmon huolehtimaan lapsista. Jarmo painostetaan myös muutaman rivitaloasunnon taloyhtiön puheenjohtajaksi. Taloyhtiön yhteisessä saunarakennuksessa ja pesutiloissa piilee homevaurio, mutta kaikilla osakkailla ei ole riittävästi varallisuutta korjauttaa yhdessä tiloja. Jarmo joutuu puheenjohtajana myös toisen ikävän tehtävän eteen: naapuriin kaavaillaan asunnottomien asuntolaa, eikä osa taloyhtiön osakkaista ole tästä yhtään mielissään.

Eniten minua puhutteli kirjan lämminhenkinen, inhimillinen viesti. Ikävissäkin tilanteissa henkilöissä näkyy vahvuuksia ja heikkouksia, heidän tekojaan jollain tasolla ymmärtää vaikkei samalla tavalla toimisikaan. Nimbyilystä (not-in-my-backyard-asenne) Lundán kirjoittaa terävästi tuoden tekstiin samalla paljon huumoria mukaan. Turhauttavan itsekeskeiseen aiheeseen sekoittuu lennokasta kepeyttä. Ihmiset voivat huolehtia Irakin sodan syttymisestä, pakolaisista ja muista hätää kärsivistä, mutta samaan aikaan he eivät missään nimessä halua oman asuntonsa mahdollisen myyntiarvon romahtavan siitä, että naapurissa on apua tarvitsevien asuntola. Kirja ei osoittele ketään tai mitään, se vain toteaa, että sellaisia me ihmiset olemme. Monisärmäisiä myös huolenpidossamme. Lukija peilaa näitä tilanteita myös omaan elämäänsä, siihen, miten itse toimisi. Kuinka paljon olisi valmis vaikka kantamaan taloudellista taakkaa yhteisen hyvän vuoksi, että homeesta päästäisiin mahdollisimman eroon? Millaisia naapureita ei itse haluaisi?

Jarmo on mahtava hahmo, vaikka hän aika ajoin käyttäytyy raivostuttavasti. Hän on mieleenpainuva päähenkilö, sillä hän vaikuttaa kaikin puolin nysväkkeeltä, joka pilaa kaiken, mihin koskee, ja kuitenkin hän on paljon enemmän kuin pintakerros näyttää. Hän on todellinen, samaistuttava, herkkä mies, joka on vain uupunut. Hänen vaimonsa vaikuttaa aluksi perheen sankarilta, kunnes paljastaa asenteensa Jarmon työuupumukseen. Silti lukija voi ymmärtää myös Kirsin reaktioita tämän ryömiessä sängyn alle mököttämään, että nyt on hänen vuoronsa olla väsynyt ja vaikea. Lundán pureutuu humoristisesti, herkästi ja tarkkaan havainnoiden myös parisuhteen kommunikointiongelmiin, mielenterveysongelmiin, lapsellisiin valtapeleihin ja ihmisten vuorovaikutukseen. Dialogi ja monet juonenkäänteet ovat kekseliäitä, hersyviä.

Rinnakkain ja erossa ollaan kirjassa monella tapaa. Miten pidetään perhe kasassa, kun toinen poistuu rinnalta? Miten rinnakkaiselo sujuu erilaisten ihmisten kesken? Miten pienistä yhteisistä asioista kasvaa niin suuria ongelmia, kun ei päästä niistä sopuun ja "yhteiseen rintamaan"? Miten yhteiskunta hoitaa eriarvoisuutta?

Rinnakkain on hieno teos. Lundania on usein kehuttu taitavana ajankuvaajana, ja hän on myös humaani arjen kuvaaja. Mieleenpainuva, yhteiskunnallisesti kantaa ottava teos.

Suosittelen lukemaan!

Luin teoksen sähkökirjana Ylen sivujen kautta. Sieltä löytyy myös muut juhlavuoden kirjat. Puhelimella en suosittele kirjoja lukemaan, sillä tekstiä avautuu aukeamalle niin vähän. Luin itse iPadin kautta, ja silloin tällöin kirjastokortin (tai Ylen) tunnukset piti laittaa uudestaan, sillä teos unohti kirjautumisen kesken lukemisen. Digitoimisjälki ei ollut ihan moitteeton, sillä typoja oli melkoisesti. Ei tämä varsinaisesti lukemista haitannut, kun aina pystyi päättelemään, mikä kirjain sanassa oli alun perin ollut ennen kuin kone oli digitoinut sen väärin.

Helmet-lukuhaaste 2017

Lisään blogiini Helmetin tämänvuotisen lukuhaastelistan. Minun on helpompi tutkailla sopivia kirjoja, ja toivon, että saan vuoden aikana luettua kirjoja, jotka tähän haasteeseen sopivat.

Lisään sitten listaan itselleni tiedoksi aina kirjan nimen, kun olen sen lukenut. En varmaankaan tule niistä bloggaamaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Katriina Ranne: Minä, sisareni
3. Suomalainen klassikkokirja: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie 
4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Roxanne Gay: Hunger
5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Rosa Liksom: Everstinna
6. Kirjassa on monta kertojaa: Heidi Köngäs: Hertta 
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Elena Ferrante: Uuden nimen tarina 
8. Suomen historiasta kertova kirja: Petri Tamminen: Suomen historia 
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: J. M. Ilves: Loppupeli 
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Milja Kaunisto: Corpus
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Sanna Raita-aho: Tarinoita kolmiodraamoista 
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä 
13. Kirja "kertoo sinusta": Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöstä?
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Ranya ElRamly: Auringon asema
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Sjøn: Poika nimeltä Kuukivi 
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Perttu Häkkinen: Hukkuminen
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Martina Haag: Olin niin varma meistä 
19. Yhdenpäivänromaani: Pirkko Saisio: Betoniyö
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain  
21. Sankaritarina: Erich Segal: Love Story
22. Kuvitettu kirja: Karoliina Korhonen: Suomalaisia painajaisia 2 
23. Käännöskirja: Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu
24. Kirjassa selvitetään rikos: Clare Mackintosh: I let you go
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Reko Lundan: Rinnakkain 
26. Sukutarina: Yaa Gyasi: Matkalla kotiin 
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (väljästi): Hanna Hauru: Jääkansi 
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan 
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Ian McEwan: Pähkinänkuori
30. Kirjan nimessä on tunne: Sara Strindberg: Niin raskas on rakkaus 
31. Fantasiakirja: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia 
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Susanna Alakoski: Sikalat 
33. Kirja kertoo Intiasta: Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät (ollaan Intiassakin)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia  
35. Kirjan nimessä on erisnimi: Nathan Hill: Nix
36. Elämäkerta tai muistelmateos: Jouni Ranta: Vilpitön mieli
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
38. Kirjassa mennään naimisiin: Heidi Linde: Jo nyt on!
39. Ikääntymisestä kertova kirja: Linn Ulmann: Rauhattomat 
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Han Kang: Vegetaristi
41. Kirjan kannessa on eläin: Téa Obreht: Tiikerin vaimo
42. Esikoisteos: Emma Cline: Tytöt 
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Paul Auster: Illuusioiden kirja
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät 
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Koko Hubara: Ruskeat Tytöt  
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Petina Gappah: Muistojen kirja  
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Blogistanian lukumaraton – kirja kirjalta

Aloitin lukumaratonin tänään klo 18.00. Valitsin lukupinosta viihteellisemmän lukusukkulan. Olen aiemmin lukenut Liane Moriartyn teoksen Mustat, valkeat valheet (näköjään, kun olen kirjasta blogannut, olen juuri pohtinut teoksen lukusukkulamaisuutta), ja minulla odotti hyllyssä tämä hänen aiempi suomennoksensa Hyvä aviomies. Molemmat on suomentanut Helene Bützow.

Olen kokenut, että lukumaraton on hyvä aloittaa vähän paksummalla teoksella, vaikkei sivumäärillä sinällään ole mitään sen suurempaa merkitystä kuin että niitä on mukava lukemalla kerätä itselle asetetun haasteen muodossa. 444 sivua meni noin neljässä tunnissa, viihdyin kirjan parissa, kuten alun perin toivoinkin. Moriarty osaa kirjoittaa lyhyitä, tarinaa eteenpäin vieviä kohtauksia ja lukuja, jotka saavat lukijan ahmimaan sivuja "cliffhangerista" toiseen.

Suosittelen Moriartyn teoksia sellaisille lukijoille, jotka haluavat kiinnostavaa ihmissuhdevatkausta, vähän mysteeriä tarinaan, ylemmän keskiluokan avioliitto-, työelämä-, ja perhekiemuroita, huumoria, nokkeluutta, hyvän mielen kirjoja, ajanviettokirjoja, vähän väkevämpiäpätevämpiä välipalakirjoja.

Tämäkin teos alkaa kiinnostavalla alkuasetelmalla. Cecilia on Australian menestyneimpiä Tupperware-myyjiä, hänellä on kolme tytärtä ja mies, joka on aivan hurmaava mutta jostain syystä ei halua enää harrastaa seksiä, on lopettanut mieluisat harrastuksensa kesken ja itkee salaa suihkussa. Nämä kaikki Cecilia kuitenkin osaa yhdistää pariin muuhun kummalliseen käytökseen vasta sitten kun hän löytää yllättäen ullakolta kirjeen, jossa lukee: Avattava vasta kuoltuani. Miksi hänen miehensä on halunnut kirjoittaa tällaisen kirjeen?

Tässä vaiheessa kaadan lisää teetä ja valitsen seuraavan kirjan. Ehdin varmasti lukea ainakin yhden kirjan ennen nukahtamista. Kaksi, jos oikein lykästää.

Hyvää huomenta!

Kello on nyt vähän yli 9. Nukuin suht hyvin, vähän päätä särkee, mutta melko lailla muuten perushyvä vire jatkaa yöllä aloitettua kirjaa, Ian McEwanin Vieraan turvaa.

Mutta sitä ennen sain luettua Banana Yoshimoton omituisehkon romaanin N.P. En kyllä ennakko-odotuksistani huolimatta juurikaan teokselle sykähtänyt. Mie olen lukenut vuosia sitten Yoshimotolta Kitchenin, mutten muista, että olisin näin hämmentynyt sen äärellä ollut.

Piti ihan aamutuimaan vilkuilla bloggarikollegojen mahdollisia mietteitä kirjasta, sillä minua teos jotenkin ahdisti, tympäytti, utelutti ja välillä pysähdyin ihastelemaan hyvin sanottuja ajatuksia. Kai Nieminen on suomentanut teoksen, ja N.P. on julkaistu suomeksi 1996. En valitettavasti ollut kauhean tyytyväinen suomennokseen. Suomennos oli aika epätasainen, kieli oli välillä turhan töksähtelevää ja virheitä, vääriä sanavalintoja ja muita epäloogisuuksia vilisi.

Kirjassa ei ole oikein juonta, paitsi, että teoksen henkilöt liittyvät toisiinsa pahaenteisen novellikokoelman kautta. Japanintajia kiinnostaa tämä mystinen alun perin englanniksi kirjoitettu japanilaisen miehen kokoelmateos, mutta yksi toisensa jälkeen he tekevät kesken työskentelyn itsemurhan. Teoksen päähenkilö on Kanoo-niminen nainen, jonka poikaystävä Shooji on yksi näistä henkensä ottaneista japanintajista. Tämän jälkeen Kanoo tapaa sisarusparven, jotka liittyvät tavalla tai toisella teoksen kääntämiseen, ja hänelle paljastuu jotain häiritsevää kolmikosta ja teoksen aihepiirien todellisuudesta.

Insestiä, epätoivoisia rakkaussuhteita, välinpitämättömyyttä, rajattomuutta, jotain sekopäistä. Olin iloinen, kun kirja viimein päättyi, vaikkei se ollut sinällään vaikeasti etenevä.

Nyt jatkan maratoniani lukemalla Vieraan turvan loppuun.

Kello nyt lähemmäs yhtätoista. Tuntuu, että luen nyt vain hämäriä, tympeitä, väkivaltaisia tai muuten visvaisia kirjoja. Silti seuraavaksi valikoituu narkkarin muistelmat. :D

Vieraan turva (Otava, 2010, suomennos: Marjo Alopaeus) ei ollut sekään kovastikaan mieleeni. Oikeastaan kirja oli vähän tylsä, ja sen hurjin aines oli mulla jo tiedossa etukäteen. Kerronta oli jotenkin mahtipontisen ja umpinaisen sekoitusta, vaikea oikeastaan selittää, koska en vain olisi millään jaksanut lukea typerästä pariskunnasta, joka kokee pelottavia asioita toisen sekopäisen pariskunnan kanssa ja toimesta. Odotin jotain hienovireisempää jännitystä, parempaa imua. No tulipa viimein luettua, sillä teos on ollut ikuisuuden hyllyssäni. Olen pitänyt aiemmin lukemistani McEwanin kirjoista melko lailla, joten ei tämä sinällään vielä mitään keikuta suuntaan jos toiseen. Luettu, koettu, maratonkirjana ok.

Seuraavaan kimppuun!

Minun tämänkertaisen lukumaratonin teema taitaa olla "tympeiden päähenkilöiden kavalkadi". Bill Cleggin muistelmateos Nuoren addiktin omakuva (Siltala, 2010, suomennos: Tero Valkonen) on kiinnostanut minua siitäkin syystä, että Clegg on kirja-agentti ja ajattelin, että kirjassa olisi vähän muutakin kuin crack-narkkausta. Sinällään ihan vetävästi hän addiktiostaan kirjoittaa, pistää ihan vihaksi, kuinka hän on toiminut läheisilleen ja kuinka hän selvästi yrittää vähän lapsuutensa kokemuksilla myös selittää sitä, miksi hän oli niin koukussa.

Ja onhan siinä aina jotain tirkistelevän kiehtovaa lukea, mitä kaikkea ihminen tekee kamatuskissaan, mutta kyllä tämäkin kirja alkoi ennen pitkää vähän pitkästyttämään.

Lukumaratonini on tosiaan vähän jämähtänyt nyt sellaisten "ihan ok" -kirjojen lukemiseksi. Tietyllä tavalla syy on siinäkin, etten ole itse asiassa valinnut nyt kirjoja, jotka haluaisin hetihetiheti lukea vaan olen miettinyt sellaisen sopivan mittaisia, vähän viihteellisempiä (tässä tietysti en ole ihan onnistunut, koska lukeminen on nyt ollut jo jonkin aikaa vähän sellaista vähemmän viihtynyttä) ja helppolukuisia kokonaisuuksia.

Haluaisin nyt kuitenkin kaikkein eniten lukea kirjaa, joka minulla jäi kesken ennen lukumaratonin alkua. Ehkä nyt viisi tuntia ennen loppusuoraa lukumaratonilla on vähän pinnistelyn makua, mutta en aio luovuttaa kesken kaiken.

Huumekirjan jälkeen valitsin viime vuonna Kirjan ja ruusun päivänä ilmestyneen Kari Hotakaisen Kantajan. Se oli ihan piristävä välipalakirja, vähän huumoria, hotakaista lausetta, välillä painavampaa tuumittavaa siitä, kuka yksinäisen ihmisen hautajaisiin saapuu ja kuka hänestä osaa haudalla jotain sanoa. Päähenkilö ei kyllä sen miellyttävämpi ole kuin aiempienkaan teosten vastaavat, ehkei niin hullupäinen ja ongelmainen kuitenkaan.

Ei mikään tajunnanräjäytysteos, mutten toisaalta sitä tältä odottanutkaan. Nämä Kirjan ja ruusun päivän kirjat ovat aina olleet vähän sellaisia pikalukukirjoja muutenkin.

Olen lukenut tähän mennessä (13.30) 1170 sivua. Oma tavoitteeni oli 1300 sivua maratonin aikana, joten voin tässä vaiheessa olettaa, että sen saavutan. Nyt vain loppuun jokin oikein mukava teos, niin saan vielä hyvän loppukirin ja mielen.

Blogistanian lukumaraton – 7. lukukoitokseni

Täällä ollaan pitkästä aikaa! Olen viimeksi päivittänyt alkuvuodesta blogiani, mutta nyt on erittäin hyvä syy taas napsutella näppäimistöä ja antaa kirjainten virrata. On nimittäin kirjabloggaajien yhteisen, perinteisen ja kesäisen lukumaratonin aika. Tämä on lisäksi seitsemäs kerta, kun itse osallistun lukumaratoniin.

Katsoin tilastoja ja muistelin tätä bloggausta kirjoittaessani lukumaratonin historiaa Suomessa ja oman muistini ja tietoni mukaan Kirjantila-blogin Jaakko oli ensimmäinen, joka tähän lukurupeamaan lähti ja mie taidan olla toinen, joka lähti koettamaan tätä ihanaa ja koukuttavaa maratonia. Satun luetuissa puolestaan esiteltiin ensimmäistä kertaa lukumaraton-idea.

5.5.2012 olen ensimmäisellä lukumaratonillani vetänyt aika kovan tuloksen, enkä varmaan ikinä tule – eikä sinällään ole tarvettakaan! – tätä ennätystäni lyömään. Luin tuolloin yhdeksän kirjaa ja 1801 sivua vuorokauden aikana. Jos joku lukija huomaa, että olen väärässä ja joku muu kuin Jaakko toi Read-a-thonin Suomeen, niin älähtäköön kommenttikentässä.

Olen jäänyt koukkuun lukumaratoniin, vaikka monestakin syystä en halua tai voi kisata kuin kerran pari vuodessa. Tänä vuonna olen blogannut tätä ennen kahdesti (!) ja toinen bloggaukseni liittyi vuodenvaihteen lukumaratoniin. Olen myös "kisannut" lukumaratonurani aikana kerran esimerkiksi Berliinissä, jolloin kaupunki oli bloggauksissa ja lukukokemuksissa vahvasti mukana, sillä kiertelin ympäri kaupunkia lukemassa kirjoja. Kerran mulla oli lukuretriitti mökillä, kerran luin vain keltaisia kirjoja ja toisena kertana pelkästään sarjakuvia jne.

Ihan mahtavaa osallistua taas. Blogiastanian tämänkertaisen lukumaratonin emäntä on Ja kaikkea muuta -blogin Minna. Mukaan on ilmoittaunut yli 80 lukijaa, jotka aikovat lukea vuorokauden aikana niin paljon kuin haluavat, jaksavat, ehtivät.

Tsemppiä kaikille lukumaratoniin. Omani starttaa nyt lauantain puolella, sillä haluan sunnuntaina ehtiä katsoa jalkapalloa.

Tässä vielä muistin virkistykseksi maratonin säännöt.

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton